Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Schoellhammer: EU:n itseaiheutettu energiakriisi

On hienoa huomata akateemikon ja puoluejohdon tekevän samoja huomioita kuin itsekin. Wienin yliopiston professori Ralph Schoellhammer otti Sky News Australian haastattelussa kantaa energiakriisiin yleisesti EU:ssa ja erityisesti Saksassa.

Toimittaja Rita Panahi aloitti haastattelun kysymällä kuinka vaikea Saksan energiakriisi on ja kuinka se tulee selviämään tulevasta talvesta.

-Nord Steam-putkien sabotoinnin myötä kaikki toivo jonkinlaisesta sopimuksesta Venäjän kanssa menetettiin ja likainen salaisuus vihreästä siirtymästä paljastui. Se perustui halvalle fossiiliselle tuontienergialle EU:n ulkopuolisista maista, etupäässä Venäjältä (Schoellehammer viittaa ilmeisesti Saksan vihreään politiikkaan liittyvään ydinvoiman alasajoon).

-Samalla energian tuotanto ulkoistettiin maista samoile tahoille. Tämä myytiin ihmisille vihreänä siirtymänä, välivaiheena kunnes siirrymme aurinko- ja tuulivoimaan. Ihmisille valehdeltiin ja nyt saamme maksaa väärästä politiikasta. Tässä vaiheessa olisi voitu todeta tehdyt virheet ja muuttaa suuntaa, mutta koska kyse on ideologian läpitunkemasta vihreästä siirtymästä ja pakkomielteestä nollapäästöihin tämä ei ole mahdollista.

Shoellhammer on huolissaan että tilanne muuttuu edelleen huonommaksi ennen kuin politiikka muuttuu. –Kaksi maailmansotaa ei estänyt Saksaa nousemasta uudelleen teollisuusvaltioksi, mutta muutama vuosikymmen vihreää ideologiaa teki sen mihin sodat eivät pystyneet: tuhonneet saksalaisen teollisuuden.

Saksalla on ollut taipumusta tuhoutua ideologioiden takia mutta tilanne on muuttunut. Vihreä ideologia on levinnyt muihinkin länsimaihin. En tarkoita etteikö sillä olisi olleet vilpittömät tarkoitusperät ja uskomukseen että maailma on tuhon partaalla. Nyt näemme että vihreä liike ja muut pienemmät ideologiset suuntaukset eivät toimi.

Shoellhammer toteaa että vihreys ei liity vain luontoarvoihin ja huomauttaa kuinka monet ympäristöliikkeet vaativat kapitalismin hylkäämistä.

Sekö olisi ratkaisu? Kommunismissa luontoarvot eivät koskaan olleet korkealla sijalla asioiden tärkeysjärjestyksessä. Vuonna 2008 julkaistussa tutkimuksessa maailman kymmenestä saastuneimmasta paikasta neljä sijaitsi entisen Neuvostoliiton alueella. Muistin virkistykseksi voisitte etsiä dokumentteja Sillamäestä, Kuolan niemimaalta tai tutustua kommunismiajan perintönä jääneisiin ympäristöongelmiin Puolassa.

Kiitos vihreä siirtymä. Tänä talvena kiertävät sähkökatkot, ensi talvena leipäjonot.

Tekstin aiheet: