Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Ohisalo, media ja kumppanit, Ruotsin tiellä vai ei?

Kaivellaanpa jälleen lähihistoriaa. Uutinen Iltasanomista 12.11.2020. Sisäministeri tykitti 15 twiittiä – Ohisalon mukaan Halla-ahon väite Suomen ajautumisesta Ruotsin tielle ”ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa”.

Kuvateksti: Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr) mukaan Suomessa on pitkälti pystytty välttämään ongelmien kasautumista tietyille alueille.

Sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo kirjoitti Twitteriin viidentoista viestin sarjan, jossa hän kritisoi perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon puheita maahanmuutosta.

– Halla-aho väittää, että Suomi on “Ruotsin tiellä” nuorten väkivaltarikollisuuden kasvussa. Väite ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Nuorten tekemät henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset ovat koko maassa laskeneet viimeisen vuosikymmenen aikana, Ohisalo kirjoittaa Twitterissä.

Keskustelu nuorisorikollisuudesta sai alkunsa, kun Helsingin Sanomat kertoi, että Helsingin keskustassa liikkuu eri porukoissa 100–150 mahdollisesti vaarallista 13–20-vuotiasta nuorta, joista valtaosa on ulkomaalaistaustaisia.

Halla-aho kommentoi Twitterissä sarkastisesti, ettei maahanmuutto ole Suomessa koskaan ongelma, koska tilanne ei ole koskaan meillä yhtä huono kuin Ruotsissa samaan aikaan.

Eiköhän tuosta tullut kuva selväksi: perussuomalaiset lietsovat pelkoa, Suomi ei ole Ruotsin tiellä.

Ja nyt muistojen kujalta tähän päivään. Otsikko Iltasanomista: Helsingin ja Espoon gangsta rap -katu­jengeillä koston kierre – poliisi kertoo rajuista yhteen­otoista. Koston kierre on johtanut tapon yritykseen ja lukuisiin muihin väkivallantekoihin.

Poliisi kertoo helsinkiläisen ja espoolaisen katujengin väkivaltaisesta koston kierteestä, joka alkoi viime kesänä. Gangsta rap -kulttuuria ihannoivien jengien vihanpito on johtanut lukuisiin väkivallantekoihin.

Kyse on tapauksesta jossa valtamedia piilotteli myös seksuaalirikoksesta syytteessä olevan ulkomaalaistaustaisen nimeä viimeiseen asti. Pahoinpitelysyyte näytti olevan suurempi syy nimen kertomiseen kuin syyte alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Mitä muuta tuoretta kerrottavaa on maahanmuuton siunauksellisuudesta? Miten olisi uutinen Oulusta? Tänään käydään Oulun käräjäoikeudessa vangitsemisoikeudenkäynti, jossa kolmea aikuista miestä esitetään vangittaviksi epäiltyinä törkeästä lapsenraiskauksesta. Kun joukolla ollaan asialla ei liene yllätys, huolimatta ylikomisario Jari Taposen vakuutteluista seksuaalisten tapojen samankaltaisuudesta, että epäiltyjen nimet eivät tunnu suomalaisilta, Koriba Nabil, Ben-Moussa Achraf ja Zahri Radouane. Perjantaina 4.2. tapahtuneista seksuaalirikoksista epäillään neljää aikuista miestä. Tekojen epäillään tapahtuneen oululaisessa asuintalossa. Kolme epäiltyä otettiin kiinni tapahtumapaikalta ja yksi myöhemmin. Uhreina on ollut kaksi alaikäistä tyttöä.

Jos joku on unohtanut, Oulu palkittiin viime syksynä Turvallinen Oulu hankkeesta. Hankkeen tavoitteena oli estää lapsiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Hankkeeseen kuulunut tanssivideo No-no square saavutti kansainvälistä kuuluisuutta.

Hollywood-veteraani James Woods intoutui tölvimään sitä Twitter-tilillään, jolla on pari miljoonaa seuraajaa. Woods revitteli aiheesta useamman tviitin verran kutsuen tekijöitä muun muassa demokraatti-imbesilleiksi. Turvallinen Oulu -hankkeen projektijohtaja Kati Kaarlejärvi sanoo, että ”pyöritys on ollut melkoista.” – Tiesin tähän työhön lähtiessä, että voi tulla kritiikkiä, mutta myös tahallista vahingontekoa, työn mitätöintiä tai maalitusta. Mutta kun se omalle kohdalle sattuu, se vähintäänkin ihmetyttää, hämmentää ja harmittaa. Ehkä olisi aika kaivaa video uudelleen esille?

Palatkaamme alkuun ja Ohisalon vuodatukseen. Ohisalo, kuten mediakin ovat olleet väärässä väittäessään ettei Suomi olisi Ruotsin tiellä. Sen sijaan Ohisalo on oikeassa sanoessaan että Suomessa on pitkälti pystytty välttämään ongelmien kasautumista tietyille alueille. Kyllä näin on. Niitä on kautta maan.

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS JARMOKIN. NOIN SE IKÄVÄKYLLÄ ON ❤️ PERKELEHENKIVALTA ON ❤️ SUURTEN METKUJEN MESTARI. PÄÄSTÄISIPÄ SIITÄ PIRUSTA SUOMESSA KOKONAAN EROON, KAIPA KAIKKIKANSALAISETSENJÄLKEEN OSALLISTUISIVAT PIENEEN: ILOVEROON, JA SUOMEN KANSASTA TULISI MAANPIIRIN, ILOISIN KANSA, JA OLISI LOPULLISESTI MURTUNUT PERKELEEN ANSA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#2

Yksikin pahoinpitely, hengenlähtö, raiskaus, uhkaus tänne tulleiden taholta on liikaa. Nyt niistä saisi kokonaisen kirjan.
Silti muutosta ei tapahdu. Päähänpaijaus ja yhteiskunnan syyttely jatkuu. Rasisti ym. kortit lentävät.
Jos ei osata käyttäytyä, ei tarvitse tulla. Ja ei osata käyttäytyä, koska monet tahot ovat tehneet selväksi, että huono käytös on kantasuomalaisten syytä, sitä toitotetaan niin heille kun meille aina kun jotain tapahtuu.
Olisiko huonoa käytöstä nykyisessä laajuudessaan, jos yhdessä olisimme heti tehneet pelisäännöt selväksi? Ei turvattomuutta pakeneva ole oikeutettu levittämään turvattomuutta uudessa kotimaassaan. Mekö seuraavaksi lähdemme etsimään turvapaikkaa, kiitos turvapaikanhakijoiden?
Vihervasemmistolla on vastuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kansa ei unohda
Iloinen
#3

Ohisalo valehtelee ja on näin ollen valehtelija. Ohisalo oli nuo valheet laukoessaan ministerioletettu ja ministerithän vasta valehtelijoita ovatkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mihin unohtui valtamedian vastuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Entä ministerin vala

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Valtamedian toimittelijat ovat löylynlyömiä viherkommareita, juuri siksi se piilottelee näitä kemujen tekemiä rikoksia. Kommarit ovat aina olleet oman pesän likaajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Hyi!Hyi!Jarmo!Lopeta!Kuinka sä kehtaat!Nyt tuli monelle varmaan epäsensitiivinen olo?Olet pi…pi…pilannut arv…arv…arvokkaan ja hy…hy…hyvän blo…blo…blogisi.No eikäkö”Hymy pyllyyn!Siteerasin vain tuossa vähän erästä”mielensäpahoittajaa”.Nää Jarmon blogit on kyllä yleensä täyttä asiaa.Ja tuovat maailmanlaajuisesti esille yhteiskunnan haittatekijöitä ja ongelmia.Lisää tällaista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Ruotsin tie. Muutaman asian kopioisin heiltä. Ruotsissa on reilu 10 miljoonaa asukasta ja työllisyysaste euroopan korkein. Osa syy tähän on se, että maahanmuutajat on otettu mukaan talkoisiin. Osa näkee mahdollisuuden osa pelon. Paljon on heilläkin on parannettavaa maahanmuutossa, mutta on siellä paljon hyvääkin, vai mitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Hyvin näkyy talkoot no-go zoneina. Ja nuoretkin on saatu mukaan hommiin keräämään tietulleja. Kauppa käy kadulla ja kama vaihtaa omistajaa. Kyllä se meno medelsvenssoniakin lämmittää, jos ei muuten niin autopalojen muodossa.
Ruotsissa on onnistuttu sopeuttamaan mustalaisetkin. Heitä tuskin huomaa enää katukuvassa kun siellä on liikkeellä jo niin paljon muuta eksoottiseti pukeutuvaa porukkaa. Ruotsi on läntinen naapurimme ja pyssyt paukkuun kuin villissä lännessä. Ruotsin tie on meidänkin tiemme. Maltan tuskin odottaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Tuo on taas persujen pelonlietsontaa. Oulun jutussa on niin että miehet eivät ole nähneet Turvallinen Oulu-videota. Syy tapahtumiin on viranomaisten. Vangitut on päästettävä vapaaksi. Vankilatuomio estää heitä integroitumasta yhteiskuntaan kuten Ruotsissa on täydellisesti tapahtunut kuten edellä kirjoitin. Lisäksi Mila Jaff on päästettävä vapaaksi. Hän on tehnyt hyvää työtä pääkaupunkiseudun jengityössä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Taitaa se Ruotsin ”työllisyysaste” olla samanlaista kusetusta kuin meillä hallituksen YLE*askan hehkuttama ”työllisyysaste”. Ainoa oikea mittari olisi puhua työttömyysasteesta. Mihin se on sensuroitu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000