Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Kun valtamedia valehtelee ja vaikenee, tapaus Hunter Biden

Muistatteko Hunter Bidenin? Joe Bidenin nistipojan ja seksiaddiktin. Hunter vei tietokoneensa korjattavaksi ja metapäissään unohti noutaa sen. Tietokoneen joka oli täynnä sähköposteja, tekstiviestejä ja K-18 kamaa täynnä olevia kuvia ja videoita joissa Hunter itse poseerasi.

Mitä tapahtui tietokoneelle? Osavaltion lain mukaan hakematta jääneet työt siirtyvät määräajan kuluttua yrityksen haltuun. Korjaamon omistaja otti kovalevystä kopiot, hyvä että otti, ennenkuin toimitti ne viranomaisille. Kymmeneen kuukauteen viranomaiset eivät jostain syystä saaneet kovalevyiltä mitään ulos. Siinä vaiheessa tietokonekorjaaja toimitti kopion kovalevystä Rudi Giulianille. Giuliani kaivoi muutamassa viikossa kovalevyltä huomattavan määrän raskauttavaa aineistoa. Vähän ennen tietojen julkistusta, presidentinvaalien alla alkoi valtamedia valehtelukampanjan. Julkaistiin uutinen jossa kerrottiin että on odotettavissa Venäjän järjestämä disinformaatiokampanja.

Joe Bidenin pojan kovalevyn väitetty sisältö vuoti julkisuuteen – kymmenet tiedusteluammattilaiset syyttävät Venäjää, uutisoi IS.

Maanantaina yli 50 entistä Yhdysvaltain tiedustelujohtajaa allekirjoitti avoimen kirjeen, joka julkaistiin Politico-lehdessä. Useat lausunnon allekirjoittaneista ovat työskennelleet korkeissa viroissa eri turvallisuuspalveluiden tehtävissä sekä poliittisina neuvonantajina kaksipuoluejärjestelmän molemmilla puolilla.

Heidän viestinsä oli selvä: Hunter Bidenin sähköpostikohu haiskahtaa Venäjän disinformaatiokampanjalta, jolla pyritään vaikuttamaan presidentinvaalin lopputulokseen.

– Siinä on kaikki klassiset Venäjän informaatio-operaation tunnusmerkit, kirjeessä todetaan.

Väliotsikko kertoi: Moskova on valmis tekemään kaikkensa auttaakseen Trumpia voittamaan.

Moskova. Se sama Moskova joka anasti Krimin Obaman aikana ja hyökkäsi Ukrainaan Bidenin aikana. Miksi tätä ei tapahtunut silloin kun Trump oli presidentti? Trump selväsanaisesti ilmoitti pommittavansa Moskovaa jos Ukrainaan hyökätään. Ja IS:n mukaan Moskova on valmis tekemään kaikkensa auttaakseen Trumpia voittamaan. Väite ei kestä tarkastelua.

Myös mediajätit ja sosiaalisen median alustat estivät uutisen levittämisen. Ketkä olivat valmiita tekemään kaikkensa Bidenin voiton eteen? Kun katsotaan mitä Ukrainassa tapahtuu niin olisiko niin että meida ja sosiaalisen median jätit olivat Putinin asialla?

Miksi kirjoitan asiasta nyt? Siksi että New York Times on vihdoin myöntänyt kovalevyn olevan aidon. Miksi kirjoitan asiasta nyt? FBI:llä on kovalevy ollut yli kaksi vuotta eikä se ole vieläkään saanut asiaan selvyyttä. Syntyy perusteltu epäilys siihen että asiaan ei halutakaan selvyyttä. Miksi kirjoitan asiasta nyt? Siksi että voitte tarkkaan kastoa kuinka laajalti meidän mediamme uutisoi asian saamasta käänteestä. Johan sitä edellyttävät JSN:n journalistin ohjeet.

Ja nyt ei muuta kuin lukemaan kuinka asiasta kertoo mediamme joka on luotettava, vapaa ja tasapuolinen. Ainakin omasta mielestään.

Osallistu keskusteluun!


57 kommenttia
Nimetön
#1

Tiesittekö että Kamalan mukaan Ukraina kuuluu NATO:on? https://youtu.be/f9nqWeuV-1Q

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tiestittekö että Joe väitti jälleen Kamalaa presidentiksi? https://youtu.be/KvwRdpPiDvQ

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tiesittekö että Joen muisti pätkii ja kunnolla? https://youtu.be/FyOQMPxavh4

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Putin ei usko muuhun kuin voimaan. Heikko Amerikka ei pelota Putinia. Myös EU on osoittanut olevansa äärimmäisen heikko ja avuton, kuin natsisaksan peilikuva, mutta silti kansallissosialistinen mätä järjestelmä. Putinilla ei oikeastaan ole mitään pelättävää, antaa palaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hussin jutut on vähän mitä sattuu, mutta tämä on kyllä todellinen riman alitusten ennätys.

Onko Hussilla kaikki inkkarit kanootissa.

Ylläpidon pitäisi herätä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#6

Anna kaverin paahtaa. Sitä jurpii kun Trump hävisi ja sen vuoksi mesoaa. Väitteitä US vilppivaaleista tullut Jarmolta tiuhaan. Välillä koneet oli hakkeroitu ja kuolleet äänestäneet. Välillä äänestyslippuja kommunistit kantoivat roskiin ja varmuudella ainakin Kiina, Kuuba ja muut vaikuttivat. Huh, huh! – Toisaalta tätä on hauska seurata!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Rudi….

https://youtu.be/RY843m9SHOo

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#12

Miksi jurppisi? Bideehän on kaverille kultakaivos. Siinä olet oikeassa että lisää runtua vaan kun erästä noin jurppii. Sinäkin luet varmasti mielelläsi näitä Jarmon kirjoituksia Joen edesottamuksista kun valtamedia ei kerro. Yhdessä puheessa Bidee ei muista olevansa pressa, vääntää YK-lähettilään nimestä kasvihuoneen ja lopuksi ei muista minkä osavaltion kuvernöörinä eräs vieras on toiminut.

Kysytään Bideeltä onko Putler sotarikollinen. Kieltää ja vähän ajan kulutta tulee ja kysyy mitä sinä kysyit. Kaveri on hulvaton. https://youtu.be/ntiTVbF_vXs

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Varmaan kohta väittää, että Ukrainan natsit on käyny sotkamassa amerikan vaalit!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Aivan. Muutenkin ylläpitoa apuun huutanut Putinin linjoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Kun kommentoijat #5 ja #12 eivät pysty omia puheita todistamaan niin aloitetaan istuttamaan omia harhojaan toisen mielipiteeksi. Eikö olisi helpompi vastata huutoonsa ja osoittaa mikä kirjoituksessa ei pidä paikkaansa loputtoman narinan sijaan? Ei ole onnistunut aiemmin eikä näytä onnistuvan nytkään. Ja sekös poikia harmittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Miksi huutelet ylläpitoa apuun. Osoita mikä ei pidä paikkaansa. Taitaa vaan jurppia se että ei onnistu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Minäkin odotan. Kohta kaksi vuotta saanut odottaa. Ei taida inkkarilla olla kanoottia tai melaakaan. Kunhan rannalla turhautumistaan huutelee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Putinisti taistelee avoimmuuden puolesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Onko hussi putinisti?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#10

Itsekin ihmettelen mitä näillä sivuilla tekee tuo toistuva, suorastaan sairaalloiselta tuntuva vääntö, noista USA:n asioista? Ketä, kenen asiaa se palvelee ja miten?
Onko kyseessä joku päähänpiintymä, joka tarvitsee jatkuvaa purkautumista.
Takuulla USA:ssa on monia ongelmia ja puutteita, mutta onko niiden vatvominen ja selvittely oleellisen tärkeää täällä, Perussuomalaisten toiminnan kannalta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Ainakaan se ei ole oleellista maailman tämänhetkisen tilanteen kannalta.
Mutta ehkä blogisti on sitä mieltä, että Ukrainassa on käynnissä vain ”erityistoimenpide” Ukrainan ”vapauttamiseksi”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Ehkä kommentoija itse on sitä mieltä. Onhan häneen ennenkin valeuutiset uponneet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kovasti näyttää usan asiat kiinnostavan kun kerta kerran jälkeen vaivaudut kommentoimaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000