Perussuomalaiset

Kimmo Kautio

Toteutuuko yksilön oikeus vaikuttaa yhteiskunnassa?

Suomen perustuslain mukaan valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle ja kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslaki turvaa myös kansalaisten yhdenvertaisuuden ja sananvapauden. Perustuslain mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Perustuslain kirjain on ylevää ja pintapuolisesti tarkasteltuna internetin aikakaudella tuntuu lähes itsestäänselvyydeltä, että jokainen voi ilmaista itseään, koska verkkoon voi suoltaa lähes mitä tahansa, omalla nimellään tai nimettömänä. Perustuslaki kuitenkin puhuu myös yksilön oikeudesta vaikuttaa.

Tämän oikeuden toteutumisen tiellä on monen monta mutkaa. Mielipiteiden ja viestien ilmaiseminen ja julkistaminen ei kuitenkaan takaa sitä, että juuri kukaan tulisi yksilön viestiä huomanneeksi. Tullakseen informaatiotulvassa huomatuksi ja kyetäkseen vaikuttamaan, yksilön olisi periaatteessa pystyttävä julkaisemaan mielipiteitä ja tietoja joukkotiedotusvälineissä tai sosiaalisen median kanavissa tai ryhmissä, joissa voi kerralla tavoittaa suuren yleisön. Tai sitten on käytävä pitkä tie ja rakennettava yleisönsä itse.

Tiedon tai mielipiteen kertojan vaikutusmahdollisuuksien tiellä on siis monenlaista portinvartijaa. Saadakseen mielipiteen asemansa satoja vuosia sitten sementoineisiin valtalehtiin, on täytettävä tietyt standardit ja sanankäytön hygieniavaatimukset. Vaalien aikaan tämä tie on monesti tukossa tuntemattomilta ja istuvilla kansanedustajilla ja valtuutetuilla on ohituskaista mielipidepalstoille. Julkaisematta jääneiden juttujen kirjoittajille kukaan ei vastaa, eikä päätöksiä jättää kirjoitus julkaisematta perustella mitenkään.

Siihen, että valtalehdet eivät hyödynnä internetin mahdollisuuksia julkaisemalla verkossa tekstit, jotka eivät mahdu printtilehteen, eivätkä tarjoa varsin luetuilla ja tunnetuilla sivustoillaan blogimahdollisuuksia kaikille halukkaille kirjoittajille, on syynsä. Tieto on nimittäin valtaa. Se joka hallitsee sitä, mikä tieto syötetään massoille ja mitä ei, hallitsee mielipideilmastoa. Jos haluaa olla eri mieltä valtamedian kanssa, on luotava oma media.

Oman verkkolehden perustaminen onkin toki tänä päivänä helppoa ja vaivatonta. Sana on vapaa ja ketään ei harmiton kirjoittelu muutamalle kymmenelle lukijalle haittaa, mutta jos media alkaa lukijamäärillään ja mainosrahoillaan uhata asemansa sementoinutta perinteistä valtamediaa, valemediasyytökset ja vihjaukset vieraan vallan asialla olemisesta ovat vain ajan kysymys. Valtamedia ei enää säästäkään palstatilaansa eivätkä eliittiä hännystelevät toimittajat ja vakioasiantuntijat sanojaan. Näiden valemedioiksi leimattujen julkaisujen kautta sanoman levittäminen taas leimaa yksilön ja hänen viestinsä helposti joksikin muuksi, kuin on tarkoitettu.

Sosiaalisissa medioissa aletaan lähestyä samaa mentaliteettia, kuin valtamedioissa. Ilmiantokulttuuri ja kasvottomat, nimettömät moderaattorit jossakin norsunluutornissaan pitävät huolen, että epähygieeniset mielipiteet ja ”vaaralliset” viestit katoavat bittiavaruuksiin varoittamatta ja perustelematta, kun ”faktat” on tarkistettu. Sosiaalisen median yhtiöt ja yksittäisten ryhmien moderaattorit ja keskusteluryhmien ylläpitäjät tiedostavat valta-asemansa ja myös käyttävät sitä omien mieltymystensä pönkittämiseen.

Uuden Suomen Puheenvuoron kaltaiset blogipalvelut ovat äärimmäisen tärkeitä sananvapauden ja vaikuttamismahdollisuuksien puolustamisessa, sikäli kun ne sallivat ihmisten kirjoittaa verraten laajan sananvapauden hengessä, vaikka myös Puheenvuorossa on nähty samoja oireita: Joitakin tekstejä on vuosien varrella poistettu ilmiantojen perusteella ja joitakin kirjoittajia rajattu palvelun ulkopuolelle. Vastaavia palveluja kuitenkin tarvittaisiin keskustelukulttuurin edistämiseksi myös maakuntalehtien sivustoille paikallisten keskustelujen vauhdittamiseksi, mutta niissä on kuljettu pikemminkin päinvastaiseen suuntaan.

Esimerkiksi Kanta-Hämeessä Hämeen Sanomat myi joitakin vuosia sitten oman blogipalvelunsa pois ja lehden oman sivuston yhteydestä muualle siirtyneenä keskustelu ja kirjoittelu palvelussa on laimentunut täysin. Samaan aikaan hämeenlinnalaiselle keskustelulle luodut Facebook-ryhmät on moderoitu piloille ja niiltä on suljettu ulos merkittävä määrä halukkaita keskustelijoita ja keskustelun aiheita mitättömistä syistä. Sisällöllisen ja poliittisen keskustelun pääasialliseksi kanavaksi on palannut Hämeen Sanomien ja Kaupunkiuutisten printtilehtien mielipidepalstat tekstareineen.

Sama tilanne lienee monissa muissakin maakunnissa ja se on tosi 2020-lukua se. Kun kunnollista, sisällöllistä ja poliittista, vapaata julkista keskustelua ei sen avaintekijöiden, valtamedioiden ja maakuntalehtien verkkoportaaleiden taholta tueta riittävästi, lopputulos on se, että keskustelukulttuuri kaventuu yhtäältä silmää tekevien kansanedustajien ja valtuutettujen yksisuuntaiseksi viestinnäksi ja toisaalta se taantuu sosiaalisessa mediassa nähdyksi, korostetun lapselliseksi, kuplautuneeksi ja eripuraiseksi riitelyksi niillä rahvaan saavutettavissa olevilla hiekkalaatikkofoorumeilla, joilla edes ylläpitäjät eivät aina ymmärrä, että erilaisia mielipiteitä pitäisi saada ja voida ilmaista ilman jatkuvaa, itsesensuuriin johtavaa pelkoa ulossulkevasta moderoinnista.

Amerikkalaisen Cancel-kulttuurin saapuminen Suomeen aiheuttaa syvää huolta, kun meillä on muutenkin pitkä historia yhden totuuden maana. Keskustelukanavat ovat jo kääntyneet eksklusiiviseen suuntaan. Sosiaalisessa mediassa ihmiset jakelevat toisilleen blokkilistoja, joilla voi jo ennalta sulkea kuplastaan ulos häiritseviä väärämielisiä. Kun toleranssi eriäville mielipiteille on luvattoman heikkoa, koko yhteiskunta muuttuu hiljalleen ulossulkevaksi ja marginalisoivaksi.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kimmokin. Pohdit viisaasti tiedottamisen ongelmia ja ‘muotoja’. Suurin ongelma minusta on, kun sielujemme vihollinen on vahvasti miehittänyt ja ominut tiedotusvälineet; aivan omaan käyttöönsä; mitä nyt; teatteriesityspaikat. Jumalattomuus on Suomen suurin ja vaikein ongelma. Ne pelaa kulissien takana omaa peliään ja näyttelee kansalle; ‘libelaaria’, huomioimatta; vanhanajan vaaria. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Kautiolta erinomainen kirjoitus! Mediakulttuuri on monissa vaikeuksissa. Sananvapaus on Suomessa ei vain uhattuna vaan jo rankasti rajoitettuna. Poliittisesta korrektiudesta eroava keskustelu leimataan välittömästi vihapuheeksi ja rasismiksi. Lähestulkoon ainoa kansallismielinen SU:n sivusto, joka on vähän laajemmassa tietoisuudessa, on silakoiden ja muiden antifa-trollien jatkuvana häirinnän kohteena. Eikä kyseessä ole edes mitään älyllisiä poliittisiin asioihin liittyviä kritisointeja vaan solvaavia härskejä one-liner-räkäsyjä. Asialle pitäisi tehdä jotakin, kuntavaalit on tulossa, kannattajia ei pidä jättää yksin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Noilla palstoilla tapahtuvan kommentoinnin ja mielipiteiden kyttäys on paljon syvemmälle ulottuvaa kuin usein luullaan. Esimerkiksi Sanoma Media Finland Oy:n toimituksiin kytköksissä olevat instanssit yrittävät tietomurtoja tehden urkkia tietoja ja ottaa selvää sinne kommentoivista. Toki moista verkkorikollisuutta on tullut ilmi hieman pienemmissäkin media piireissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Jonkinlainen murros on menossa nettisivustoilla.

tässäkin persujen nettisivulla on aika laimeeta keskustelua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Veikkaan, että useat ps-kannattajat ovat jo jättäneet nämä ja SU-palstat. Et voi enää merkitä mitään trollien häirintää asiattomasti vaikka olisivat kuinka solvaavia eikä moderointi pelaa. Tämä on huono juttu, kuntavaalit on tulossa eikä ps-kannattajat saa rauhassa keskustella ilman natsi- ja muita solvauskommentteja. Tästä ei hyvää seuraa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000