Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Dikataattoriksi pääministerin paikalle

Minun sukupolveni suuria huvituksia olivat sarjakuvat. Albumimuodossa niitä alkoi ilmestyä laajemmin kuusikymmenluvun loppupuolella. Yksi albumisarja oli Ahmed Ahne. Hänen mielihalunsa oli päästä kalifiksi kalifin paikalle. Otsikossa olen mukaillut kyseistä hokemaa.

Seuraavaksi on jälleen syytä tarkastella maailman vapaimman median uutisointia ja tapaa uutisoida. Otetaanpa esimerkiksi hätätilalakien käyttöönotto ja vertaillaan jos kaksi eri pääministeriä ottaisi ne käyttöön. Jotta saamme hajontaa otamme pariksi pääministerit eri mantereilta, Pohjois-Amerikasta ja Euroopasta. Toinen olkoon Viktor Orban ja toinen Justin Trudeau.

Ensimmäiseksi Viktor Orban. Viimeeksi Unkarissa järjestettiin vaalit 2018. Kansalliskonservatiivinen Fidesz sai vaaleissa noin 49 prosentin kannatuksen. Fidesz ja sen liittolaiset saivat 133 paikkaa 199:stä mikä toi sille kahden kolmanneksen määräenemmistön parlamenttipaikoista. Orban sai näin vaaleissa jatkokauden pääministerinä.

Seuraavaksi Justin Trudeau. Kanadassa järjestettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit 2021, jotka oli alkujaan tarkoitus järjestää 16. lokakuuta 2023.[1] Liberaalit säilyi vaaleissa suurimpana puolueena, mutta epäonnistui saavuttamaan enemmistöä parlamenttiin. Toisin sanoen liberaalit jäivät vähemmistöön, ei pieneen vähemmistöön. Kyseistä ilmaisua Trudeau on käyttänyt rekkojen vapaussaattueesta.

Unkarissa on enemmistöhallitus, Kanadassa vähemmistö.

Mitä jos Orban julistaisi maassa hätätilan johtuen kansalaisten mielenilmaisusta? Kyseisen määräyksen kesto olisi 30 päivää. Tänä aikana hallituksella on oikeus kieltää julkiset kokoontumiset ja rajoittaa liikkumista. Lisäksi se antaa oikeuden pakko-ottaa yksityisiltä käyttöön tarvittavaa välineistöä. Poliisi saa tilanteessa suuret valtuudet toimia ja armeija voidaan kutsua tarvittaessa apuun.

Arvatkaa millainen mekkala mediassa olisi jos Orban ottaisi kyseisenlaiset keinot käyttöön. Media huutaisi entistä enemmän diktaattori-Orbania, demokratian halventamista, kansalaisoikeuksien polkemista ja niin edelleen.

Orban ei ole ottanut asetusta käyttöön. Trudeau on. Nyt voittekin siirtyä lukemaan valtamediasta tapauksen nostattamasta pöyristyksestä. Kuka ehtii ensimmäisenä kertoa Kanadan olevan luisumassa diktatuuriksi?

Ja vielä:

Säännöt koskevat sinua, vaan ei minua. Tällainen mentaliteetti on vallalla vasemmistossa. Tee niin kuin minä sanon, ei niinkuin minä teen. Superbowl-ottelussa useat julkimot jotka ovat kannattaneet maskipakkoa poseerasivat ilman maskeja vaikka ohjeissa sitä edellytettiin. Katsomossa nähtiin mm. Jay-Z, Matt Damon, Charlize ” Don’t be an ass, #WearADamnMask” Theron, Lebron James, Jennifer Lopez, Ben Affleck, Emmet Smith, Andy Garcia, Chris Tucker, Magic Johnson, Mark Wahberg, Sean Penn, Ellen ”vaadin yleisöltäni maskinkäyttöä” DeGeneres.

Joko olette lukeneet valtamediasta Watergateluokan Hillary-skandaalista? En minäkään. Mistä nyt kiikastaa mediatalot?

Daily Mail kirjoitti tänään asiasta otsikolla: Lällällää, ei kuulu: Kuinka liberaali media joka jatkuvasti kertoi tarinaa ”Venäjä-vehkeilystä”on täysin sivuuttanut Durham-paljastuksen joka kertoo Hillaryn VAKOILLEEN Trumpia. CNN, NY Times, Washington Post, NBC ja CBS ovat hiljaa. Jonon jatkoksi voidaan lisätä täkäläiset mediat kuten IS, IL, yle, MTV, Hesari ja niin edelleen.

Ja lopuksi Suomeen. RKP:n närpiöläistämispolitiikka kohdannut jälleen uuden vastuksen. IL uutisoi: Pohjanmaan poliisilaitos on tänään tiistaina tehnyt uusia kotietsintöjä ja kiinniottoja, jotka liittyvät ulkomaisen työvoiman kiskontakokonaisuuteen Närpiössä. Pohjanmaan poliisi kertoo asiasta tiedotteessa. Anna-Maja, Anders sekä muu rkp:n väki barrikaadeille, poliisi tuhoaa politiikkanne.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Defund YLE
Iloinen
#1

Toinen noudattaa WEF ohjeita ja toinen puolustaa omaa kansaa. Kuten Suomessakin oma kansa ensin on sairasta. Takana olevat hyötyjät ovat aina tarvinneet hölmöt sotilaat ilman aivoja ja Suomesta niitä löytyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Ivankin on kirjoittanut samasta asiasta. https://puopolo.fi/justin-trudeaun-otteet-kansalaisiaan-kohtaan-kovenevat-kayttoon-entinen-sotatilalaki/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000