Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Biopolttoaineella päästöt nousuun

Hallitus on nostamassa polttoaineen sekoitevelvoitetta. Nyttemmin sekoitevelvoite on korvattu sanalla jakeluvelvoite. Jakeluvelvoitteella tarkoitetaan sitä, kuinka paljon huoltoasemilla myytävien polttoaineiden energiasisällöstä täytyy tulla uusiutuvista energialähteistä.

Sekoite/jakeluvelvoitteella saadaan sekä polttoaineen hinta että päästöt nousuun. Tuore yhdysvaltalaistutkimus Proceedings of the National Academy of Sciences osoittaa että maissipohjaisen biopolttoaineen hiilijalanjälki on 24% suurempi kuin fossiilisen polttoaineen.

Aiempi, kymmenen vuotta sitten julkaistu Yhdysvaltain maatalousosaston, USDA:n, tutkimus osoitti toisin, mutta nyt julkaistu tutkimus on kokonaisvaltaisempi. Tutkimuksessa tarkkailtiin muutakin kuin vain sitä mitä tuli pakoputkesta ulos.

Biopolttoaine tarvitsee raaka-aineekseen biomassaa. Siks maissin viljelypinta-ala on kasvanut 8,7%.

Viljelypinta-alan kasvun vuoksi lannoitteiden käyttö on noussut 8%. Tämä on vähentänyt ekosysteemin sitomia hiilivarantoja ja johtanut nitraattihuuhtoutumien kasvamiseen, lisääntyviin fosforipäästöihin sekä maaperän köyhtymiseen.

Viljelyllä on ollut muitakin vaikutuksia, maissin hinta on noussut 30% ja se on vaikuttanut myös muihin viljan hintoihin siten että ne ovat nousseet 20%.

Tutkimus on ristiriidassa myös vuonna 2019 julkaistun USDA:n tutkimuksen kanssa. Tuolloin väitettiin että maissipohjainen biopolttoaine vähentäisi kasvihuonepäästöjä 39%. Näyttää siltä että tutkimuksen laskelmissa ei ole huomioitu maankäyttöä ja siitä johtuvia päästöjä.

Voinee olettaa että tulokset päästöjen lisääntymisestä ovat samansuuntaisia kaikilla biopolttoaineilla joiden jalostamisessa käytetään raaka-aineeksi varatavasten kasvatettua biomassaa.

Autoilija maksaa huonomman energiasisällön polttoaineesta joka on ilmastolle haitallisempaa kuin öljyperäinen korkeampaa hintaa tankilla. Eikä se jää vain tähän. Autoilija ja muut kuluttajat pääsevät maksamaan korkeampaa hintaa myös silloin kun ostavat mitä tahansa viljapohjaista tuotetta tai maataloustuotetta jonka tuotantoketjussa viljoilla on osuutensa.

Mutta on tässä järjettömyydessä sentään yksi lohdutus: kiiluvasilmäinen polkupyörälilevä ilmastonatsi maksaa myös korkeampaa hintaa tankatessaan itseään viljapohjaisilla tuotteilla. Pääsevätpä hekin viimein mukaan talkoisiin vaikka päästöt eivät vähenekään.