Perussuomalaiset

Jarmo Elo

Talouspolitiikan arviointineuvosto on antanut raporttinsa ..

Ovat nämä lausunnot käsittämättömiä, aivan kuin noista kukaan ei tietäisi nykyisestä eläkeverotuksesta yhtään mitään?

Nythän eläkkeistä maksetaan jo enemmän veroa kuin vastaavista muista tuloista, miksi?

Ja älkää tulko selittämään, ettei eläkkeestä makseta eläkevakuutusmaksuja, no ei tietenkään miksi pitäisi, eihän eläke enää kartuta lisää eläkettä.

”Eläkkeiden verotusta olisi luontevaa kiristää hieman, neuvosto lausuu.”

Tämä kiinnostaa, että miten ollaan suojassa?

Ai niin kun rahat ei riitä mihinkään, eikä voi ostaa mitään, tottahan siinä ALVi säästyy?

– Eläkeläiset ovat kuitenkin pääosin suojassa arvonlisäveron korotukselta. Siksi on luontevaa, että hallitus kiristää myös eläkkeiden verotusta hieman, Neuvosto linjaa.

Valitettavasti ainoa jotenkin kiinnostunut henkilö eduskunnassa on väärästä puolueesta, eikä hänkään muista mainita, että inflaatio on ollut palkkojen nousua korkeampaa viimeisten 30 vuoden aikana vain tasan 3 kertaa, joista kaksi viimeistä korotusta on syönyt joko verojen nosto tai inflaatio.

”Uudistuksen jälkeen eläkkeensaajiin sovelletaan kaikkein huonointa indeksiä aina tilanteen mukaan.

Nykyinen taitettu indeksi laskee eläketasoja, kun reaalipalkat nousevat ja yleinen hyvinvointi kasvaa.

Ikäihmisiä köyhdytetään.

– Jos inflaatio on palkkojen nousua korkeampaa, kuten viime vuosina on käynyt, ja taitettu indeksi antaisi eläkkeisiin reaalipalkkoja suuremman korotuksen, otetaan ”inflaatiovakauttaja” käyttöön eli sovelletaan palkkaindeksiä.

Tämä menettely lisää väestöryhmien välisiä tuloeroja ja on ikäsyrjintää, Kimmo Kiljunen”

Tuo taitettu indeksi pitää muuttaa, nyt mitä pidempään olet eläkkeellä, sen vähemmän saat, lähes joka ainoa vuosi.

Ja sinäkin olet eläkkeellä, joskus.

https://www.iltalehti.fi/…/da8ed8f4-4e1c-4e8e-8910…?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


24 kommenttia
Nimetön
#1

Pääkysymys: onko tarpeeksi rahaa elämiseen?

Sai sitten palkkaa tai eläkettä, niin pääkysymys on aina, tuleeko rahaa tarpeeksi elämiseen.

Tarpeeksi rahaa tarkoittaa sitä, että pystyy maksamaan välttämättömät asumiskulut, ostamaan ruokaa ja tarvittaessa lääkkeitä, voi pitää puhelinta ostaa bussilipun, ostaa joskus vaatteita, käydä leikkauttamassa tukan, ja muuta ihan jokapäiväistä välttämätöntä.

Ei ihmiset jaksa pohtia alveja tai muuta verotukseen liittyvää, jos rahat on loppu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#9

Suomessa, jossa ei ole lainkaan köyhiä, jokaisella on mahdollisuus hyvään elintasoon jopa ilman työntekoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Sampanjasosialisteja kiinnostaa vain oman kukkaron täyttäminen verorahoilla. Trump sai nopeasti WHO:lta säästön 600 miljoonasta 39 miljoonaan. Meidän Tytti ja Sanna antoivat avoimen valtakirjan Saksalaisille, kunhan vain itse saivat siitä jotain omaan kukkaroon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#6

Nimettömiin ei pitäsi vastailla, mutta nyt kiinnostaa, miten WHO:n rahoitus liittyy jotenkin edes suomalaisiin eläkkeisiin?
Muuten olen samaa mieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Eikä siinä vielä kaikki ! jos verotetaan rankasti.
Mutta jos eläkeläinen on sattunut säästämään vaikka tupakki rahoja Pörssiin ja nyt kun ei ole oikein kovaa ollut pörssin nousut viimme vuosina niin jos ajatellaan että tuottoa olisi kuitenkin tullut 4,3 % vuosittain ja jos Inflaatio olisi ollut 3,01 niin silloin Verottaja vie kaikki Tuotot ,siis todellinen veroprosentti on 100 %
Jos tuotto olisi ollut alle 4,3 % niin silloin voittojen verotus nousee yli 100 % mutta jos tuottoa olisi tullut yli 4,3 % niin silloin Tuottojen verotus jää alle 100 % :n .

Miten tämä voi olla mahdollista ?
No siten kun Veorttaja ei ota huomioon Inflaatiota (rahan arvon laskua) vaan koko 4,3 % summasta pitää maksaa veroa vaikka inflaatio on 3.01 %
Olisi oikein jos Inflaatio vähennettäisiin ja maksettaisiin ns. oikesta tuotosta Pääomavero siis tuossa tapauksessa 1.29 % jolloin pääomavero olisi todellisuudessa sen 30 % kuten verottaja mainostaa sen olevan.
Eikö tämä ole väärin ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Mutta silti Persujen kannattaa Nuoria kannustaa sijoittamaan Tupakki rahat pörssiin ja varsinkin avaamaan osakesäästötilin jolloin veroa ei tarvitse maksaa kuin vasta sitten kun nostaa pääoman ja tuotot !
Esim. 15 v. Nuori jos ei aloitakkaan tupakan polttamista vaan sijoittaa tupakka askin hinnan 10,-/päivässä keski määräisellä 8 % tuotolla ,niin 65 v. Kun eläkkeelle jää on yli 2 Miljoonaa euroa rahaa tilillä !
Kun sijoitus summaa kasvatetaan vuosittain tupakkaaskin hinnan nousun verran niin varmistutaan ettei inflaatio tule ja syö pääomaa (siis on todellisuudessa paljon enemmän kuin 2 miljoonaa ) kun eläkkeelle jää..ja toiseksi silloin eläke ikä on varmaan 70 v. ?

Persujen kannattaa vielä neuvoa että (vapaehtoisten) viina ,Ammattiyhdistys jäsenmaksu ja Kirkollisverorahat myös sijoittaa pörssiin niin silloin puhutaan jo 8 Miljooonan potista eläkeiässä (Nyky rahassa) todellisuudessa paljon enemmän kun niidenkin sijoitus summaa kun kasvattaa maksujen noustessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Jatkoa..
Sitten vielä kun neuvoo nuoria ettei tuhlaa rahojaan kalliisiin nopeasti arvoaan pudottaviin autoihin vaan ajaa vanhallla esim. Toyotalla jonka pääoma ja huolto ja polttoaine kustannukset on aivan minimaaliset ja sijoittaa säästyneet rahat nekin pörssiin sillloin puhutaan jo kymmenien mIljoonan ylittävistä summista ..
Kaikkihan on vapaehtoista.
Mutta tavallinen duunari saa kyllä pienen palkkansa tuhlatttua helposti niin ettei eläkkeelle jäädessä ole kuin tuulen huuhtoma perse.
Pitää vielä muistaa kaikista tärkein asia että paras sijoitus tietysti on oma asunto se on selvyys ilman sanomattakin.

Vaikka valtio ei saa veroja kuin vasta sitten kun osakesäätötili muutetaan rahaksi ,niin tämä on valtion etukin ehdottomasti
KOSKA VALTIO ON ERITTÄIN HUONO SIJOITTAJA !
Esim. Valtion neuvoston kanslian ja solidiumin osake tuotot on vain neljäsosa keskimääräsestä tuotosta !
USKOMATONTA TÖPEKSIMISTÄ !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Jatkoa..
n tässä sekin hyvä puoli että kun valtio saa verotuloja se panee aivan turhuuksiin nekin rahat Pakolaisiin, Huumehörhöihin . Sosiaali pummeihin ja jakaa Sotimiseen ympäri maailman nyt varsinkin Ukrainaan
aivan järjetöntä rahan käyttöä Valtiolta !
Sen takia kannattaa nuorten sijoittaa osakesäästötilille josta ei veroja turhaan tarvi maksaan joka välissä ja näin korkoa korolle ilmiö kiihtyy ja rahat kasvaa kuin lumipallo suvikellillä pyörittäessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Saksalaisille annettiin mm. Valtio yhtiö Fortumin omistama Uniper ilmaiseksi ,joka 2023 tuotti jo yli 6 Miljardia voittoa -24 tulosta ei vielä ole julkistettu ???
Uniper omistaa mm. Ruotsin ydinvoimalat (jotka ennen Tuppuraisen lahjoitusta omisti Foortum) Uniperin kautta.

Ukrainaan Suomen rahoja on lahjoitettu kymmeniä Miljardeja todellisuudessa tämäkin n. 20 Miljardin lahjoitus meni suraan Ukrainan sodan rahoitukseen. Sitten nämä kusipäät valehtelee että sotaan on laitettu haisemaan vain 3 Miljardia velkarahaa..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Siis 2022 tehtiin lahjoitus Tuppuraisen johdolla (kun Pääminsiteri Marinilla oli putki päällä)
tässä 2023 tulos 6,3 Miljardia !

https://www.nordnet.fi/osakkeet/kurssit/uniper-se-na-un0-xeta?detYhtiön arvo nyt 1 / 2025 18 Miljardia ja sen Tupurainen antoi ilmaiseksi Rahan teko koneen joka tekee n.35 % arvostaan tulosta !!! huh huh mit lahjoituksia !!

MILLAISEN EU VIRAN TUPPURAINEN SAA TÄSTÄ HYVÄSTÄ ?

Tarja Halonen sai maamiinoista Kissan pennun Puuttinilta .

Juha Sipilä ei ole tiettävästi saanut mitään Mekkeliltä vaikka se lahjoitti Suomen valtion rahaa 100.000,- Merkkelille !

Helvetin huonoja kaupantekijöitä nuo Suomalaiset politiikot !!!
Ollut aina
Posti Pekkakaan ei saanut ainakaan virallisesti mitään kun osti Soneran Miljardeilla ilmaa Natseilta !!!

Nokian Johtaja luovutti koko yhtiön parhaat osat Microsofille ja otti niiden miehen johtajaksi niin ei saanut kuin pienen kannustus palkkion vaan..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Fortumin es. Johtaja sai vain kultaisen käden puristuksen kun lahjoitti ryssille rahaa 5 Miljardia (vesivoiman osto)
Josta ei ole jäljellä enään muuta kuin velat ..

Ja sai se Nokian Johtajan paikan ,että pääsi sinne ostamaan Jenkeiltä aivan ylihintaisia pikkku firmoja järjettömään hintaan…

Aiavn järjetöntä menoa Suomessa ….tätä listaa voisi jatkaa vaikak kuin pitkään..Politikot kaikki on yhtä tyhmiä jakaa rahat ympäri maailman ja velkaannuttaa tämän maan aivan uskomattoman tyhmää touhua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#18

Suomessa on ollut tapana palkita ”ansioituneita” johtajia. Muistuu mieleen Fortumin ex johtaja Lilius joka ratkaisi ongelman miten sähköstä saa valtio enemmän rahaa. Nerokas ratkaisu oli nostaa sähkön hintaa, tämä oli niin nerokas oivallus ettei sellaista ollut sähkön historiassa edes Tesla saanut aikaan. Valtiohan palkitsi sähkötuotannon uranuurtajan runsaalla 40000€/kk eläkkeellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomen kohtalo on riippuu nyt Saksan vaaleista voittaako Adf vai ei..
Jos ei voita tulee Trumpin tullit ja vienti silloin sakkaa välittömästi ja taitaa velkaantuminenkin loppua kun kukaan ei anna enään velkaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kiitos yksinpuhelusta! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Saksassa on vaikea tilanne. Merkel aloitti kolmansien kehitysmaiden muslimien haalimisen ja sitä ennen turkkilaiset ym. tulivat siirtotyöläisinä töihin, mutta jäivätkin maahan.

Saksassa asuu nyt 18,6 miljoonaa maahanmuuttajaa eli henkilöä, joka ei ole syntymältään saksalainen eikä kumpikaan vanhemmista ole saksalainen. Yhteensä saksalaisia on tällä hetkellä noin 82,3 miljoonaa. Näin ollen maahanmuuttajia on nyt 22,6 prosenttia eli lähes neljännes.

Nyt AfD haluaa poistaa maahanmuuttajia, koska osa ei sopeudu Saksaan (= Katolilaiset 26%, protestanttikristityt 24%, muslimit 4%, muut ja uskonnottomat 46%)
Mm. syyrialaiset ja afganistanilaiset miehet ovat rikostilastojen kärkipäätä. Saksa alkaa karkottaa Afganistaniin, mitä taas Suomi ei jostain syystä tee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Mutta kyllä tulijat osaa olla Saksassa huomattavasti siivommin kuin Suomessa tai Ruotsissa Kun siellä on Natsi- Poliisi joka pitää sellista kuria niille ei helposti tee mieli sikailla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#4

Nyt 16 vuotta työeläkkeellä olleena olen kyllä huomannut ostovoiman pienentyneen. Muutenkin Suomen eläkejärjestelmä on epäreilu, työeläke järjestelmä toimii kohtuu hyvin. Epäreilua on ettei hyvää työeläkettä saava saa kansanelääkettä lainkaan vaikka työnantaja sitä joutui koko työuran aikana maksamaan. Miten yksityisen sektorin työeläkkeiden leikkaus pienentää valtion menoja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#11

Noinhan tuo nykyinen 80/20 taitettu indeksi toimii, mitä pidempään olet, sitä vähmmän saat, pysyisi edes samalla alkuperäisellä tasolla.
Ja toimiihan se järjestelmä, nyt n. 267 miljardia, ja kasvaa, tietysti kasvaa, koska noita varoja ei jaeta kenellekään.
Nuorten on turha olla huolissaan, eivät ne tätä menoa lopu, tosin eivät hekään saa sitä alkuperäistä 60% lupausta?
Kansaneläkkeille en olisi kateellinen, ei se niin suuri ole, eikä edes iso menoerä.
Eihän työeläkkeiden leikkaus mitenkään pienennä valtion menoja, mutta tuloja se pienentää, aivan järjetöntä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000