Perussuomalaiset

Jari-Pekka Teurajärvi

Kielletty hedelmä pitäisi sallia

Nuuskan myynti on ollut kiellettyä Suomessa vuodesta 1995 alkaen eli siitä alkaen kuin liityimme Euroopan Unioniin. EU-maissa nuuskan myynti kiellettiin 1992, tosin Ruotsissa myynti on sallittua poikkeusluvalla. Myös Tanskassa myydään irtonuuskaa, mutta pussinuuskan myynti on kiellettyä. Nuuskan myynti on Pohjoismaissa noin 1,2 miljardin euron bisnes. Nuuskamarkkinoiden valtias on Haaparanta, jossa myydään vuosittain noin 10 miljoonan euron edestä nuuskaa. Tämä tarkoittaa noin 2,5 miljoonaa nuuskarasiaa. Alle 5000 asukkaan Haaparanta ei todellakaan omin voimin käytä moista määrää nuuskaa.

Ruotsin EU:lta saama poikkeuslupa edellyttää, että Ruotsi sitoutuu estämään tuotteidensa myynnin muihin EU-maihin. Tätä ehtoa ei kuitenkaan käytännössä noudateta. Kaikille myydään nuuskaa ja ostaa saa niin paljon kuin haluaa. Haaparannelle onkin perustettu nuuskan myynnin erikoisliikkeitä, joiden päämyyntiartikkeli on nuuska. Saman katon alla on sattumalta tarjolla limsoja, karamelleja ja sellaisia tuotteita, jotka ovat halvempia Ruotsissa kuin Suomessa. Missään muualla Ruotsissa ei myydä niin paljon nuuskaa kuin Haaparannalla. Tähän on selvä syy. Se johtuu suomalaisista. Vähintään 90 prosenttia asiakkaista tulee Suomesta.

Suomalaiset ostavat siis suuria määriä nuuskaa Haaparannalta. Nuuskanhakureissulla käydään mahdollisesti myös Ikeassa ja muissa erikoisliikkeissä, joiden keskittymä Ikean rinnalle on syntynyt. Nuuskaa ja halvemman makeisveron tuotteita ostettaessa haetaan myös mietoja alkoholijuomia. Muitakin tuotteita käydään ostamassa, kuten autonrenkaita, mikäli hallusta löytyy sopiva suomalainen y-tunnus, jonka avulla tuotteen voi ostaa verottomana. Verottomana ostetaan renkaiden lisäksi kiväärin kiikareita ja muuta tarpeellista. Tämä on tietenkin laitonta mikäli tuotteita ostetaan kaverin y-tunnuksella yksityiskäyttöön, mutta kiinnijäämisen riski on erittäin pieni. Rajakauppa kukoistaa.

Nuuskaa saa Suomen lain mukaan tuoda ulkomailta vain omaan käyttöön. Myydä ei saa, ei edes kaverille. Nuuskaa ei saa itse asiassa edes antaa kaverille lahjaksi. Jos näet kaupungilla henkilön tarjoavan pussinuuskaa rasiastaan kaverilleen, todistat rikosta. Tuontimäärät ovat myös rajoitettuja ja viimesin rajoitus on ollut 30 rasiaa per henkilö. Käytännössä tuota rajoitusta ei noudateta, eikä siitä moni nuuskan tuoja edes tiedä. Tornion tullin haaviin on tarttunut viimeisen puolen vuoden aikana useita laittoman nuuskamäärän tuoneita, sillä rajavalvontaa on palautettu turvapaikanhakijakriisin ansiosta. Jos haluaa pelata varman päälle, niin suuret nuuskalastit täytyy ajaa Aavasaksan kautta.

Nuuskaa saa Suomessa ostettua kavereiden lisäksi netin välityksellä, sosiaalisesta mediasta sekä hyvin varustetuista kivijalkamyymälöistä. Haaparannan lisäksi nuuskan joppausta voi harjoittaa Venäjältä ja ruotsinlaivoilta. Laivalta nuuskaa saa ostettua yli tuontirajoitusten. Nuuskan katumarkkinahinta on 5-8 euron välillä rasialta, riippuen ostaako pussinuuskaa vai irtonuuskaa. Ostoksesta voi saada paljousalennusta.

Kouluterveyskyselyssä päivittäisten nuuskankäyttäjien määrä lähes kaksinkertaistui vuodesta 2012 vuoteen 2013 ammattikouluissa. Myös yläkouluissa ja lukioissa kasvu oli suurta. Päivittäin nuuskaa käyttää lähes 15 prosenttia 18-vuotiaista miehistä.

Tupakan käytön vaihtaminen nuuskaan vähentää tupakkajohdannaisten tautien esiintymistä. Nuuska ei altista syövällä ollenkaan siinä määrin kuin tupakka. Nuuska on erityisesti urheilijoiden suosiossa siitä syystä, ettei se ei alenna suorityskykyä kuten tupakka.

Nuuskan myyminen pitäisi sallia Suomessa. Tällä estettäisiin nykytilanteessa suomalaisille syntyvä verotappio. Nuuskan maine kiellettynä hedelmänä katoaisi, eikä se enää kiinnostaisi nuorisoa samalla tavalla.

Käytin nuuskaa yli 25 vuotta, kunnes lopetin.

LÄHTEET:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Nuuska

http://yle.fi/uutiset/haaparannan_nuuskakauppa_kukoistaa/5471431

http://nyt.fi/a1305946241685

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/312721-nain-nuuskan-salakauppa-toimii-ratsiat-laivoille-ruotsiin-ja-venajalle-paljastavat

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
#1

Göteborgs Rape

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000030813.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

perusäijä
Tyytyväinen
#2

Tuota ruotsalaista räkämällikulttuuria ei todellakaan tarvita tähän maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

”Nuuskan on osoitettu sisältävän lukuisia syöpävaarallisia aineita, kuten N-nitrosamiineja, polysyklisiä hiilivetyjä, aldehydejä, raskasmetalleja sekä radioaktiivista polonium 210:tä.” ( Duodecim)

Nam!! 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#7

Silläkö Suomen talous pelastuu kun laitetaan paskaa suuhun ?
Minusta talous pelastuu sillä kun tehdään vientituotteita että saadaan valuutta tuloa maahan ja sijoitetaan ja investoidaan niitä tekeviin yrityksiin ja tuetaan sitä toimintaa eikä yritetä kampittaa jatkuvin alv ja pääoma veron korotuksin.

Samaa mieltä,mitä järkeä on tahallaa hommata Suu/huuli syöpää ja tunkea suuhun paskaa… Ei muutako täyskielto ja kunnon rangaistukset ja huumeille myös !
Nykyajan kansa on niin äliötä pilalle kasvattetua porukkaa että on pakko olla kieltoja ja holhouksia ,osa ei edes tiedä mitä sukupuolta on vaikka peilillä haarojen väliin katsoisi ,niiin mistä ne tietää mitä suuuhun kannatattaa laittaa ja mitä ei .
Minusuta alkoholi pitäs vapauttaa kuten muuallakin keski ja etelä euroopassa . Sasivat Juopot juoda itsensä hengiltä ,se olisi kaikista halvin ja nopein tapa hoitaa sosiaalisia ongelmia siinä samalla menis
nuo nuuskaajatkin.Suomi tarvitsee moraalia ja työtä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Nimetön – Totta enkä voi ymmärtää että tuollaista suuhunsa laittaa ja ekakerran näin silloista ”sinistä” myrkkyä jo livenä -50 luvulla mutta vielä tällä vuosituhannellakin.
Tämä niistä itseaiheutetuista sairauksista – itse maksettaviksi – vai mitä sanoo perustuslaki ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Seppo, nämä nuuskaajat ovat ikäänkuin piilossa toisin kuin tupakoijat. Viime mainitut puolustautuvat vetoamalla verotukseen.Ovat kuulemma kalliisti maksaneet keuhko- ja syöpätautien sairaskulut, koska jokainen askin ostava maksaa samalla huimasti veroja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Muotia?
Utelias
#5

Urheilijapojat taisivat olla etujoukoissa, kun tämä muoti ajautui Suomeen. Kun ”räkämälli” perusäijän sanoin on piilossa ienrajassa, vaikutelma rehdistä urheilijasta säilyy. Ja onhan se kätevää, kun ei tarvitse pitää taukoja röökaajien tapaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000