Suomalaisten lasten ja nuorten oppimistulosten lasku on viime päivinä ollut paljon otsikoissa. Tiedämme, että peruskoulunsa päättävistä nuorista aivan liian moni omaa puutteellisen lukutaidon toisesta asteesta tai työelämästä selvitäkseen. Valitettavaa kehitystä perustellaan monesti Sipilän hallituksen aikana tehdyillä koulutusleikkauksilla, mutta tämä on vain osasyy. Tulosten lasku on osa pidempää trendiä. Lisäksi 90-luvun laman takia leikattiin, mutta tuolloin oppimistulokset eivät laskeneet. Leikkausten lisäksi syitä on siis etsittävä myös muualta, vaikka ne muut selitykset olisivatkin poliittisesti epämukavampia.

Dosentti Aino Saarinen on nostanut väitöskirjassaan harjoitetun koulutuspolitiikan ongelmia. Saarinen kyseenalaisti muun muassa itseohjautuvuutta, liiallista digitalisaatiota sekä opetuksen oppilaslähtöisyyttä. Tutkimustulokset puolsivat perinteistä, opettajan ohjauksessa tapahtuvaa opetusta. Väitöskirjan tulokset herättivät valtaisan kritiikkivyöryn, vaikka tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kansainvälisten tutkimusten kanssa.

Suomessa on ammattitaitoinen opettajakunta ja mielestäni meidän pitäisi aktiivisemmin kuunnella sieltä tullutta viestiä. Tämä viesti on pitkälti linjassa tutkimustulosten kanssa. Liiallinen digitalisaatio, itseohjautuvuus ja inkluusio nousevat esiin, kun opettajilta kysytään syitä oppimistulosten laskuun. Mielestäni nyt olisi päästettävä irti siitä ajattelusta, että inkluusio on hyvä idea, kunhan on riittävästi taloudellisia resursseja. Uskallan väittää, että sellaista resurssimäärää ei tule löytymään. Varsinkin nyt, kun opiskelijoiden väliset tasoerot vain kasvavat ja koulumaailma muuttuu haastavammaksi. Ylhäältä päin pakotettu inkluusio voi vain pahentaa ongelmia.

Koulutus on perinteisesti taannut sen, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Tällä hetkellä tämä ideaali ei toteudu. Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on todennut, että tällainen polarisaation syveneminen vie kohti luokkayhteiskuntaa, jossa lukutaidosta tulee keskeinen eliittiä ja tavallista kansaa erottava jakolinja.

Seuraavaan hallitusohjelmaan on tehtävä kirjaukset, joilla Suomen oppimistulokset saadaan jälleen nousuun. Se tulee vaatimaan harjoitetun koulutuspolitiikan virheiden myöntämistä ja suuriakin muutoksia käytettyihin opetusmenetelmiin. Samaan aikaan pitää panostaa varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Koulutuspolitiikan kunnianpalautus on välttämätön, jotta Suomella olisi edessään valoisampi tulevaisuus. Korkeakoulupaikkojen lisääminen ja oppivelvollisuuden pidentäminen eivät ole ratkaisu, jos ensin ei saada perustaa kuntoon.