Sähkökriisin hinta - oikeus ja kohtuus!
SDP:tä lainaten kaiken voi todellakin tehdä paremmin!
Kouvolan Energia (KSS Energia) -yhtiön hinnoittelu on herättänyt oikeutettua huolta. Sähkön hinta nousi jyrkästi energiakriisin aikana, mikä osin liittyi päätökseen lopettaa venäläisen energianosto ruplilla Suomeen – periaatepäätökseen, jota ministeri Tytti Tuppurainen (SDP) ajoi. Nyt KKS Energian hallituksen puheenjohtaja Raimo Laine SDP on jatkamassa tätä hulluutta.
SDP:n edustajien päätökset olivat osaltaan syynä energiahintojen rajuun nousuun ja kriisin pahenemiseen. Sähköyhtiöt tarjosivat kriisin aikana pitkiä sopimuksia erittäin korkeisiin hintoihin, eivätkä myöhemmin suostuneet neuvottelemaan niistä uudelleen. Ei ole oikeudenmukaista, että osa suomalaisista joutui maksajiksi päätöksistä, jotka pahensivat kriisiä. Sopimuksia olisi tullut voida tarkastella uudelleen poikkeusoloissa.
Energiayhtiöt tarvitsevat toki tuloja, mutta niiden kerääminen sattumanvaraisilta, hintalukituihin sopimuksiin sidotuilta kuluttajilta ei ole oikea tapa. Kysymys on, kuuluuko tällainen toiminta hyvään asiakas- tai kuntalaisedun mukaiseseen toimintaan. Erityisen kyseenalaista on se, että KSS Energia on käyttänyt noin 600 000 euron edestä lakitoimiston palveluja asiassa, joka koskee eläkeläisen sähkölaskun kohtuullistamista.
Kritiikin kärki: Onko SDP:n politiikka mahdollistanut asiakkaiden kohtelun, joka ei vastaa hyvää hallintotapaa? Onko tämä sitä kuntalaisten etua ajavaa toimintaa? Miten kävisi, jos SDP olisi seuraavan hallituksen pääministeripuolue?
Tilanteeseen liittyy myös laajempi Uniper-tapaus. Suomalaisen Fortumin omistama Uniper pystyi hankkimaan kaasua Venäjältä ruplamaksun aikana, mutta myöhemmin Fortum myi Uniperin Saksan valtiolle. Tutkimusten mukaan Uniper-kaupan hinta Suomelle oli jopa 5,8 miljardia euroa. Myös tässä SDP:n ministerit olivat mukana päätöksenteossa.
Päätelmänä: SDP:n sloganin ”Kaikki voidaan tehdä paremmin” mukaisesti, myös energiakriisin hallinta ja asiakkaiden kohtelu voitaisiin todellakin hoitaa paremmin.
Voiko kukaan olla sitä mieltä, että epäonnisilta kuluttajilta voi ryöstää mitä vain?
Onko oikeus ja kohtuus? Ei ole!
Lähteet:
Kaupunki palkkasi asianajotoimiston 600 000 eurolla, ettei sen tarvitsisi korvata eläkeläisen laskua
https://www.hs.fi/suomi/art-2000011513110.html
Marinin hallitus oli osasyyllinen sähkökriisiin.
#vihervassarihallitus politikoi ja lopetti energian ostot Venäjältä toukokuussa, vaikka ruplilla olisi saanut ja saksalaisille osti kaasua ruplilla Uniperin kautta.
juttu huhtikuulta 2022
Ministeri Tuppurainen: Suomi ei suostu maksamaan kaasusta ruplilla Venäjälle
https://www.hs.fi/talous/art-2000008778535.html
Tutkimus: Uniper-fiaskon hintalappu 5,8 miljardia – jokainen suomalainen kotitalous kärsi 1 700 euron tappion
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia