Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Postia ei missään nimessä pidä yksityistää

Postilla on tärkeä velvoite jakaa postia harvaan asutuilla seuduilla.
Eikä järkevää päästää kilpailijoiden kuorimaan kermaa kasvukeskuksissa, jolloin postin kyky hoitaa harvaan asuttuja seutuja huononee.
Posti tärkeää säilyttää valtion omistuksessa eikä päästää yksityisiä parhaille paikoille kilpailemaan.

Omistajaohjausministerin olisi pitänyt puutua tilanteeseen jo aiemmin.

Omistajan tahto täytyy näkyä yrityksen toiminnassa.
Valtion yrityksessä ei pidä polkea palkkoja ja synnyttää halpatyömarkkinoita.
Valtion yrityksessä ei ole järkevää siirtää toimintaa alihankinta yrityksille, jotka sitten käyttävät halpatyövoimaa.
Ei voi olla niin osan elämisestä maksaa Kela kun palkalla ei tule toimeen.

Valtion yrityksen ei kannata siirtää toimitaan halvempiin maihin, että saa säästöjä.
Valtion kannalta säästöjä ei tule jos kotimaassa työntekijät työttömiksi ja väki palkataan toisessa maassa.
Näin tehtiin Sipilän hallituksen aikaan kun keskusta pääministeripuolue: Posti irtisanoi Suomessa ja siirsi toimintoja
Viroon. Huoltosuhde ei näin parane.

Postissa ja muissa valtion yrityksissä on liian avokätisesti palkittu johtoa.
Nämä palkat ja palkkiot pitää katsoa tarkkaan läpi.
Kenenkään normaali kuukausipalkka ei tarvitse olla pääministerin palkkaa enempää.
Palkitsemiset eivät voi perustua henkilöstön vähennyksiin.

Posti on tehnyt virheitäkin. Nimi sekoilussa poltettiin euroja. (Itella)
Postin on tiedetty vähenevän vuosikymmeniä, mutta silti tehtiin järjetön päätös että tuotiin 2 postin laatikot katukuvaan ja sitten lopetettiin koko 2 posti.

Postin on tärkeä kulkea ajallaan ja täsmällisesti ja oikeaan osoitteeseen.

Postin kovistelu jakaa kansanedustajien mielipiteitä – Kokoomuksen Vartiainen: Erittäin huono ajatus, johtamisesta tulee mahdotonta
https://yle.fi/uutiset/3-10954784

Löytyy myös puheenvuorosta:

http://jariekilpinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/280434-postia-ei-missaan-nimessa-pida-yksityistaa

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000