Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Nykyään jokainen asia on: Putinin pussiin pelaamista tai ei

On huvittavaa, että nähdään asiat Putinin kautta. Eiköhän oman maan etu pidä olla päällimmäisenä
Jokaisen maan ensisijainen tehtävä on huolehtia maansa turvallisuudesta ja kansalaisten hyvinvoinnista!
Venäjä on pyrkinyt ajamaan siirtolaisia rajoillemme, niin tietenkin siihen pitää vastata.
Eikös Venäjä hyötyisi, jos saisi Suomen sekaisin siirtolaisaallosta? Näinpä emme pelaakaan Venäjän pussiin, kun emme päästä siirtolaisia maahan
Venäjällä oli siirtolaisia, jotka asuneet vuosia siellä, nyt heidät haluttiin työntää Suomeen.
Siirtolaiset pitää pysäyttää – ei majoittaa!
Siirtolainen ei muutu pakolaiseksi Suomen rajoilla! Pitää työntää takaisin!
Nykyään käytetään joka käänteessä: Apua, Venäjä hyötyy teet sitten näin tai noin
Eiköhän aina pidä katsoa mikä on omalle maalle paras eikä sillä ole merkitystä onko Putinin pussiin vai
Oman maan etu ensin!
Miten typeriä nämä asiantuntijat ovat? Eihän mitään järkeä paskoa maataan ja päästämällä siirtolaisia maahan.
Nämä siirtolaiset on asunut vuosia Venäjällä tai Venäjä on noutanut heitä Afrikan sarvesta ja antanut viisumit Venäjälle ja työntänyt Suomeen. Ainoa oikea ratkaisu oli: laittaa itärajan raja-asemat kiinni.
Tiedustelu- ja turvallisuuspolitiikan professori Chris Dolan Lebanon Valley -yliopisto
Miten paljon Libanon on ottanut pakolaisia Afganistanista, Irakista, Iranista, Pakistanista ja Afrikan sarvesta?
Libanonissa 80%:ia asukkaista elää köyhyysrajan alapuolella
Huomattava osa asukkaista pohtii lähtöä maasta pakolaisiksi.
Ajaako Chris oman kansan etua, kun yrittää täyttää Euroopan pakolaisilla?
Mitkään kansainväliset sopimukset ei kerro, että kuka vaan voi valita maan minne tulla elämään ilmaiseksi loppuelämäksi. Suomen lait ovat lepsuja ja niitä pitää ehdottomasti muuttaa. Pakolaisille ei kuulu kuin minimi: asuntola asumista ja ruoka ja nekin vain 3 kuukautta maksimissaan ja sen jälkeen töitä. Pitää perustaa työpaikkoja missä kouluttamattomat ja kieltä osaamattomat voi hankkia elantonsa ja asumisen.
Nämä työpaikat pitää maksaa itse itsensä eikä olla haitaksi maallemme.
Naiset voivat tehdä mattoja. Koulutuksensa saa pakolaiset maksaa itse. Ei meillä ole velvollisuutta ilmaiseksi kouluttaa ulkomaalaisia.
Maailmassa on yli 190 maata, joten Suomi voisi vaikka lopettaa turvapaikanhakijoiden vastaan ottamisen puoleksi vuodeksi tilanteen rauhoittamiseksi!
Rajoja on aina suljettu maailmassa.
Kansainväliset sopimukset eivät ole estäneet Ranskaa eikä estä.
Ranska otti käyttöön rajatarkastukset 2015 ja toimii niin, että rajan yli ei päästetä paperittomia siirtolaisia tai turvapaikanhakijoita.

Rajalta ei voi myöskään hakea turvapaikkaa.

#jotainrajaa
Viisi kertaa rajan yli, aina poliisin kyydissä takaisin – Euroopan maahanmuuttopolitiikan ongelmat kiteytyvät Ventimigliassa
https://yle.fi/uutiset/3-10277674
Suomessa on kestävyysvaje ja liiallinen velkaantuminen.
Suomi velkaantuu – meidän ei pidä ruokkia koko maailmaa.
Aikaisemmin puhuttiin kestävyysvajeesta suu vaahdossa, mutta nyt unohdettu koko asia.
Me tosiaan emme voi ottaa lisää ihmisiä elämään ilmaiseksi!
Ihan maalaisjärjellä ymmärtää:
Mitä enemmän kakun jakajia otetaan maahan, sitä vähemmän jaettavaa per nenä!
Suomalaisten etuja ollaan vähentämässä, kun varat ei riitä.
#vihervassarit ovat huolissaan leikkauksista ja saamaan hengenvetoon vaatii lisää elätettäviä maahan!
Miten saada vihervassarit ymmärtämään rahat ei riitä. Suomi on velkaantunut ja korkokulut nousseet.
Tosiaan köyhät kärsivät sitä enemmän mitä enemmän otetaan vapaa matkustajia maahan!
Toinen huolen aihe on turvallisuus.
Turvallisuutemme on huonontunut holtittoman maahanmuuttopolitiikan takia monin tavoin.
Lapsemme on joutunut kärsimään, kun luokassa paljon kieltä osaamatonta ainesta ja myös etno-jengejä jo Suomessa.
Etno-jengit liittyy holtittomaan maahanmuuttopolitiikkaan
Holtiton maahanmuuttopolitiikka pitää lopettaa!
On aika herätä ja suojella omia lapsiamme paremmin!
#arvopohja
#MeEmmeVaikene
#Ruotsintie
Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko – taustalla on uusi maahan­muuttoon liittyvä ilmiö
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000007609651.html
Poliisilla suuri huoli: Pk-seudun rikollisryhmissä mukana jopa 12-vuotiaita – nuorten teot ovat raaistuneet
https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/6333212
Ihmisoikeussopimuksissa ei ole kerrottu, voit ilman papereita kulkea useiden valtioiden läpi ja valita mieleisen valtion johon haluaa elätettäväksi.
Ihmisoikeussopimuksissa ei ole kerrottu, että kun olet lähtenyt kotimaastasi syystä tai toisesta ja asunut sitten vuosia jossain muussa maassa, missä ei ole hätää, niin ei sinulla myöskään ole oikeutta lähteä pakolaiseksi ja vaatimaan ilmaista elämää kolmannesta maasta!
Ilman passia liikkuvia ei pidä missään olosuhteissa päästää maahan. On mahdotonta tietää ketä tulee!
Se on turvallisuus uhka!
P.S. Pitäsikö Meksikon raja-aita poistaa ja päästää kesät talvet tulijat USA:aan? Mitäköhän mieltä on amerikkalaistutkija?
Ettei vaan pelaa Venäjän pussiin, kun ei päästä Amerikkaan pakolaisia
Amerikkalaisasiantuntija: ”Suomi pelaa Venäjän pussiin”

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/amerikkalaisasiantuntija-suomi-pelaa-venajan-pussiin/8830690

Osallistu keskusteluun!


70 kommenttia
Nimetön
#1

Oli järkyttävää katsella, kun Europarlamentaarikko Eero Heinäluoma herkistyi A studiossa ja värisevällä äänellä puhui ihmisyydestä, säännösyhteiskunnasta ja itärajan turvapaikanhakijoiden hädänalaisesta tilasta. Turvapaikanhakija on jokainen, joka katsoo itsensä sellaiseksi. Hädänalaisuus ei kuulu määrittelyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

No Heinäluoma ei ymmärrä, että Afrikasta tulee vaivattomasti vaikka kymmeniä miljoonia siirtolaisia syömään Heinäluomankin omaisuudet. Kyllä Suomessa näitä juntteja riittää, joilla aivot eivät ole kehittyneet aikuisen tasolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Vaikka Afrikasta tulisi sata miljoonaa ihmistä rajalle, viherkommunistit toivottaisivat vain tervetulleiksi. Kannattaa muistaa, että Afrikan väkiluku tulee kasvamaan jopa neljään miljardiin vain muutamissa vuosikymmenissä. Maapallo ei kestä, etenkään Afrikan vesihuolto ei riitä noin suureen väestökasvuun, niin ainoa mahdollisuus on se, että Afrikka itse osallistuu syntyvyyden vähentämiseen, ja ottaa huomioon luonnon kestävyys. Maapallon viljeltävä ala kykenee ruokkimaan maksimissaan noin 12 miljardia ihmistä, että jotain vastuuta myös itse afrikkalaisillekin. Luonnossa liikakasvu tukehduttaa tai säätelee itseään, eli samaa tekee myös ruoan loppuminen ihmiskunnalta. Vihreiden mielestä ratkaisu on jakaa maapallon pinta-ala väestön kesken, mutta kokonaisuus ratkaisee. Kun vene on vettä täynnä se uppoaa, oli se lastattu miten vain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Etenkin Niili-jokea ollaan raiskaamassa oikein urakalla. Sininen-Niili olla patoamassa, joka yksistään kuivaa Niilin alapuolella, eikä vettä riitä mm. Kairon metropolialueelle, jossa väkeä on parikymmentä miljoonaa ja laajoine kastelukanavineen. Vaikka Niili onkin maapallon pisin joki, se on virtaukseltaan vain 1/40 osa esim. Amazon-joesta. Veden kuluttajia on liikaa Afrikassa, ja ennen kaikkea viljelykset tarvitsevat runsaasti vettä, kun padoilla saadaan sekä halpaa vesivoimaa että niillä estetään tulvia. Niili alajuoksulta loppuu vesi, joka ei johdu ilmastosta, vaan väestön lisääntymisestä. Wikissä on taas virheitä, mm. Niilin suisto vajoaa, ok, mutta muka merenpinnan kohoaminen johtuu ilmastonmuutoksesta, no ei varmasti johdu, Välimeren keskipinnan korkeus on noin 1,5 metriä Atlanttia alempana, haihtumisen vuoksi. Jos ilmasto kylmenee, pinta nousee, koska haihtuminen vähenee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Olisi tärkeää, että Migrin virkailijat olisivat SUOMEN asialla, ei turvapaikanhakijoiden.
Tietenkin nykyisiä lakeja noudattaen, mutta jos päätös olisi
50-50, niin sitä ei katsottaisi turvapaikanhakijan eduksi, niin kuin nyt.
Migrissä taitaa olla todellinen suvakkilauma, johtajia myöden?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Valtionhallinto kuin Hölmölästä
#29

Kait ne virkamiehet haluaa pitää työpaikkansa, eli sen takia kannattaa pitää jonkun tasoista tulijavirtaa päällä. Tiukemmilla ja älykkäillä säädöillä valtion menot putoisi miljardeja, ja osaajia riittäisi muihin tehtäviin ja yksityisellekin puolelle, että loppuisi se iänikuinen jankutus tekijä pulasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Mitä jos kansainvälinen Terroristien Pedofiilien avustus ja suojelu verkosto (Lääkärit ilman rajoja) Saapuu Venjälle Puuttinin avuksi ja alkaa kuljettamaan elintaso pakolaIsia raja vyöhykkellee samoin kuin se auttaa Isisiä ja Italin Mafiaa ja laivaa niitä Afrikasta Italian Lambeduusan saarelle . ?

MItä sitten Suomi voi tehdä ?
Konstit on melko vähissä kun tuota Viher-Kommunsiti Terroristien suojelu järjestöä ei ole luokiteltu virallisesti Terroristi järjestöksi ja se saa rahoitusta ja rahaa ja tukea ympäri maailman eikä edes sen tukeminen ole vielä kriminalisoitu.
Kysyn vaan ?

Eikö Persujen pitäisi tehdä aloite tuon järjestön kieltämisestä Suomessa ja Eu alueella.?
Ennen kun se tänne suoraan työntää rikollisia Venäjän kautta !
Vaikka onhan niitä tullut vaikka kuin paljon Italian kautta tännekin jo vuosien varrella.

Pitää muistaa että lääkärien bisnekset kannattaa sitä paremmin mitä enemmän Maassamme on Huumehörhöjä,raiskaajia ,pedofiileja ,terroristeja jne…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Heinäluoma on helvetin tyhmä äijä, tyhmä demari.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#31

Kaivakaapa esiin video, jossa Halla-aho ja Heinäluoma ovat keskustelemassa Venäjän kaasuputkesta! Taitaa olla Mauri Pekkarinen yrittämässä räksyttää jotain, mutta ei saa Heinäluomalta sananvuoroa. Eero on niin tuohtunut, niin touhtunut, että!
Tuli vaan mieleen, että ilman tuota videota, voisi Eero olla Urpilaisen paikalla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Tässä:

https://www.youtube.com/watch?app=desktop&v=quhNej6IPpY

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Venäjän Trolli Paavo Lipponen on suurin voittaja kaasu putki hankkeessa ,se sai paljon Miljoonia ehkä jopa kymmeniä Miljoonia !
Myös Venäjän Trolli Esko Aho sai miljoonia Venäjältä .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Ei ole mikään yllätys. Monet suomalaiset ovat liian suojeltuja lapsuudesta aikuisuuteen, vanhemmat ovat kasvattaneet jälkikasvunsa kilteiksi tossukoiksi ja sensuroineet jälkikasvun elämästä pois kaikki väkivaltaiset, epäsivistyneet asiat, edes itsepuolustustakaan ei ole opetettu, luontoeläin dokumentitkin kiellettyjä koska ovat liian raakaa katsottavaa lapsille. Näiden seurauksena jälkikasvu ei ole ikinä elämässään päässyt edes näkemään omin silmin mitään väkivaltaista. Eikä kuulemaan juuri mitään haukkumasanaa tai kirosanaa vakavampaa. Koulussakin todennäköisesti on sattunut pääsemään tuurilla luokkiin joissa ei ole näkynyt edes muiden oppilaiden koulukiusauksia.

Ei ihmekään miksi jotkut jäävät aikuisenakin lapsen tasolle, eikä luonnollista itsesuojeluvaistoa ole kehittynyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Heinäluoman mamumyönteisyys johtunee hänen uuden vaimonsa mamutaustasta?
Ayla Shakirin isä on suomalainen, syntyperältään tataari, ja äiti on syntyjään turkkilainen.
Joten ei ihme, että Heinäluoman sympatiat ovat Euroopan ulkopuolella.
Samaan soppaan voi lukea tyttären. SDP:n Eveliina Heinäluoman mamumyönteisyys? Ei ihme, että afganistanilainen Nasima Razmyar on varapuheenjohtaja sossupuolueessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#19

Kuuntelin muuten Naziman vuodatuksen SDP:n välikysymyksen esittelijänä.
Oli Hallituksen niin ”haavoittuvaisuutta ja nuorten kurjuutta” lisääviä.
Toivottavasti laittoi Afganistaniin viestiä, että tänne ei ainakaan kannata missään tapauksessa tulla. Kurjuutta, kurjuuden perään. Vuodatuksesta puuttui, että hänkin harkitsee palaamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#23

Heinäluomi on kaikkien muulien äippä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Heinis on kaiken lisäksi Venäjän Trolli ,mistä syystä se menetti lähen varman Presitentin viran.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Heinäluoma on ylioppilas, niin kuin Pekka Haavisto.
Eli ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Antoniosta taitaa tulla Tohtori ?
Pekka on taas uusimmissa gallupeissa kåärjessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Persujen edustaja puhui järkeä samassa lähetyksessä !
Vaikka sama nainen on syyllistynyt aikaisemmin Viher-Vasemmistolaiseen politikointiin kun kommari akat Pietikäinen ja Hautala veti sitä kuin pässiä narussa….
Tästä syystä se olikin yhden kauden jäähyllä Brysselistä kun äänestäjät äänesti jaloillaan.
Jospa se ruohos-lenreri vai mikä se oli ,on oppinut ettei enään ala puhumaan viher-kommunismi paskaa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Näin on, ei passia, ei papereita, ei viisumia ei rahaa, ei kielitaitoa, tuntematon tausta, kaikki mahdolliset ongelmat, ja ei muuta kuin maahan valittelemaan oloistaan täydellä ylläpidolla. Esim. Australiaan tai Kanadaan ym. näillä ns. siirtolaisilla ei olisi mitään asiaa, mutta Suomeen on otettava, järkeä? Lasku näistä siivellä eläjistä tulee laittaa sosialisteille, vaikka sitten pysyvästi puoluetuet alkuunsa pois jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Itärajan kautta tulleilla on melkein jokaisella passit, mutta osaa heistä ei voida palauttaa lähtömaihin, jos saavat kielteisen päätöksen.
Jäävät siis laittomasti maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

On myös väärennettyjä passeja, etenkin niihin maihin viittavia, joihin ei voi palauttaa. Kyllä ne pojat äkkiä oppii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Juuri näin, eipä ole varmaan ongelma saada syyrialaista passia, raha ratkaisee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Suomessa täytyy olla ”myyriä”, kaiketi kommunisteja, jotka opastavat maahanmuuttajia Afrikan päässä, miten päästä Suomeen ja kelakorttiin kiinni.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Epäily kohdistuu pahimmin viherkommunisteihin, joiden tavoite on täyttää Suomi afrikkalaisilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherkommareille ei mitään turvallisuussalaisuuksia!
#44

No viherryssät Saksassa ovat paljastaneet Nato- ja Euroopan turvallisuus asiat venäläisille, jotta saisivat ilmastoystävällistä kaasua Saksaan Nord Stream 2 putken rakentamisen yhteydessä. Vihreille ei pidä luovuttaa mitään valtiosalaisuuksia, ne myyvät vaikka koko valtion vihreiden tavoitteiden saavuttamiseksi, ja Merkelkin siellä touhuissa mukana. Eikö tässä ilmastonmuutosasiassa olla jo menty liian pitkälle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto, ilmasto ja ilmasto
#46

Ja Orpo lahjoitti taas veronmaksajien varoja kolme miljoonaa ilmastoon, mihin rahat käytetään, ei hajuakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Valtion rahankäyttö tuntuu olevan oikeasti ihan perseestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Piti tulla järki rahan lappaamiseen ulkomaille hallituksen vaihdon myötä, mutta ei sittenkään. Antoiko Purra Orpolle luottokortin mukaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

Tänne päässeet mamut toimii myyrinä, mainostaa Suomea ja kelakorttia, mainostaa ilmaista elämistä suomenkielisten veronmaksajien rahoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mamuilu vaarallista leikkiä
#45

Suomalaiset mamukommunistit eivät ymmärrä, että Putinin suunnitelmaan kuuluu paitsi houkutella afrikkalaiset Suomeen, ja jos Suomi laittaa rajat kiinni, kuten kävi, niin esim. syyrialaiset ohjataan oleskeluoikeuden saamiseksi Ukrainan rajalle lihamyllyyn, sitä halvempaa jauhelihaa. Jos syyrialainen sattuu kuolemaan sodassa, niin omaisille annetaan oleskeluoikeus Venäjällä. Kun venäläinen ruletti ymmärretään myös maahantulijoiden joukossa, jo lähtömaissa, niin ymmärtävät matkan riskit, joka on pahempi kuin hukkua Välimereen. Putinin äärimmäisen kiero taktiikka saattaa ihmisiä hengenvaaraan, eli suoraan rajalle tykinruoaksi, joten jos mamuilu Suomessa loppuisi lyhyeen, tämä viesti viherkommunisteille. Syyrialaisten on turvallisempi pysyä kotimaassaan, kuin olla osa Putinin raakaa suunnitelmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Itärajan avaaminen suuri virhe
#47

Täsmälleen näin, itäraja on pidettävä kiinni Venäjän hyökkäyssodan loppuun saakka, valitettava tosiasia. Venäjän kautta Suomeen rosvorinkien välityksellä saapuvat afrikkalaiset joutuvat kunnosta riippuen sotaan, vain nimellinen määrä laskettiin aikaisemmin läpi, ja etenkin jos mukana on perheitä, näiden avulla ns. siirtolaisia kiristetään asepukuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Näin juuri, Putinin pelikenttä sisältää miinoja miinojen vieressä. Kun Suomen itäraja on auki, tuo on kuin rasvaa venäläiseen koneeseen. Etenkin perheelliset joutuvat ansaan, kuin karhu rautoihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Erityisesti rautatiet mahdollistaa Venäjälle lähettää mitä tahansa likaisia tai massiivisia räjähteitä Suomen kautta, tai hallita niitä Suomen alueella. Siksi myös rautatie yhteys rajalla tulisi seisauttaa siihen saakka, kunnes Venäjä lopettaa sotimisen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#22

Lukekaa, mitä turkkilainen turvapaikanhakija ajattelee:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/puoli-kuukautta-sitten-suomeen-saapunut-turkkilainen-turvapaikanhakija-can-kertoo-tilanteestaan-paivat-ovat-tylsia-eika-jatkosta-saa-tietoa/8831708

Ei jumakauta, mitä odottaa saavansa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Kotimatkalle Turkkiin vaan.
Vaatii päästä kaupunkiin , kielikursseille ja vastaanottorahaa! On siinä turvapaikanhakija.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
Hämmentynyt
#33

Minkä helvetin takia Turkkilainen hakee turvapaikkaa Suomesta?Turkki pitäisi olla aivan turvallinen maa?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Pitsa Bisneksen takia tietysti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Ja vaaleat naisnorsut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

On tämä Suomi kumma maa. Täällä ajetaan vaikka rekan eteen jos ollaan oikeassa. Hautajaisissa sitten pappi kehuu miten vainaja oli aina oikeassa. Nyt jo vaaditaan rekan eteen hyppäämistä vihervasemmiston ja jopa erään hallituspuolueen taholta. Sitten Siperiassa on hyvä muistella oikeusvaltio Suomea. Voiko maa pahempaa mokaa tehdä kuin luovuttaa maansa toiselle maalle ilmaiseksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Todella toivon, että Keskusta heivaa punasaarikon mäkeen ja ottaa tilalle Kaikkosen. Silloin voisi Keskusta olla hallituspuolue ja Henriksson ja Biaudet voisivat siirtyä oppositioon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Juu matunaiset kutomaan mattoja,ja lentäviä sellaisia.Joilla voivat sitten lennähtää pesueineen lähtömaihinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Venäjän kaksoiskansalaisuus on seuraava uhka Suomessa. Kaksoiskansalaisuus pitää poistaa niiltä mailta, jotka eivät myönnä suomalaisille kaksoiskansalaisuutta, niin kuin Venäjä.
Mistä alkoi Venäjän hyökkäys Ukrainaan?
Suomalaiset liian sinisilmäisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kaksoiskansalaisuutta ajoi Biaudet. Hänellä oli mielessä Ruotsissa asuvat ulkosuomalaiset. Kun käsityskyky oli heikkoa, hän ei ymmärtänyt, että suurin ryhmä on Venäjän federaatiolle uskollisuuttaan vannovat kaksoiskansalaiset, jotka muodostavat Suomessa ”viidennen kolonnan”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Biudee ymmärtää asiat aina omalla tavallaan, ei jatkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Biaudet on on älden idiootti hurri, tyhmä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

On siellä jotain hormonaalista äärifeminismiin suuntautuvaa viisautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Venäjän kaksoiskansalaisuus pitäisi lakkauttaa, HETI.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#21

No käännytä nyt ne viimeisetkin suomea vastaan niin hölmölä saa mitä tilaa, hah haa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Venäläiset on parhaita maahan muuttajia !
Venäläiset on suomen suurin ulkomaalais ryhmä, mutta ei rikos tilastoissa kärjessä eikä lähelläkään sitä !

Irakilaiset,Somalialaiset, Afgaanit jne.. on kärjessä ne pedofiilit ja huumekauppiaat ym. rikolliset on täyttäneet vankilatkin

On aivan turha syyttää tavallisia Venäläisiä ,Politiikkojemme alue valloituksista Eu:lle ja Natolle.
Jos Ukrainaan ei olisi menty valloittamaan 10 v. sitten niin koko sotaa ei olisi tullut !
Jos Politikot ei rauhoitu Eu maissa niin nehän ampuu pian atomipommin Bryssellin jossa niiden pää pesäpaikka on.
Ihmettelen miten kansa lähtee tähän hullujen politikkojen hommaan mukaan ?
Nehän tekee tämän homman omien etujen ja rahan takia !
Ei ne Suomen kansalle rahaa jaa,päinvastoin me joudumme maksumieheksi kuten on jo nyt nähty (hintojen nousut,korkojen nousut,Energian hinnan nousu jne.)

Sotahan tästä kohta tulee tällä menolla,eikö kansa tajua että Politikot luikkii karkuun ja piiloon silloin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Kyse on kaksoiskansalaisuudesta, ei maahanmuutosta. Voihan venäläinen olla Suomessa töissä, muttei voi olla Suomen kansalainen.
Ja oikeassa olet näistä muslimimaista tulevista. Ei Suomeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000