Perussuomalaiset

Jari Kilpinen

Maailmaa on johdettu sotien ja valloituksien kautta!

Maailman historia on sotien historiaa ja alueiden valtauksia. Ihmiset haluavat valloittaa uusia alueita ja avaruuttakin, kun maailma on valloitettu!

Maailma on aina ollut voittajien. Voittajat kertovat miten asiat pitää hoitaa.

Näin on edelleen. USA ja Venäjä ovat olleet maailman poliiseja ja Kiina on tulossa mukaan.

Mitä tilalle, jos ei olisi voittajia / maailman poliiseja. Kuka päättäisi?

Köyhyys

Köyhyyden syy on väestön liikakasvu. Tämä lisää ilmastopäästöjä myös.

Onhan selvää, jos väki lisääntyy, myös ilmastopäästöt lisääntyvät!

Maapallon kantokyky ei kestä jatkuvaa lisääntymistä!

Liikakasvuun pitää löytää ratkaisut siellä missä sitä on eikä siirtää Euroopan ongelmaksi!

Tutkimusmatkat

Tutkimusmatkat ja uusien alueiden asuttaminen on ollut tapana.

Näin on tietotaito lisääntynyt ja levitetty kehitystä eri mantereille ja saatu uusia kasveja ja eläimiä.

Tavat ja arvot muuttuvat

Olisi epäreilua arvioida 1800-luvun miestä 2000-luvun periaatteiden perusteella.

1800-luvulla ihmiset olivat yksi kauppatavara.

Vielä nykyäänkin on orjia joissain maissa!

Arvot on aikojen saatossa muuttuneet!

”Nigerian iso isoisäni myi orjia”

https://www.bbc.com/news/world-africa-53444752

Orjakauppa

Miksi vanhasta orjakaupasta puhutaan ja kauhistellaan nyt? Mehän olemme koulussa oppineet orjuudesta ja alueiden valtaamisista. Ei nämä nyt uusia asioita ole! Miksi nykyään pitäisi nöyristellä ja polvistua joka käänteessä. Urheilijat laitettu rähmälleen! Näiden vanhojen tapausten vuoksi!

Nykyäänkin on vielä orjakauppaa, eikö olisi hedelmällisempää puuttua nykyajan orjakauppaan?

Joissain maissa on koti-orjia ja seksikaupassa on orjia Euroopassakin. Joissain maissa on orjuuden kaltaisissa oloissa ihmisiä tekemässä töitä.

Vielä nykyäänkin orjakauppa kukoistaa.

Orjuus nyt – dokumenttisarja ihmiskaupasta ja nykypäivän orjuudesta

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/01/15/orjuus-nyt-dokumenttisarja-ihmiskaupasta-ja-nykypaivan-orjuudesta

Halpatyövoima

Maihin tuodaan halpatyövoimaa, joita riistetään ja tätä tapahtunut myös Suomessa, vaikka meillä asiat on luultu olevan paremmin.

Rakennuksilla on ollut pitkään ulkomaalaista työvoimaa, jota on riistetty ja samalla poljettu työehtoja ja palkkatasoa.

Onko ihme että meillä on rakennusvirheitä. Halvalla ei voi saada priimaa!

2,90 euroa tunnilta on ulkomailta tulleille työntekijöille arkipäivää – alipalkkauksen kriminalisointi voisi auttaa, mutta vielä se ei ole toteutunut

https://yle.fi/uutiset/3-11119995

Viimeksi hallitus oli silmät ymmyrkäisenä, että siivousalallakin on tämmöistä. Millaista teatteria taas hallitukselta?

Ihan maalaisjärjellä kaikki tietää miksi niitä ulkomaalaisia rahdataan tänne tekemään halvemmalla kuin oman maan kansalaiset.

Ulkomailla on ollut erilaisia tapauksia ja asia ovat huonommin kuin meillä. Tämä johtuu vain siitä että meillä ollut vähemmän vierastyövoimaa, mutta olemme saavuttamassa muut maat tässä riistossa.

Asia ei koske pelkästään siivousalaa, ravintolat, rakennusalalla. Ulkomaalaisia kausityöntekijöitä…

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006562727.html

Kausityöntekijät

Tämäkin on yksi orjakaupan muoto, ulkomailta tuodaan tekemään huonoissa oloissa ja pienellä palkalla työt. Suomessa asiat eivät tässäkään ole erinomaisesti, vaikka toimimme paremmin kuin muualla.

Miksi ei puututa nykyajan orjakauppaan? Onko syynä, että ei ole agendan mukaista? Eikö siihen oikeastaan halutakaan puuttua?

Talous kukoistaa, kun emme puutu nykyajan orjakauppaan!

Joona-Hermanni Mäkisen kolumni: Viisi miljardia köyhää ei ole merkki edistyksestä

https://yle.fi/uutiset/3-11423538

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Jarikin. Eihän meillä ole hätäpäiviä, kun otamme, TyöYstäväksemme Hänet; kenet ajan saatossa hylkäsimme. Silloin, ja; vain silloin; toimimme kaikissa ratkaisuissamme oikein ja oikeudenmukaisesti. ”Eikö robotintekijä tietäisi mikä on ”robotille” hyväksi? Ei koululaiset; eikä Päivi Räsänenkään tulisi kiusatuiksi perkeleen hengen taholta. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos. Pyhän Hengen ilmoitus: Sodat syttyvät maan piiriin; sen kansanryhmän kautta; joka lopettaa Rakastamisen. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Me olemme; tahi emme ole; Hopearahoja antaneiden työn jatkajia, tai rukoilijoita, että se työ loppuisi mahdollisimman äkkiä, nopeaan, että Jeesusta Kristusta, HänenHenkisiään vainotaan ja mielellään tapettaisiin. Olemme joko Jeesuksen puolella, tai Häntä vastaan; Nyky; Juudas Iskariotteja. Vähän; kai; kuin; ’hottentotteja.’ Herra; meitä syntisiä; armahda. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Ei ihmiskauppa ole vielä loppunut, eikös meilläkin ole ihmiskauppaneuvos?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000