Holtiton maahanmuuttopolitiikka uhkaa Suomen turvallisuutta
Viimeaikaiset uutiset ja tutkimustiedot viittaavat selvästi siihen, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka on johtanut vakaviin ongelmiin eri yhteiskunnan osa-alueilla. Turvattomuuden tunne lisääntyy, ja julkisen tilan häiriköinti sekä vakavat rikokset ovat yhä useammin osa arkea.
Turvattomuus leviää – naiset ja lapset erityisvaarassa
Kolmasosa naisista kokee Helsingin keskustan turvattomaksi iltaisin (MTV Uutiset).
Koulujen lähistöllä liikkuvat nuorisojoukot aiheuttavat pelkoa (HS).
Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, kuten kouluraiskaus, järkyttävät yhteiskuntaa (IS).
Rikollisuuden kasvu ja etnisten jengien nousu
Poliisiylijohtaja varoittaa henkirikollisuuden kiihtyvästä kasvusta (Iltalehti).
Helsingin keskustassa liikkuu yli sata mahdollisesti vaarallista nuorta, joilla on maahanmuuttotausta. (HS).
Tiukemmat toimet ovat välttämättömiä
Rajavalvonta: Saksan mallin mukainen tiukennus on tarpeen (Yle).
Rangaistukset: Rikollisten ulkomaalaisten karkottaminen kotimaihin pitää tehdä tehokkaammaksi.
Lainsäädäntö: Häiriköille tarvitaan porttikieltoja tiloihin kuten kirjastoon.
Liika on liikaa – aika toimia
Kun lehtien henkilöstön lapset joutuvat rikoksen uhreiksi, niin kenties paapova linja vaihtuu (ks. Aamulehti). Emme voi sallia Suomen ajautuvan samaan turvattomuuden kierteeseen kuin Ruotsi tai Ranska tai Saksa.
#RajavalvontaNyt #OikeusvaltioVaarassa #SuomenTurvallisuus
Tutkimus paljastaa: Kolmasosa naisista kokee Helsingin keskustan turvattomaksi iltaisin
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-paljastaa-kolmasosa-naisista-kokee-helsingin-keskustan-turvattomaksi-iltaisin/9176298
Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko – Asiantuntijoiden mukaan taustalla on uusi maahanmuuttoon liittyvä ilmiö
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000007609651.html
Syyte: 17-vuotias raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010688151.html
Saksa kiristää rajavalvontaansa
https://yle.fi/a/74-20110598
Hänet vangittiin naisen taposta Tampereella
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cfda70c6-47e2-48b2-b28b-a11e1ba2b498
Lapseni ryöstettiin Ratinassa, päätin ottaa oikeuden omiin käsiini
https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000010750474.html
Suomen henkirikollisuus lähti kovaan kasvuun – Poliisiylijohtaja kertoo syyn
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/15502a1d-a61f-4dd5-90dd-bc54f3862608
Kaaokseen ajautuneen koulun naapurit pelkäävät poikajoukkoa Helsingissä
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010863379.html
Tekstin aiheet:
No kyllä osaat kiertää asiaa, ja turvallisuudesta viisveisaat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, maahanmuuton ongelmat voi kiteyttää pääasiassa kahteen, toinen on taloudellinen ja toinen kulttuurinen. Suomi on onnekseen suhteellisen kaukana päivittäisestä rajankäynnistä, mutta saavutettavissa kuitenkin eri kulttuurien vaihdossa. Vasemmiston omituinen tai kiihkoinen into saada hankalaa kulttuurista kansakäymistä toimimaan, vaikuttaa jo sairaalta, etenkin kun toteutuessaan se maksaa veromaksajille jopa terveyspalvelujen köyhtymistä. Afrikassa vanhojen lehtitietojen mukaan jokainen afrikkalainen nainen joutuu raiskatuksi vähintään kerran vuodessa, ja tätäkö mm. RKP haluaa omalle väestölle, sairaalta kuulostaa jo pelkkä ajatuskin. RKP kuvittelee, että kaikki Suomen ruotsalaiset olisivat aktiivisia RKP:n kannattajia, en tunne yhtään sellaista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On se hyvä puhua maahanmuuton haitoista, miten se tuo turvattomuutta ja sekasortoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hesarissa oli juttu siitä, että pakistanilaisten harjoittama jopa 10 vuotiaiden tyttöjen groomaus seksiorjiksi tutkitaan uudelleen ja syylliset karkoitetaan Englannista. Elon Musk vaati salailuun osallistuneen nykyisen pääministerin erottamista. Suomessa YLE ja Hesari uutisoivat Muskin vaatimuksen vähä-älyisen tekemäksi ja salasivat syyn erottamisvaatimukselle. Että sillä lailla YLE. Samaa sakkia pakistanilaisten seksirikollisten kanssa,
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin! Ukraina tekee meillekin valtavan palveluksen, jos ja kun pistävät ryssät ruotuun. Jos ryssä sodan häviää, on aivan selvää, ettei sitä kiinnosta hyökkäilyt ihan hetkeen. Ja vaikka voittaisikin, on se resurssit merkittävästi kuluneet.
Sodan lopputulema on merkittävin tekijä, joka määrittää meidän turvallisuutta n. 10 v. aikajänteellä tästä eteenpäin. Hyvässä tapausessa koko paskavaltio hajoaa ja meidän itänaapuriin tulisi Karjalan kansantasavalta. Saataisiin siitä hyvä (osin sukulaiskansaa) itänaapuri vihdoinkin itsellemme. Suomen tilanne siis muuttuisi aivan oleellisesti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miten se ryssä voittaa? Heillä on nyt luokkaa 20-25 % Ukrainasta eivätkä käytännössä etene mihinkään. Tilanne on ollut koko tämän vuoden sama. Ryssä ei kykene sotilaallisesti kukistamaan Ukrainaa. Siviilien pommitus sen kuin jatkuu. Kiovassa juuri kuoli 21 ja yli 100 loukkaantui ohjuksen osuessa asuinkerrostaloon. Ryssät on täysiä roistoja ja siksi niille pitää laittaa luu kurkkuun.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”Holtiton maahanmuuttopolitiikka uhkaa Suomen turvallisuutta”
Suorastaan säälittävän surkuhupaista. Persujen ekalla hallituskaudella maahan päästettiin pelkästään lähes 50 000 paperitonta läpsyttelijää Lähi-Idästä.
Persujen toisella hallituskaudella tehdään ennätyksiä maahan haalittavien määrässä samaan aikaan, kun yhteiskunnan sosiaali- ja SOTE-menot kasvavat raketoiden.
Samaan aikaan itsensä kaikesta päätöksenteosta ja vastuusta aidon puoluesopulin tavoin ulkoistaneet poliittiset selkärangattomat peräänkuuluttavat holtittoman maahanmuuton ja turvallisuuden perään.
Ei millään pahalla, mutta tehän alatte olla jopa demareita selkärangattomampia. Tehän olette nyt hallitusvastuussa. Miksi ette ole viheltäneet hallitsematonta maahantuloa poikki, vai eikö Kokoomuksen puisto-osastolla ole selkärankaa?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti