Holtiton maahanmuuttopolitiikka uhkaa Suomen turvallisuutta
Viimeaikaiset uutiset ja tutkimustiedot viittaavat selvästi siihen, että nykyinen maahanmuuttopolitiikka on johtanut vakaviin ongelmiin eri yhteiskunnan osa-alueilla. Turvattomuuden tunne lisääntyy, ja julkisen tilan häiriköinti sekä vakavat rikokset ovat yhä useammin osa arkea.
Turvattomuus leviää – naiset ja lapset erityisvaarassa
Kolmasosa naisista kokee Helsingin keskustan turvattomaksi iltaisin (MTV Uutiset).
Koulujen lähistöllä liikkuvat nuorisojoukot aiheuttavat pelkoa (HS).
Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset, kuten kouluraiskaus, järkyttävät yhteiskuntaa (IS).
Rikollisuuden kasvu ja etnisten jengien nousu
Poliisiylijohtaja varoittaa henkirikollisuuden kiihtyvästä kasvusta (Iltalehti).
Helsingin keskustassa liikkuu yli sata mahdollisesti vaarallista nuorta, joilla on maahanmuuttotausta. (HS).
Tiukemmat toimet ovat välttämättömiä
Rajavalvonta: Saksan mallin mukainen tiukennus on tarpeen (Yle).
Rangaistukset: Rikollisten ulkomaalaisten karkottaminen kotimaihin pitää tehdä tehokkaammaksi.
Lainsäädäntö: Häiriköille tarvitaan porttikieltoja tiloihin kuten kirjastoon.
Liika on liikaa – aika toimia
Kun lehtien henkilöstön lapset joutuvat rikoksen uhreiksi, niin kenties paapova linja vaihtuu (ks. Aamulehti). Emme voi sallia Suomen ajautuvan samaan turvattomuuden kierteeseen kuin Ruotsi tai Ranska tai Saksa.
#RajavalvontaNyt #OikeusvaltioVaarassa #SuomenTurvallisuus
Tutkimus paljastaa: Kolmasosa naisista kokee Helsingin keskustan turvattomaksi iltaisin
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/tutkimus-paljastaa-kolmasosa-naisista-kokee-helsingin-keskustan-turvattomaksi-iltaisin/9176298
Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko – Asiantuntijoiden mukaan taustalla on uusi maahanmuuttoon liittyvä ilmiö
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000007609651.html
Syyte: 17-vuotias raiskasi 13-vuotiaan oppilaan koulun vessassa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010688151.html
Saksa kiristää rajavalvontaansa
https://yle.fi/a/74-20110598
Hänet vangittiin naisen taposta Tampereella
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/cfda70c6-47e2-48b2-b28b-a11e1ba2b498
Lapseni ryöstettiin Ratinassa, päätin ottaa oikeuden omiin käsiini
https://www.aamulehti.fi/kolumnit/art-2000010750474.html
Suomen henkirikollisuus lähti kovaan kasvuun – Poliisiylijohtaja kertoo syyn
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/15502a1d-a61f-4dd5-90dd-bc54f3862608
Kaaokseen ajautuneen koulun naapurit pelkäävät poikajoukkoa Helsingissä
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010863379.html
Tekstin aiheet:
Kuten blogistin teksti taas jälleen kerran osoittaa, on selvittämätön mysteeri, mistä kummasta ps ’kansanliike’ on saanut päähänsä toitottaa isänmaallisuuskäsitettä osana itseään! Meille muille tavallisille liike näyttäytyy myyräntyötä tekevänä maanpetturijoukkiona. Liikkeessä aivan varmasti on ruohonjuuritasolla aidosti asiaansa uskovia, mutta sen johto ja monet täällä blogeja kirjoittavat eivät voi valheellisuudessaan pyrkiä muuhun kuin valtansa ja tilipussinsa epärehelliseen ylläpitämiseen. Keinot ovat periaatteessa samat kuin NL:n tukemilla ’puupinon polttajilla’ välirauhan aikaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No kyllä osaat kiertää asiaa, ja turvallisuudesta viisveisaat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, maahanmuuton ongelmat voi kiteyttää pääasiassa kahteen, toinen on taloudellinen ja toinen kulttuurinen. Suomi on onnekseen suhteellisen kaukana päivittäisestä rajankäynnistä, mutta saavutettavissa kuitenkin eri kulttuurien vaihdossa. Vasemmiston omituinen tai kiihkoinen into saada hankalaa kulttuurista kansakäymistä toimimaan, vaikuttaa jo sairaalta, etenkin kun toteutuessaan se maksaa veromaksajille jopa terveyspalvelujen köyhtymistä. Afrikassa vanhojen lehtitietojen mukaan jokainen afrikkalainen nainen joutuu raiskatuksi vähintään kerran vuodessa, ja tätäkö mm. RKP haluaa omalle väestölle, sairaalta kuulostaa jo pelkkä ajatuskin. RKP kuvittelee, että kaikki Suomen ruotsalaiset olisivat aktiivisia RKP:n kannattajia, en tunne yhtään sellaista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On todella törkeää, että Adlercreutz/RKP hallituspuolueena antaa Biauden äänestää jalkamiinalakia vastaan.
https://www.verkkouutiset.fi/a/eva-biaudet-ei-hyvaksy-miinasopimuksesta-lahtoa-paljastaa-myos-miksi-jai-pois-valiokunnan-mietinnosta/#352ac01b
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikä blogisti varsinkaan perusteettomalla vihan, vastakkainasettelun ja aiheettoman pelon lietsonnallaan veisaa viittä tai edes yhtä turvallisuudesta. Päinvastoin: hän nimenomaan isänmaallisuuden ja Suomen nimissä varta vasten hakee sekasortoa ja turvattomuutta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On se hyvä puhua maahanmuuton haitoista, miten se tuo turvattomuutta ja sekasortoa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maahanmuuttoa Suomeen on nyt ja jatkossa maapallon tilanteesta johtuen kasvavassa määrin. Maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista puhuminen ja ongelmien korjaamiskeinojen etsiminen on eri asia kuin vastakkainasettelujen (jopa valheisiin perustuva) lietsominen. Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut kansainvälisessä vertailussa aina ja siis esim. edellisen hallituksen aikana keskivertoa. Nyt tämän blogin sisältöön on ilmeisesti ollut motiivina ps-kannatuksen ja äänimäärän lisääminen – ei ongelmien ja turvattomuuden korjaaminen. Tilastofaktoihin perustuen voidaan todeta, että ps:n ajamat maahanmuuttokiristykset eivät paranna esim. työllisyyttä. Ps äänikato ei johdu epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta vaan aivan muista asioista/ esim. vaikkapa vammaispalveluleikkaukset vs. verohelpotukset, jotka hyödyntävät eniten jo ennestään yhteiskuntamme rikkainta kansanosaa tai ay-jäsenmaksujen verovähennyspoistoa myötäilevä työmarkkinapolitiikka.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä se alamäki johtuu yksin tästä talous tilanteesta ! Varsinkin kun Suomalaiset on itse tahallaan itsensä tähän ajaneet kaikki puolueet yhdessä samassa veneessä.
Tämä talous tilanne vaikuttaa jokaiseen äänestäjään.
Äänestäjät on luottaneet että puolue ajaa äänestäjiensä asiaa ettei rahoja ulosmitata äänestäjiltä leikkauksin,veronkorotuksin valtion veloin koroin energinhinnoin ja sitten jaeta ulos…….
Äänestäjät ei vaan hyväksy tätä kehitystä mistä ei saisi ääneen sanoa edes.
Jokainen tietää mihin ne rahat on mennyt mutta on syntiä sanoa se ääneen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Esim. Vasemmistoliiton äänestäjiä ei valtion velkaantuminen hetkauta suuntaan eikä toiseen kuten toisen äääripään Persujen äänestäjiä taas hetkauttaa.
Siinä on se ero ja syy.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos kerran suhdanteet ovat huonot, miksi muualla Euroopassa juhlitaan ennätysmatalia työttömyyslukuja? Totuus on, että Purra hoitaa Suomen talout5ta taitamattomasti ja huonoiten Euroopassa. Esim. rakennusalan romahdus on varoittava esimerkki Purran tuhoisasta politiikasta. Kun korot olivat koholla, järkevää olisi päinvastoin kuin Purra ajoi vauhdittaa julkisia investointeja ja ara-rakentamista. Sen sijaan ps romutti kohtuuhintaisten asuntojen tuotannon, antoi koko rakennusalan luhistua täysin, ja nosti miesten työttömyyden EU:n korkeimmaksi. Supervelkaantuminen on Purran valinta ja hetkauttaa todellakin kaikkia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Höpö höpö.
Mm. Saksassa samat ongelmat.
Miksi rakentaa asuntoja ulkolaisten rakennusmiesten avulle, kun kukaan niitä ei osta? Tyhjiä, myymättömiä asuntoja kyllä löytyy.
Ja kannattaa myös muistaa, valtion virkamiehet valmistelevat esitykset virkavastuulla ja ministerit sitten päättävät.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kehottaisin tutustumaan tarkemmin tilastoihin ja säännöksiin = ei tarvitsisi haihatella unia ja toiveita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koko ps eduskuntavaaliohjelma perustui suurelta osin Purralla edellisen hallituksen velanottosyyttelyyn (vaikka ps oli itse mukana eduskunnassa päätöksiä tekemässä). Samoin pitkin nykyisin hallituksen matkaa hän ja koko muu ps-seurakunta on velanottonsa tahallisesta kiihdyttämisestä syytellyt edellistä hallitusta. Nytkö yhtäkkiä sitten, kun em. haihatus ei enää uppoa kansalaisiin, velkaa ottavatkin ps selittelyn mukaan virkamiehet eikä suinkaan hallitus ja Purra? Voi huh sentään taas. Ei ihme, että äänet käyvät ps-puolueelta vähiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
MAAHANMUUTTAJAT UHKAAVAT SUOMALAISIA!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja varsinkin MITÄ SE MAKSAA suomalaiselle veronmaksajalle!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi meidän pitäisi elättää muiden maiden ihmisiä Suomessa? … EI MIKSIKÄÄN!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksei pakolaisia lähetetä Ukrainaan sotimaan
Rahtilaivallla Viroon ja siitä tavara junalla Ukrainaan..
Kaikki niin Ukrainalaiset sotakarkkurit kuin afrikasta ja arbimaista tulleet.myös ne kans jotka kansalaisuuden on saaneet ja rikoksiin syyllistyneet Suomessa.
Sama laki kaikille ! Myös naiset…ne tarvitsee siellä pyykin pesijöitä ym.
Näin voitaisiin avata venäjän rajatkin ,Venäjän raja viranomaiset pitäisi sen huolen ettei yhtään pakolaista tänne tulisi koska nehän joutuis Venäjää vastaan sotimaan..Ne ottaisi mielluummin ne kiinni ennen rajan ylitystä ja lähettäisi vaikka omalle puolen sotimaan.
Tämä olisi oikeaa hommaa ja ainoaa Ukrainan tukea mitä kannattaa harjoittaa.Meidän rahat on jo mennyt sinne 175 Miljardin valtion velat on muistona siitä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olisi hyvä kun venäjän rajat saataisiin auki että Miljoonat Leski rouvat voisi tulla tänne meidän iloksemme.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jari on 100 % :sti oikessa epäkohtaan pitää puuttua.
MUTTA PUOLUEEN KANNATUSTA EI NOSTETA NÄILLÄ KAHDELLA ASIALLA TÄLLÄ EIKÄ EUROA SYYTELEMÄLLÄ (Kuten puolue kokouksessa suunniteltiin)
Pitää puuttua Juuri syihin miksi Puolueen kannatus on laskenut -50% :lla Se on helppo homma!
PUOLEEN KANNATUS ON AJETTU JYRKKÄÄN LASKUUN UKRAINAN TUKEA PUOLLUSTELEMALLA JOKA ON SUURIN SYY KAIKKI SUOMEN TALOUS JA VELKA ONGELMIIN.
Jos tätä oikeaa syytä lakaistaan maton alle ja lillukan varsilla silittelemällä yritetään puolueen kannatus saada entiselleen niin on varmaa että se epäonnistuu koska Persujen äänestäjät ei ole tyhmiä !
PERSUJEN PITÄÄ SANOA ÄÄNEEN ETTÄ UKRAINAN TUKI OLI VIRHE JOKA TUHOSI SUOMEN TALOUDEN JA VELKAANNNUTTI MAAN. !
Virhe pitää myöntää ja tehdä jotain sen eteen…
Edes Hallitus kataatamalla maahan muuton takia ei kannatusta saada nousuun koska se on valheellinen toimi.
Hallitusohjelma on sovittu ja sillä mennään.vaikka virhe on elättien haaliminenkin tänne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
UKRAINAN TUKI NOLLAAN ,ON AINOA OIKEIA KONSTI SAADA PERSUJEN KANNATUS NOUSUUN.
Se on niin suuri menoerä että sitä ei voi verrata mihinkään muuhun !
Koko maa seisoo sen takia ! ja Lama pahenee… Se vaikuttaa kaikkealle yhteiskuntaan !
Oligarkit on saanut jo aivan tarpeeksi rahaa !
PERSUJEN KANNATAJAT ON AINA OLLUT SUOMEN RAHAT SUOMALAISILLE PUOLUEEN KANNATTAJIA !
Nyt pitää Persujen korjata harha askel ,nyt on viimmeinen mahdollisuus… Rahoja ei saa lähettää mihinkään sotiin Ei Juutalaisille,Natseille eikä Ryssille sotikooot paskat keskenäään omilla rahoilla tai vaikka kivillä.
VALTION VELKOJEN MAKSU PITÄÄ SAADA KÄUYNTIIN VÄLITTÖMÄSTI ! Eikä tehdä uutta velkaa…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomen sosiaalikulut on 80 Miljardia /vuodessa siihen voi tehdä ison säästön Trumpin konsteilla lähetetään ulkomaan pummit sinne mistä on tullutkin…Huumehörhöt kuriin ja pois valtion elättinä olemasta ja omat sosiaali pummit töihin jokapäiväinen leipänsä ansaitsemaan .Näillä saadaan jo ainakin 10 Miljardin säästöt ! jos ei 20 ..
MUTTA UKRAINAN TUKI ENSIN NOLLAAN…..mitään säästöjä ei ole järkevää tehdä ennen kun rahan lähetys on loppu !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lakaistaan ongelmat ja ratkaisut maton alle kyllä se Persujen kannatus sillä nousee,vai nouseeko ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On niitä, jotka eivät ymmärrä, miksi Ukrainaa pitää tukea.
Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin! Ukraina tekee meillekin valtavan palveluksen, jos ja kun pistävät ryssät ruotuun. Jos ryssä sodan häviää, on aivan selvää, ettei sitä kiinnosta hyökkäilyt ihan hetkeen. Ja vaikka voittaisikin, on se resurssit merkittävästi kuluneet.
Sodan lopputulema on merkittävin tekijä, joka määrittää meidän turvallisuutta n. 10 v. aikajänteellä tästä eteenpäin. Hyvässä tapausessa koko paskavaltio hajoaa ja meidän itänaapuriin tulisi Karjalan kansantasavalta. Saataisiin siitä hyvä (osin sukulaiskansaa) itänaapuri vihdoinkin itsellemme. Suomen tilanne siis muuttuisi aivan oleellisesti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miten se häviää?
Ryssä on 35 % -0 % voitolla Eu:sta
Siis ryssä on vallannut 35 % Ukrainasta
Natsi (Eu )ei ole saanut vielä aariakaan rahaa on mennyt tuhat Miljardia vaan,…
Kyllä se on Eu joka tuon sodan häviää…ja Persut puolueena jonka kannatus romahtaa kun kannattajien rahat sinne uhrattiin…
Eihän Eu/ Nato voi edes teorissakaan voittaa..Venäjälllä on niin hyvät Ydinaseet että niiden pelon takia ei kunnolla ovvida edes sotia,eihän tuo mitään oikeaa sotaa ole edes.
Katsokaa Israelissa ja Iranissa niin näette mitä on oikea sota.
Tämä on rahan rosvous kanppanja !
Eu politikot hyötyy tästä ja kansa maksaa…
Miski Persut tukee Eu Brysselin politikkoja kun laita oikeisto puolueena ei itse pääse eded käsisksi niihin rahoihin ??????
NE OTTAA JAKAMAAN SINNE NIITÄ RAHOJA LIPERAALEJA VAAN Virkkusia,Urpilaisia,tuppeja,rhenejä,Niinistöjä jne…
ei persuilla ole mitään toivoa saada niitä miljoonia ei Soinikaan saanut vaikka Kreikalle perseensä myi
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miten se ryssä voittaa? Heillä on nyt luokkaa 20-25 % Ukrainasta eivätkä käytännössä etene mihinkään. Tilanne on ollut koko tämän vuoden sama. Ryssä ei kykene sotilaallisesti kukistamaan Ukrainaa. Siviilien pommitus sen kuin jatkuu. Kiovassa juuri kuoli 21 ja yli 100 loukkaantui ohjuksen osuessa asuinkerrostaloon. Ryssät on täysiä roistoja ja siksi niille pitää laittaa luu kurkkuun.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mihin EU-maahan Venäjä on hyökännyt?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hesarissa oli juttu siitä, että pakistanilaisten harjoittama jopa 10 vuotiaiden tyttöjen groomaus seksiorjiksi tutkitaan uudelleen ja syylliset karkoitetaan Englannista. Elon Musk vaati salailuun osallistuneen nykyisen pääministerin erottamista. Suomessa YLE ja Hesari uutisoivat Muskin vaatimuksen vähä-älyisen tekemäksi ja salasivat syyn erottamisvaatimukselle. Että sillä lailla YLE. Samaa sakkia pakistanilaisten seksirikollisten kanssa,
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaisilta rahat ovat vieneet Riikka Purra ja perussuomalaiset, ei yksikään maahanmuuttaja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”Holtiton maahanmuuttopolitiikka uhkaa Suomen turvallisuutta”
Suorastaan säälittävän surkuhupaista. Persujen ekalla hallituskaudella maahan päästettiin pelkästään lähes 50 000 paperitonta läpsyttelijää Lähi-Idästä.
Persujen toisella hallituskaudella tehdään ennätyksiä maahan haalittavien määrässä samaan aikaan, kun yhteiskunnan sosiaali- ja SOTE-menot kasvavat raketoiden.
Samaan aikaan itsensä kaikesta päätöksenteosta ja vastuusta aidon puoluesopulin tavoin ulkoistaneet poliittiset selkärangattomat peräänkuuluttavat holtittoman maahanmuuton ja turvallisuuden perään.
Ei millään pahalla, mutta tehän alatte olla jopa demareita selkärangattomampia. Tehän olette nyt hallitusvastuussa. Miksi ette ole viheltäneet hallitsematonta maahantuloa poikki, vai eikö Kokoomuksen puisto-osastolla ole selkärankaa?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti