Tahokkonää eroon öljystä?
Tuleeko Suomeen uusi öljykriisi, kun mediasta kuullaan uutisia
Saudi-Arabian öljyiskuista. Iskut tulevat varmasti nostamaan hintaa
bensapumpuilla ja aiheuttavat huolta sekä murhetta monessa perheessä.
Syrjäseudulla asuvan on pakko käydä kauempana töissä ja palkasta osa
menee suoraan valtion armottomaan lypsylehmään eli polttoaineveroon.
Hinnat nousevat myös muissa tarvikkeissa, eihän kuljetusyrittäjän
kuormuri ilmaiseksi kulje ja maansiirtoyrittäjät joutuvat myös
tarkistelemaan hintojaan.
Antti Rinteen hallitus suunnittelee suuria infrarakennushankkeita.
Näihin on myös hinnankorotusta todennäköisesti tulossa eikä myöskään
hallitusneuvotteluissa sovittu polttoaineen veronkorotus tuo helpotusta
tähän ahdinkoon. Suomessa täytyisi tosissaan miettiä miten saataisiin
polttoaineen suhteen omavarainen Suomi. Muuten maksetaan hyvin kallista
laskua.
Onko suomen hallituksella ja kansalla huono muisti vai valikoiva?
Suomessa oli 70-luvulla öljykriisi. Se kyllä näkyi suomalaisten arjessa.
Asuntojen lämpötilat määrättiin 20 asteisiksi ja näyteikkunoita sai
valaista vain liikkeen aukioloaikana. Moottoriteitä ei valaistu ja
määrättiin yleinen nopeusrajoitus 80 kilometriin tunnissa, joka jäi
voimaan myös kriisin jälkeen.
Nyt jos noudatettaisiin näitä sääntöjä ei Oulun kaupunki lämmittäisi
Rotuaarin ja kaupungintalon kivetyksiä talvipakkasilla. Eikö öljykriisin
mainingeista jäänyt mitään oppia elämään?! Ilmeisesti ei, vaan jo monien
tilastomuuttujienkin valossa kulutusjuhlat jatkuivat, kun kriisiä ei
sitten yhtäkkiä ollutkaan. Nämäkin vuodet ovat kuluneet niin, että
poliittista kantaa öljyriippuvuuteen ei ole häävin kuullut vasemmalta
tai oikealta, vihreistä puhumattakaan. Täytynee penkoa mielenkiinnon
vuoksi menneitten kausien hallitusohjelmat, mitä asiaan tuumaavat.
Tekstin aiheet:
Omavarasuuteen on moniakin keinoja mm. Turve /turve !!??
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä turve kannattaisi säästää muihin käyttötakoituksiin kuin polttamiseen. Aivan hölmöä hommaa!
Ruotsissa muuten työttömyysrahan saamisen ehtona on säännöllinen osallistuminen pääasiassa Kunnan järjestämään työvelvollisuuteen. On kuulemma erittäin kehittävää toimintaa. Loka-marraskuussa joutuivat pitkään oleskelleet ”hädänalaisetkin” risusavottaan.
Tuli monenlaista hyötyä. Saatiin uusiutuvaa energiaa, parannettiin hiilinielujen sitovuutta ja tulevaisuuden metsien laatua. Lisäksi oli mielekästä tekemistä. Tosin jotkut herkemmät peruivat turvapaikkahakemuksensa ja lähtivät kotimaihin tai tulivat Suomeen hakemaan turvaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Omavarainen Suomi polttoaineitten suhteen on montakin keinoa !!? MM. Vety , turve ym .lisukkeita ! Norjassa käytetään mm ,öljyä mutta Suomessa ei saisi käyttää mukamas turvetta , ei se sen pahempaa saastuttajaa ole kuin öljykään !!? Ja olisihan se Kotimaista !!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuo vaivainen turve-energia omavaraisuus kannattaisi säästää kriisiaikoihin, kuten myös pontikkapannut.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Meksikossa turvetta istutetaan vuorten rinteille sitomaan sadevettä. Suomen pohjavedet ovat varsin riippuvaisia turpeen olemassa olosta, ne kun muodostavat eräänlaisia pohjaveden muodostumisessa tarvittavia vesipankkeja. Asian ymmärtää paremmin, kun käy ylemmillä turvesoilla, jossa vesi on sitoutunut turpeeseen ja alustaan, ja alemmilla alueilla löytyy yleensä lähteitä jne. Nuo lähteet ovat saaneet usein vetensä juuri turvesoilta. Metsäojitukset, kuten turvesuo-ojitukset laskevat pohjaveden tasoa paikallisesti jopa metrejä. Se on selvä, että menee kymmeniä vuosia, ennen kuin ojitukset alkavat suodattamaan järviin laskevia suo-ojavesiä. Jääkauden jälkeisenä aikana mantereiden pohjaveden pinta on laskenut keskimäärin noin 24 metriä, jossa on myös rajut maanmuokkaukset ja metsien hävittäminen osittain syynä. Samoin on maankäsittelyn syytä jokiuomien mataloitumiseen ja sitä kautta tulvavahinkojen lisääntyminen, ei pelkästään Suomessa. Turpeen kaivuulla ja käytöllä on paljon haittoja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei ole mahdollista päästä 0 päästöihin olisi varmaan päättäjien
University of Colorado scientist Roger Pielke Jr. did some of the rough numbers. “There are 11,161 days until 2050. Getting to net zero by 2050 requires replacing one mtoe of fossil fuel consumption every day starting now.” On a global basis, such a transition would require building the equivalent of one new 1.5-gigawatt nuclear plant every day for the next 30 years.
If not nuclear, then maybe solar? According to a U.S. government site, it takes about three million solar panels to produce one gigawatt of energy, which means that by 2050 the world will need 3,000,000 X 11,865 solar panels to offset fossil fuels. The wind alternative would require about 430 new wind turbines each of the 11,865 days leading to 2050.https://business.financialpost.com/opinion/terence-corcoran-why-the-great-fossil-fuel-phase-out-is-scientific-economic-and-political-fantasy-akin-to-time-trave
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja Euroopan sähköntarpeisiin tarvittaisiin liki Suomen kokoinen aurinkopaneeli, ja siltikin energian varastointi on vasta se suurin ongelma. Useita helppoja tapoja on mm. käyttää kaikki maapallon luonnonvarat suureen akkuun, pumpata vesi ylemmäksi, ja eikun vesivoimaa, hyödyntää vanhat kaivokset ilmanpaineen varastointiin jne., mutta kun kaikki kun ei sovi kaikkialle ratkaisuiksi. Tuulivoimalla saadaan tuhottua maapallon lintuvarat, josta seurauksena on monien kasvien siemennyksen loppuminen ja metsien hiljeneminen jne. Aurinkopaneeli on pohjolan energiaratkaisuista lapsellisin, vaikka sitä pienemmässä määrin voidaan käyttää moniin sellaisiin tarkoituksiin, mihin ei kaapeli kannata vetää, vaikka merimerkit tai saarimökit jne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Öljyä ja kivihiiltä muodostuu koko ajan lisää maankuoressa, joten se ei mihinkään ole loppumassa. Kyse on kemiallisesta prosessista, johon tarvitaan merisuolaa, hiilidioksipitoista sadevettä ja maankuoren rautaa. Siis öljyä ja kivihiiltä muodostuu koko ajan lisää, eikä kukaan sitä prosessia ole viellä pysäyttänyt. Veden ominaisuuteen kuuluu hyvä hiilidioksidin liukenemisominaisuus, jolloin ilmakehän sadevesi tuo hiilidioksidin alas maahan ja meriin, Ihmisen tuottama hiilidioksidi ei riitä merikasvillisuudelle kuin pariksi tunniksi vuosittain, josta on vähennettävä myös mantereiden kasvillisuuden tarvitsema hiilidioksidi. Eli kaikki puheet hiilidioksidin lisääntymisestä ihmisen toimin on absoluuttisen täyttä roskaa. Tämä on laskettua totuutta, eli olisi jo syytä ohittaa tuo ihmisen vaikutus, päästäisiin todellisuuteen. Öljy varmasti vähenee ajan mittaan, mutta sen hinta tulee lopulta nousemaan liian korkeaksi käytöstä riippuen, kilpailukykyiset vaihtoehdot varmasti ohjaa kehitystä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvin pitkälle näin, tällä hetkellä pidellään jälleen ilmastokokousta, joka toimii hiukan budjettineuvottelujen tapaan, aivan kuin ilmasto olisi vain päivän mietiskelyä mahdollisesta ilmastonmuutoksesta. Ilmaston käyttäytymistä on tutkittu satoja vuosia ammattitutkijoiden tai tiedemiesten voimin, ja nyt on nostettu uusi reettalainen epäjumala lisäämään uskoa ilmatonmuutokseen, jota ei edes ymmärretä, edes sen osatekijöitä. Auringon vaikutuksesta ollaan vaiti, vain hiilidioksidi ja muut kasvihuonekaasut. Edes suihkuvirtausten syntymekanismia ei yleisesti tunneta, tai se tunnettaisiin, jos vain osattaisiin kuunnella tai lukea. Itse olen selvittänyt ja ratkaissut jokaisen vihreiden ilmastonmuutosväitteet, jossa juuri ihminen olisi päävaikuttaja; ihminen on absoluuttisen varmasti syytön, valitettavaa vihreiden vainoharhoille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aika vähälle ajattelulle on jäänyt suuret muutokset maapallolla, esim. se, että Australia on alkanut vajota mereen, kuten myös Indonesia. Tuo on laskettavissa ja aikatalukin on tiedossa. Ongelmia syntyy mm. virheajattelusta, jossa mm. Australian Suuret koralliriutat olisivat vaarassa merenpinnan nousun vuoksi ihmisen vaikutuksesta. Toisaalta molemmissa on koralliriutoille haittaa, merenpinnan laskussa ja toisaalla nousulla. Samalla kun Australia vajoaa, myös Suomi vajoaa, eli molempiin vaikuttaa sama prosessi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Australian vaipumisesta meren syleilyyn todistaa suuret syvällä tapahtuvat muutokset mm. Fiji tämän päiväinen maanjäristys, joka tapahtui yli 500 (536 km)kilometrin syvyydellä. Ytimen asento muuttuu nopeasti, ja päiväntsaajan pullistuma kiertyy kohden pohjoista. Litistyneet napa-alueet kiertyvät samalla mm. juuri Australien alle. Sama muutos halkoo edelleen Afrikan pohjois-etelä suunnassa. Suomen maankohoaminen päättyy ja pudotaan jopa kymmeniä metrejä alas, jolloin meri valtaa jälleen suuren osan eteläisestä Suomesta. Myös Suomenlahti halkeaa itä-länsi suunnassa, jossa Skandinavian ja Euraasian kalkkikiven liimaukset pettävät millä hetkellä hyvänsä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti