Perussuomalaiset

Jani Nipala

oppivelvollisuusuudistus

Tuhansia tietokoneita, satoja saksia – kouluissa alkoi hankintarumba, jonka loppusummaa ei tiedä kukaan
Lukioita ja ammattikouluja varustellaan syksyksi maksuttomaan opetukseen. Piikki on auki ja juustohöylä valmiina.

Hallituksen päätökset näyttää taas olleen turmiollisia ja päätöksiä ei ole edeltänyt kunnon vaikutusarviointi saatikka laskelmat. Jo maalaisjärki sanoo että ensin kysytään mitä tämä tulee maksamaan ja onko siihen kukkarossa varaa mutta tämä ei näytä kuuluvan hallituksen toimintatapaan vaan mennään jatkuvasti ideologisten ajatusten ohjaamina minne sattuu seurauksista välittämättä. 

Nyt myös itse näiden hankintojen suhteen tietysti kunnat voi käyttää järkeä ja yhteisvoimaa ja keskittää ne jolloinka varmasti saa paremmat laitteet ja halvemmalla kuin että jokainen osa optimoi hankintoja itsekseen.

Ylioppilaskokeet lappareilla pitäisi pystyä tekemään mahdollisimman halvoilla laitteilla ja ohjelmistoilla.

-chromebook on halvempi kuin windows laptop joten tehkää palvelunne sellaisiksi että ne toimii myös kevyehköillä raudoilla ja ilman lisenssisoftia selaimella silloin päästään vihdoin edullisiin mutta kuitenkin hyviin lopputuloksiin. Aina ei tarvitse tehdä kalliita kömpelöitä ratkaisuja jotka vaativat tehokkaimmat myllyt ja kalliit lisenssit! 

https://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/10181c/Chrome –> 299€ yksittäin ostettuna, tuhansittain varmasti alle parin sadan…

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Hallitus näyttää taas menevän , takapää edellä puuhun !?! Mitä maksaa ja onko meillä varaa ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Kohta joku kirjoittaa, että Paras Hallitus pitkään aikaan.
Veroryöstetty kyselee: Tämänkö minä olen ansainnut?
Kymmentuhatta UUTTA työpaikkaa, kun lyötiin eläkeputki poikki. Toiset kymmentuhatta, kun lopeteaan KOTIHOIDONTUKI. Nyt vain kiireesti rajoja avaamaan. Filippiineltä olisi tulossa tuhansia hoitsuja, kylkiäisinä myös isovanhemmat ja muukin suku mukana.
Miljardeja ”tunnin ratoihin”, miljardin verran sähköautohömppään.
Tuo koulujuttuhan on karkkirahoja. Meillä on NIIN ”hyvä hallitus”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Eiköhän pidetä windows -koneet vielä käytössä. Vähän on luotto mennyt tuohon googlen ideologiseen toimintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Jostakin on nipistettävä, jotta rahat riittää.
Tai nouseeko veroäyri?

Olis voinu aloittaa sillä, että olis maksettu esim. toisen asteen kirjat ja vihkot. Myöhemmin sitten muut asiat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Janikin. Jeesus Kristus on Rauhan Ruhtinas. Korona kaupallinen koijari, pahanlainen petkuttaja. Perkele on tuhansien metkujen ”mestari”. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000