Suomalaisten luottamus viranomaisia ja erityisesti poliisia kohtaan on korkealla. Tämä ei kuitenkaan ole luonnonlaki – luottamuksen voi myös menettää. Tätä luottamusta on koetellut viime aikoina moni asia; niin ylimmän poliisijohdon rikosepäilyt, kuin pienempien rikosten tutkimatta jättäminen resurssipulaan vedoten.

Pidemmän aikaa on liikkunut puheita, että esimerkiksi vähäiseksi katsottua omaisuusrikosta ei aina tutkita. Viimeisten mediatietojen mukaan tällainen ollut joillain poliisilaitoksilla jopa kirjoitettuna ohjeena. On mahdotonta yleisen lainkuuliaisuuden kannalta, jos joissakin rikoksista ei ole käytännössä kiinnijäämisen riskiä. Missä on kansalaisten omaisuuden suoja?

Tätä epäoikeudenmukaisuuden tunnetta vahvistaa se, että samaan aikaan poliisilla vaikuttaa kuitenkin olevan voimavaroja mm. poliisihallituksen paisuttamiseen, pienten ylinopeuksien kyttäämiseen, netissä rumia puhuvien kansalaisten kuulustelemiseen, tupakan salakuljettajien kiinniottoon ja kuuleman mukaan jopa susien kuolemien selvittelemiseen.  

Onko siis kyse resurssipulasta, vai niiden huonosta kohdentamisesta? Toisaalta Suomessa on suhteellisen vähän poliiseja per asukas muihin pohjoismaihin verrattuna. Siksi perussuomalaiset esittävät 100 miljoonan vuosittaista lisäystä poliisin, suojelupoliisin, rajan, tullin ja muiden turvallisuusviranomaisten resurssitarpeisiin.

Samaan aikaan viranomaiset pitää kuitenkin velvoittaa kohdentamaan nämä varat oikein. Kenttäpoliiseja on saatava lisää partioimaan ja tuomaan virkavalta näkyville katukuvassa. Maalla on rajat ja rajalla on aita, jottei aitoja tarvitsisi pystyttää maan sisälle. Avoimet rajat ovat tuoneet paljon uusia turvallisuusuhkia – niihin on pystyttävä vastaamaan.