Perussuomalaiset

Jani Lehtinen

Kiinan uusi nousu

Maailmalla ollaan kovaa vauhtia ottamassa käyttöön sähköautoja ja aurinkopaneeleita. Yhdysvallat ovat mukana kovassa kilpailussa. Mutta mitä tulevaisuudessa tapahtuukaan, kun harvinaisia maametalleja tarvitaan yhä lisää näiden hyödykkeiden valmistuksessa. Pakostakin Kiina tulee tällöin saamaan Yhdysvallat kiinni talousmahtina. Kiina tuottaa 90% maailman kaikista harvinaisista maametalleista. Jossain kohtaa metalleista tulee tärkeämpi valmiste kuin öljystä. Miten Yhdysvallat suhtautuu tähän, jää nähtäväksi. Varmaa kuitenkin on, että Kiina tulee nousemaan, eikä pelkästään talousvaikuttajana. Kiina on kovaa vauhtia tulossa myös sotilasmahdiksi. Ehkä kuitenkin mielenkiintoisinta on, kuinka Kiina tuo ihmisille omaa näkemystään asioista elokuvien mukana. Tulemme näkemään varmasti yhä enemmän kiinalaisrahoitteisia viihdemaailman tuotoksia. Onko liberaali ajattelutapa sittenkin löytämässä itselleen haastajan tulevaisuudessa idästä?
Kiinan voi myös omilla teoillaan vaikuttaa vahvasti raaka-aineiden hintoihin. Voi olla että tulevaisuudessa sähköautot ja aurinkopaneelit onkin pakko hankkia Kiinasta raaka-aineiden hintojen nousujen vuoksi. Itse näen sähköautojen hankinnan järkeväksi miljoonakaupunkeihin. Tällöin niillä on vaikutusta paikallisesti ilmanlaadun parantamiseksi. Mutta se, onko järkevää luopua polttomoottoreista kokonaan, onkin täysin toinen tarina…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Kiina on ollut nousussa jo vuosikymmeniä. Monessa kohtaa mennyt jo sekä USA:n että Venäjän ohi. Kiina on lainaillut rahaa kehitysmaihin ja saanut näin niiden luonnonvarat ja valtiot näppeihinsä.

Nyt vaan on kysymys siitä, miten Kiinan talouden käy kovan talouden laskukauden edessä. Kiinassa on paljon velalle rakennettuja isoja yrityksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ei tuossa ole mitään järkeä luopua kokonaan polttomoottoreista. Järkevää on kylläkin romuttaa pois mahdollisimman nopeasti alle 2001 vuosimallin autot, moottoripyörät, mopot että kaupunkien ilmanlaatu olisi jatkossakin mahdollisimman hyvä. Toinen vaihtoehto olisi uusiutuvien polttoaineiden moninkertaistaminen tieliikennekäytössä koska ne ovat kansanterveydellisistä syistä parempia kuin raakaöljypohjaiset polttoaineet.

Yhdysvallat tai brasilia voisivat ihan hyvin hankaloittaa kiinan taloutta jollakin keinoin salakuljettamalla muutaman tuhat kpl eläviä afrikkalaistuneita hunajamehiläisiä (africanized honey bees) kiinan metsien luokse leviämään. Näin kiinalaisten vuosittainen kuolleisuus lisääntyisi pysyvästi hieman nykyistä korkeammaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Näkyypä jo olevan pulaa vedestäkin kun sen varjolla uhkaillaan sähkön hinnan nostoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Jani , ym.60 luvulla , jo ihmiset puhuivat keltaisestavaarasta ! Ymmärsin sen , viittaavan Kiinaan !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Vihreä vaara taitaa olla tällähetkellä se aguutimpi?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laukunkantaja
Iloinen
#5

Aasiassa on sekin hyvä puoli, että siellä ajatellaan omaakin kansaa. Talous ja työllisyys LGTBQ oikeuksien edellä eikä jaeta ihmisiä luokkiin intersektionaalisella feminismillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000