Tässä postauksessa ollaan kipeiden yhdistysaioiden äärellä ja siinä on mietittävää myös kyräilijälle itselleen.

Kysymys: mitkä ovat suurimpia syitä, jotka liittyvät eroamiseen yhdistyksestä?

Vastaus: Yksi suurimpia syitä näyttäisi liittyvän niinkin yksinkertaiseen asiaan, kuin puhumattomuuteen. Eikä mikään ihme. Mietitään puhumattomuutta ensin hieman etäämmältä, vaikka yhdistyksen tapahtumasta tai kokouksesta. Menet paikalle, eikä yhdistyskollega tervehdi tai ole huomaavinaan sinua. Siis, ei koskaan tai hän ei katsoa sinuun päinkään, vaikka olet häntä vastapäätä pöydän toisella puolella tai täytätte samaan aikaan ilmapalloja teltalla. Olet kuin ilmapallon ilmaa hänelle. Tai kun hän kertoo kesälomansa tapahtumista, niin kertomus kohdistuu kaikille muille läsnäolijoille, paitsi sinulle.

Jos tämä olisi totta, niin miten kurjalta ja pahalta tällainen yhdessäolo yhdistyksessä mahtaisi tuntua? Tai jos edellä kuvaamani toimintatapa on jossain muodossa läsnä yhdistyksessä tai yhdistyksenne vaikutuspiirissä, olemme erittäin kipeiden asioiden äärellä.

Yhdistyksessä kuin yhdistyksessä törmää aina välillä siihen, että totuttu tapa on vaipua konfliktien edessä hiljaisuuteen sekä lipua siitä kohti kyräilyä, jossa etäisyys ja tunnekylmyys ottavat vallan. Yhteys yhdistystoimijoiden kesken katkeaa ja puhumattomuuden lisäksi on usein vaikeaa näyttää niitä aitoja tunteita, mitä todellisuudessa tuntee, sillä politiikanhan koetaan olevan ensisijaisesti asiakäyttäytymistä, eikä tunteilua.

Monesti sitten voidaankin yllättäen huomata, että kaunaisuus ja yhdistyskyräily ovat tuppautuneet venymään jo aivan liian pitkäksi aikaa, koska konfliktitilanteessa yleisesti osapuolet jäävät herkästi odottamaan, että jotain tapahtuisi tai, että joku muu ratkaisi tilanteen. Osapuolet siis lähinnä odottavat ”pattitilanteessa” sitä, että ”tuo tai joku toinen” ottaa vastuun kiistatilanteesta ja tekee sille jotain.

Kun yhdistyksen arjessa on kaunaisuutta ja yhdistyskyräily käynnissä, osapuolet eivät yleensä huomioi toisiaan millään lailla. Tai jos huomioivat, niin se voi olla korkeintaan sitä, että tiuskitaan, murahdellaan ja puhutaan lyhyesti, jopa ilkeästi esimerkiksi suljetuissa someryhmissä tai sähköpostiviesteissä. Yhdistyskyräilyn aikana ei yleensä peukuteta, moikata tai toivoteta hyvää viikonloppua, vaan ohitetaan asiat ja ihmiset kuin robotit ja toimitaan kylmästi suu mutrulla ja otsa kurtussa.

Kun yhdistys on temperamenttien vallassa, niin näin ne vaikuttavat.

Yhdistyskonfliktissa voi joskus temperamenttisempi osapuoli turhautua, kun yhdistyskyräily jatkuu, eikä mitään tapahdu. Tämä siis siinäkin tapauksessa, vaikka hän olisi se osapuoli, joka on aloittanut kyräilyn. Nimittäin aloittajana hän saa nopeammin kyräilystä tarpeekseen haluten toimenpiteitä mutta puhumisen sijaan hän saattaakin menettää malttinsa ja raivostua. Hänen on vaikeampi kestää syntynyttä kyräilyn tunnetilaa ja sitä, että se on ratkaisemattomassa tilassa. Tässä tilanteessa usein temperamenttisempi menettää todennäköisesti mieluummin malttinsa ja näyttää tai kertoo monisanaisesti, miltä hänestä oikeasti tuntuu, kuin että pohtisi rakentavasti, mistä ristiriita syvimmillään on syntynyt ja, miten sen voisi ratkaista sekä sovitella.

Temperamentiltaan rauhallisempi osapuoli taas yleensä piiloutuu yhdistyskyräilyltä oman suojakilpensä alle eli ei käy yhdistyksen tapahtumissa sekä ottaa etäisyyttä toimintaan, koska hän yksinkertaisesti haluaa rauhaa.

Rauhallisempi osapuoli saattaa myös etukäteen pelätä kaunaisen yhdistyskyräilijän suuttumuksen puuskia, eikä myöskään tiedä miten toimia tilanteessa. Yhdistyksessä muita saattaa yleisesti myös pelottaa avata keskustelua ristiriidoista tai kyräilystä tai siitä mitkä asiat olivat konfliktin taustalla, koska siitä saattaa seurata yhdistyskyräilijän taholta mahdollinen suuttuminen. Välttely on tällöin monen yhdistysaktiivin näkökulmasta parempi valinta ja täten myös hiljaisuuden sekä toimintaan osallistumattomuuden jatkaminen.

Ja sitten kun se legendaarinen maltin menetyksen hetki koittaa eli ”tulee viimeinen pisara” tai ”kamelin selkä katkeaa”, vetäytyvät rauhaa rakastavat yhdistystoimijat yhä enemmän piiloon sekä lisäksi saattavat myös ns. ”ottaa ja häipyä vähin äänin” eli ”äänestää jaloillaan” – jopa puolueesta.

Oli miten oli, niin konfliktissa vetäytyvä käytös saattaa itse asiassa vain ärsyttää entistä enemmän temperamenttisempaa osapuolta vastapuolen hiljentyessä ja vetäytyessä. Tällöin mitä suuremmalla todennäköisyydellä toinen osapuoli varustaa taisteluaseensa järeämmin ja hyökkää entistä rajummin. Ja jos ”rauhallisempia” väliaikoja on, niin ne vietetään kaunaisuuden ja kyräilyn vallitessa taustalla, kunnes taas kuohutetaan ja oikein kunnolla. Somessa ja joskus myös jopa lehtien otsikoissa.

Entä sitten, jos molemmat konfliktin osapuolet ovat tulta ja tappuraa temperamentiltaan?

Tällöin yhdistyskyräilyn puhumattomuushetket saattavat jäädä lyhyemmiksi ja niiden väleissä kummaltakin osapuolelta saattaa tapahtua maltinmenetyksiä. Osapuolten kokema suuttumus saattaa ehkä laukaista jopa puheyhteyden (tai se voidaan saada avustuksella aikaiseksi) mutta tästä huolimatta osapuolet yleensä jäävät helposti keskeneräiseen väittelytilaan, eikä konfliktin aiheuttaneen asian käsittely ratkea mihinkään ja jos asia ratkeaakin, niin kaunaiset tunteet ja kyräily voivat jäädä vellomaan ”vapaaseen tilaan” odottamaan taas seuraavaa eskaloitumisen ajankohtaa.

Mikä sitten aiheuttaa kaunaisuutta ja yhdistyskyräilyä?

No, tiedämme vanhastaan, että pelkkä puhumattomuus yleisesti ottaen aiheuttaa paljon väärinymmärryksiä. Se, että ei puhuta asettaa osapuolet tilanteeseen, jossa tulkitaan toista ja asian laitoja monin tavoin sekä monien kanssa. Tällöin syntyy yleensä myös liuta vääriä tulkintoja sekä ”soppa”, johon ei moni mielellään laittaisi lusikkaansa.

Yhdistyskyräily ”vie kalatkin vedestä” eli karkottaa aktiiviset yhdistystoimijat. Totta vai tarua?

Kaunainen käyttäytyminen sekä yhdistyskyräily on usein toistuessaan tai pitkään jatkuessaan kuitenkin puhdasta vallankäyttöä, jonka tavoite on usein “saada toinen järkiinsä” tai ”taipumaan kyräilijän tahtoon” tai ”ottamaan syyt niskoillensa” tavalla tai toisella, ja tätä kyräilijä voi tehostaa sanomalla; ”katsokaa nyt, kuinka MINÄ kärsin?!”.

Tosiasia vain on se, että kaunaisuudella ja yhdistyskyräilyllä ei ratkaista ongelmia, eikä päästä haluttuun lopputulokseen eli yhteiseen onnistumiseen. Koskaan.

Kaunaisuus, yhdistyskyräily, vetäytyminen, välttely ja reagoimattomuus ovat yksinkertaisesti yhdistyksen ja sen edustaman toiminnan hylkäämistä, ja se voi lopulta murentaa ihmisten keskinäistä luottamusta ja joskus jopa pysyvästi.

Lisäksi kaunaisuus ja yhdistyskyräily on totaalisen hukkaan heitettyä aikaa yhdistyselämässä, jonka meistä jokainen viettäisi aivan varmasti mieluimmin paljon laadukkaammin esimerkiksi yhdistyksen toimintaa kehittäen.

Edellä kuvattu kaunaisuus ja yhdistyskyräily ovat lisäksi aina raskaita vaiheita kaikille osapuolille ja niistä kestää palautua, eikä voittajia ei löydy koskaan kummaltakaan osapuolelta.

Kun kaunaisuus ja kyräily ovat ottaneet yhdistyksen toiminnassa vallan on myös ulkopuolisen joskus hyvin vaikea nähdä, että osapuolet oikeastaan edes pystyvät tai haluavat osoittaa mitään välittämistä yhdistyksen toimintaa kohtaan. Eli puolin ja toisin ollaan yleensä siinä vaiheessa, jossa toinen tai molemmat osapuolet kokeva tulleensa niin väärinymmärretyksi sekä hylätyksi vaikeassa tilanteessa, ettei ”sovulle vain ole löydettävissä sijaa”.⁠

Kaunaisuus- ja yhdistyskyräilymoodiin joutuneen tunnistaakin siitä, ettei osapuoli kykene tekemään mitään muuta, kuin pyörittelemään ”omaa napanöyhtäänsä” sekä hokemaan: ”katsokaa MINÄ kärsin edelleen!?”.

Kaunaisuus ja kyräily voidaankin nähdä jonkinlaisena ”ihmisen itseensä kietoutumista ja oman olotilan sekä statuksen yliajatteluna”, siis erittäin itsekeskeisenä ja oman yhteisön eli yhdistyksen ulkopuolelle asettautumisena. Kysymys on tuolloin vain minästä ja itsestä, ei yhdistyksestä tai yhteisöstä.

Hyvä asia on kuitenkin se, että niin kaunaisuudesta kuin myös yhdistyskyräilystä voi meistä jokainen opetella eroon – ja siinä on moni onnistunutkin! Sillä voi siirtää myös niin itsensä, kuin yhdistyksen sekä oman poliittisen toiminnan uudelle kasvu-uralle.

Poisoppiminen kaunaisuudesta ja kyräilystä on kuitenkin muutosprosessi, jolle täytyy tietoisesti lähteä. Alkuun pääsee sillä, että katsoo itseään suoraan peilistä silmiin ja lähtee selvittämään, miten kaunaisuuden ja kyräilyn tunteista voi luopua. Jo tämä antaa itselle ja yhdistykselle toivoa valoisammasta tulevaisuudesta.

Kun kaunaisuus ja yhdistyskyräily ottavat vallan, se saattaa kertoa näistä asioista:

1. Yhdistyksen toimintatavat voivat olla uusille ja joskus myös pidempään mukana olleille jäsenille vieraita. On täysin eri asia olla esim. asunto-osakeyhtiön hallituksessa, kuin poliittisen järjestöorganisaation yhdistyksessä. Tai omaa paikkaa ei ehkä osata tunnistaa, eikä tiedetä, miten omista henkilökohtaisista poliittisista tavoitteita sekä menestymishaluista voisi puhua tai miten ja kenelle niitä voisi tuoda esiin?

2. Vaaleissa ehdolla ollessa omasta tai toisten ehdokkaiden menestymisestä puhuminen voi olla vaikeaa. Aihetta piilotellaan hiljaisuuden tai vaihtoehtoisesti syyttelyn ja kiukuttelun alle. Joskus kuitenkin vain käy niin, että vaikeat tunteet pukeutuvat vihaksi ja kiukuksi. Koetaan, että on helpompi näyttää vihan ja kiukun tunteita, kuin esimerkiksi ne todelliset kasvot asian takana. Asian ”todellinen laita” jää siten toisilta näkemättä – ja joskus jopa itseltäkin.

3. Kaunaisuuden ja kyräilyn tunteet saatetaan toki tunnistaa, mutta niiden jatkuessa ilmeneekin vaikeus olla ja elää näiden negatiivisten tunteiden kanssa sekä toimia samalla yhdistyksessä järjestön arvojen ja toimintamallien mukaisesti. Tällöin omat mielipiteet ja ajatukset eivät ole välttämättä itselle selkeitä, ja silloin niitä on myös vaikea tuoda esille myöskään toisille, tuomatta samalla esille omia kaunaisuuden, kyräilyn sekä kiukun tunteita.

4. Entäs sitten kun kaunaisuus ja yhdistyskyräily on jatkunut jo pitkään, eivätkä toiminnan arvot johda yhdistyselämää, vaan osapuolet ovat melko pitkälle omien kaunaisten tunnetilojensa/tunnetaakkojen myllerryksessä. Tämä vaikuttaa siten, että yhdistyselämä tuntuu usein vaikealta ja suhtautuminen omaan itseen ja järjestötoimintaan voi olla hyvinkin negatiivista. Vain tulemalla tietoiseksi omien valintojen vaikutuksesta voi oma käyttäytyminen ja suhtautuminen kaunan kantamiseen muuttua.

5. Tästä huolimatta on hyvä ymmärtää, että kaunaisuuden ja yhdistyskyräilyn kierteen aikana ongelmat kertyvät kaikille osapuolille. Kun aikaa on kulunut ja ”palokunta saapunut paikalle”, on solmuja vain kertynyt jo niin paljon tapahtuneiden asioiden ympärillä, ettei kukaan välttämättä löydä keinoa, miten vyyhtiä lähtisi purkamaan. Samalla kun kaunan ja kyräilyn ”lankavyyhti” on kasvanut, ovat kaikki myös tulleet omasta mielestään loukatuiksi. Näin se vain valitettavasti usein menee.

Kaunaisuus, yhdistyskyräily sekä puhumattomuus ja reagoimattomuus voivat aiheuttaa kaikissa järjestöorganisaatioissa ”henkilövahinkoja”, ja voi kestää pitkän aikaa, ennen kuin kukaan osapuolista voi luottaa siihen, että asioita ei lakaista maton alle pitkäksi aikaa ja, että asiattomuuksiin reagoidaan.

Huom! Jos harrastat yhdistyskyräilyä, sinun tulee olla se, joka ottaa vastuuta omasta käytöksestä ja suhtautumistavasta. Jos koet, että sinua on loukattu ja ajattelet sen olevan riittävä syys kaunaisuuteen tai kyräilyyn, se ei koskaan tule ratkaisemaan mitään. Suo, jota kuljet, on loputon.

Konfliktien ratkaisijaksi opitaan siten, että ensin tullaan tietoiseksi tilanteesta sekä tuodaan julki omat tunteet, ajatukset ja poliittiset tavoitteet avoimesti, sekä miten haluaa ne mitoitettavan yhdistyksessä tai sen vaikutuspiirissä olemassa oleviin mahdollisuuksiin kuten ehdokkuuksiin.

Hyvä uutinen on siis se, että kaunaisuuteen ja yhdistyskyräilyyn voi saada muutosta ja vaikeistakin asioista sekä omista poliittisista tavoitteista voi oppia puhumaan avoimesti ja suoraan. Se on kuitenkin useille vuosien sekä monien vaalien pituinen matka – eikä muutos välttämättä synny yhden vaalikauden aikana, sillä yhdistyksen sisällä olevat kiista-asiat ovat usein vaikeita kaikille osapuolille, ja kaunaisuuteen sekä yhdistyskyräilyn toimintatapaan voidaan jäädä kiinni joskus jopa vuosiksi. Olen nähnyt tämän läheltä.

Mutta sitten kun muutoksen matkalle lähdetään ja kaikki tietävät, että jokainen yrittää parhaansa ja, että onnistumisen suunta on kaikille sama, niin jo tämä helpottaa yhdistyksessä mukanaolijoiden fiilistä. Tällöin myös jokaisen ehdokkaan on mukavampi asettua seuraavissa vaaleissa starttiviivalle, kuin ei tarvitse koko ajan pohtia, onko vieressä joku, joka kohta menettää ”vaali- tai valtakiihkossa” malttinsa.

Poliittisen järjestön yhdistystoiminnassa tulee ehdottomasti olla tilaa ilolle, huumorille, hyvälle mielelle, yhdessä onnistumiselle ja sille, että meidän kaikkien tulee kantaa vastuumme matkalle kohti parempaa vuorovaikutusta.

Ei siis luovuteta, vaan annetaan toiselle ja itsellemme aikaa sekä ollaan rakentavia ja pysytään asiassa. Aina. Pidetään kiinni siitä, että ”henkilöön menevä loanheitto” ei kuulu perussuomalaisiin arvoihin ja ”pulinat pois” kun vaalien tulos on julkistettu tai päätökset tehty.