Mediassa nyt muutaman päivän ajan spekuloitu kun suurperheen vanhemmat ottaneet omat lapsensa lastensuojelulaitoksesta omavaltaisesti itselleen. Perhe ollut kadoksissa vuoden päivät. Lapset olleet huostassa lastensuojeluyksikössä ja sosiaalityöntekijällä ollut ideana erottaa lapset toisistaan eri yksiköihin. Vanhemmille laitettu yhteydenpitorajoituksia. Tuolloin he toimivat uhan tullessa niin, että hakevat lapset itselleen. Ymmärrän hyvin vanhempien teon. Itse olen ollut lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kanssa tekemisissä kun yksi kuudesta lapsestani äkisti vain sijoitettiin ja 10kk päästä en saanut enää tavata ollenkaan ja huostaanotto tuli vaikka mitään syytä tähän ei ollut. En vieläkään tiedä miksi näin tehtiin.

Viime aikoina lastensuojelun toimimattomuudesta on ollut paljonkin mediassa kirjoituksia. Lastensuojelussa on sijoitettuina lapsia, jotka eivät siellä kuuluisi olla. He tarvitsisivat psyykkistä apua tai vanhemmat tarvitsisivat apua tai ohjausta kotiin. Jotkut sossut eivät noudata lastensuojelulakeja. Siellä kerrotaan mm.että huostaanotto on aivan viimeinen toimenpide. Kuitenkin itselle se kerrottiin ensimmäisessä tapaamisessa, kun tapasin sossut. He kertoivat, että valmistelevat huostaanottoa, kun astuin ovesta sisään neuvotteluun, kun lapsi oli ollut yön laitoksessa. Silloin en edes tiennyt miksi lapsi oli sinne otettu. Tämän jälkeen jokaikinen kerta, kun puhuin sossujen kanssa niin he muistuttivat, että huosta tulee. 

Vanhempien omavaltaiset huostaanotot ovat lisääntyneet, viime vuonna niitä oli reilu 100. Tätä en yhtään ihmettele, mitä tämä kertoo lastensuojelun toiminnasta. Lapsia huostassa ”huolen” vuoksi. Lapsen laitospäivä maksu on n.300-1000 euroa veronmaksajien rahaa, miten helppo sijoitus kohde yksityisille laitoksille ja varma tulon lähde. Lastensuojelun toimintaa tulisi muuttaa radikaalisti eli ajamaan sitä asiaa mihin ne on alunperin tarkoitettu eli suojelemaan lasta ja auttamaan perhettä heidän vaikeuksissaan. Lastensuojelussa olevien lasten määrä on järkyttävästi lisääntynyt sen jälkeen kun lastensuojelulaitokset ovat ajettu kuntien omistuksista alas ja ne on yksityistetty. Toisin sanoen toiminnasta on tullut bisnestä. On kätevää viedä lapsia perheistä ja sijoittaa yksityisten omistajien rahantulon lähteeksi jopa vain ”huolen” vuoksi. Vanhemmilla ei ole juurikaan mitään mahdollisuutta taistella lastensuojelua tai hallinto-oikeutta vastaan. Hallinto-oikeuden kulut eivät kuulu kotivakuutukseen ja harvalla vanhemmalla on niin paljon rahaa, että voisi itselleen lakimiehen palkata. Mikäli huostaanotot käsiteltäisiin käräjäoikeudessa rikoksina, niin lapsia ei olisi näin paljoa huostattuina.

Lastensuojelun toiminta on räikeää, lapsi pyritään vieraannuttamaan vanhemmasta ja vanhempaa rajoitetaan tapaamasta tai pitämästä yhteyttä lapseen yhteydenpidonrajoituksella ns.YPR:llä. Itse sain kokea nämä molemmat. YPR laitetaan herkästi, minulle kerrottiin, että laitetaan YPR koska lapsi reagoi äidin puheluun. Toisin sanoen, lapsella oli ikävä ja mieli pahoittui kun ei päässytkään kotiin. Mieliala ei saanut sossujen mukaan vaihdella, se ei ilmeisesti koettu normaaliksi. Minustakin kirjattiin, äidin mieliala vaihtelee, se kirjattiin negatiivisessa merkityksessä, itkin usein tapaamisissa kun aina oli järkyttävä ikävä lasta, lasta jolle en voinut soittaa, viestittää tai saada kotiin. Kun olin viimeisen kerran sossun kanssa neuvottelemassa eli tekemässä asiakassuunnitelmaa, sossu sanoi minulle ole hiljaa, jos en osaa olla hiljaa voit poistua. itkin. Samalla hän kirjoitti suunnitelmaan, pyritään lähentämään äidin ja lapsen yhteyttä, mutta laittoi YPR:n päälle vuodeksi. Kysyin miten voin pitää yhteyttä, sossu sanoi, voittehan te joskus vahingossa tavata jossakin. 

Tiedän miksi lastensuojelun laitosten toimintaan ole puututtu, ensinnäkin puuttuu resursseja. Näille lapsille jotka ovat mielenterveysongelmien vuoksi sijoitettuina, niin heille ei ole tarjota oikeaa hoitopaikkaa tai hoitomuotoa tai riittäviä apuja kotiin eli he ovat ikään kuin vain säilössä saamatta sitä apua mitä tarvitsevat. Oma kokemus on, että sosiaalityöntekijät eivät edes tarjonneet mitään apua. Toki en itse kokenut tarvitsevani mitään apua. He kertoivat, että huostaavat lapsen, jos en ota tukea vastaan, kuitenkaan en koskaan en saanut tietää, mitä tuella tarkoitettiin tai mitä se olisi edes ollut. Kysyin useasti mitä se tuki on, vastausta ei tullut myöskään ohjaajilta. Muutaman kerran oman pyynnön vuoksi kävin keskustelemassa ohjaajien kanssa.

Lastensuojelulaitoksia rahoittavat veronmaksajat. Niihin kuluu nykyään jo reilu miljardi rahaa, jos tämä raha määrä käytettäisiin antamalla apua lapselle ja perheelle, niin onnellisia perheitä olisi enemmän. Miettikää minkälaista apua 300-1000 eurolla lapsi saisi päivässä, hänelle voisi ensi hätää palkata jopa tuki henkilön kotiin ja yhdessä laatia suunnitelman miten tästä eteenpäin toimittaisiin. Lapsi saisi tarpeellisen avun ja normaalin elämän osana omaa perhettä. Tässä tarkoitan lasta joka on periaatteessa turhaan laitoksessa, en niitä lapsia joiden vanhemmat eivät oikeasti kykene hoitamaan lasta. Heidänkin kohdallaan vanhemman pitäisi saada nähdä lastaan ja olla läsnä, aina kun mahdollista. Kenenkään lapsen ei tulisi olla laitoksessa vaan perhehoidossa. 

Tilannetta ei paranneta lastensuojelulakia muuttamalla, koska sossujen toimintaa ei seurata, he saavat tehdä asioita niin kuin haluavat. Heidän toimintaa pitäisi seurata jokin puolueeton viranomainen. Tämän pitäisi myös kuulla vanhempaa ja lasta. Nykyään päätöksiä tehdään mielivaltaisesti varsinkin vanhemmille joilla ei ole tukiverkostoa, yksinhuoltajiin on helppo ns. iskeä. Sossujen pitäisi saada myös rangaistuksia kun ovat väärin tehneet. Nyt he eivät saa mitään, jos sijoittavat lapsen tai uhkailevat. Heistä kun tekee rikosilmoituksen, niin sitä ei edes käsitellä realistisesti. 

Ainoa toivo, että toimintaan tulisi muutos, yhtäkään perhettä ei saa enää rikkoa.

Oma toiveeni, lapseni, ota yhteyttä, niin ikävä, rakastan sinua.