Perussuomalaiset

Jaana Strandman

PISA-FARSSI: PÄÄN SILITTELYN AIKA ON OHI!

Suomen Pisa-tulokset ovat olleet rajussa laskussa lukutaidon, luonnontieteiden ja matematiikan osalta. Koulutuksen tulokset ja arvostus ovat laskussa. Meillä on entistä enemmän eritasoisia oppilaita ja koulujen väliset erot ovat kasvaneet. Erot voivat olla jopa 2 kouluvuoden tasoa. Suomi on menettänyt osansa kansainvälistä huippuosaamista tuottavana maana. Meidän on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti ja tarvittaessa muuttamaan myös käytettyjä opetusmenetelmiä. Itseohjautuvuus ja digitaalisuuden lisääntyminen ovat osaltaan häirinneet lapsien kehitystä.

Perusopetuksessa tulee palata perusasioihin: koulurauhaan, rutiineihin, perustaitojen oppimiseen, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön, terveellisiin elämätapoihin sekä oppimisen tukeen yksilöllisesti. Kännyköitä tulee käyttää vain poikkeustapauksissa tavoitteellisesti.

Kouluissa tulee keskittyä vuorovaikutustaitojen harjoittelemiseen, rutiininomaiseen päiväohjelmaan ja luomaan itsetunnolle vahvat elementit. Perusopetuksen laatukriteerit tulee päivittää ja opetussuunnitelman mukaista opetusta ja koulujen toimintaa tulee valvoa. Opettajankoulutukseen tulee lisätä erityispedagogisia taitoja, psykososiaalisia aineita ja rohkeutta kohdata kodin ja perheiden haasteita. Koulun aikuisen tulee aidosti kohdata lapsi ja nuori.

Vanhempien merkitystä opiskelussa tulee painottaa enemmän. On päivänselvää, että opettajien tehtävä kouluissa on mahdoton, ellei vanhempia aidosti kiinnosta mitä lapsi koulussa tekee, jos lapsi ylipäätään kouluun saapuu. Tähän tulee saada kulttuurin ja toimintatapojen muutos, ja jos tarvitsee, lain suoma muutos.

Suurin osa koulutuksen ongelmista ratkeaa toimintatapoja muuttamalla ja keskittymällä perusasioihin. Hallitus kuitenkin lisää myös rahallisia resursseja peruskoulutukseen. 200 miljoonalla lisätään kolme tuntia laskemisen, lukemisen ja kirjoittamisen oppimiseen alakouluissa sekä panostetaan oppimisen tukeen. 50 miljoonalla palkataan lisää opetushenkilöstöä kouluihin. Uudistuksessa kevennetään myös opettajien hallinnollista työtä ja mahdollistetaan kyky keskittyä lapsen ja nuoren yksilölliseen ohjaukseen.

Jaana Strandman
Kansanedustaja PS
Sivistysvaliokunnan jäsen

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


46 kommenttia
Nimetön
#1

Suomen kouluissa kaikki on päin persettä !

-Homoutta ja Huumehörhöyttä opetaan ihannoimaan
-Ammattikouluissa opettetaan laiskotelemaan ja tekemään hommat hitaasti ja huonosti ja kehoitaan liittymään ay liitoihin
(siis täyttä neuvostoaikaista kommunismi meininkiä edelleen)
Näistähän tulee laikoja vätyksiä tällä konstilla !
-Nuoria päästetään opiskeleen aivan väärille aloille ja hukataan resurssit siihen.

JA SITTEN IHMETELLÄÄN KUN ON TYÖVOIMA PULA KUN KAIKKI ON OPETETTU JA MENNYT PÄIN PERSETTÄ.

Armeija on lähes ainoa ala ja paikka jossa on tarkat soveltuvuus testit ollut aina niille kenestä opetetaan ammatti miehiä.

Edes marjan poimijoita ei saada omasta takaa tähän maahn koulutettua,sekin työ pilataan sikamaisen suurella sosiaali turvalla ettei kukaan joutilas metsään vaivaidu,eikä siistä moensta edes sinne olekkaan kun maha on pilattu eläis rasvaa mässäilemällä ja pää huumeilla ja tupakilla ja moraali kommunismilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Eläinrasvaakin tarvitaan, siitä saadaan monia hyviä puuttuvia aminohappoja. Kasvit kykenevät valmistamaan itselleen tarvitsemansa aminohapot, mutta yleensä kasvit ovatkin varsin yksinkertaisia rakenteita. Punainen liha sisältää monia sellaisia aminohappoja, jota ihminen ei itse kykene tuottamaan, mutta jo nautojen rehuista kiertoon tulee puuttuvia aminohappoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin on, ihmisen hormonituotanto kärsii, jos hivenaineita puuttuu, ja homoja valmistuu enemmän kuin heteroita. Kannattaa syödä vain ihmisen lailla, ja jättää märehtivien ruoka lautaselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Juuri näin, yleensä älykkäämmät yhteiskunnan jäsenet ovat saaneet kunnon ruokaa etenkin kasvuiässä ja ovat seksuaalisesti myös normaaleja. Monipuoliseen ravintoon tulee siis keskittyä juuri kasvuiässä, jolloin aivot kehittyvät, jossa on myös pitkäikäisiä soluja, elää jopa yli satavuotiaaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Kaljahuuruinenko siellä kusta lossuttaa, vai piikako se siellä pissiä lissittää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Piti laittaa tuolle #7:lle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#31

Ja tämähän ei koske Jape Lovenia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Sebu ”syö” vikeliuksen kanssa mustaa lihaa😜

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ps on – kuten tuostakin edeltä kommentti ykkösestä saadaan elävästi lukea – varsinainen verenhimohuuruinen hyeenalauma. Ja nyt se on päästetty hallitukseen. Raadeltavia työväestön lisäksi heille tuntuu riittävän. Tästä ei hyvä seuraa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Ps ei koskaan pääse vihervasemmistoydinfyysikoiden tasolle Suomen koulutuksen alasajossa! Nazima veti Helsingin ja Li koko Suomen koulutukset alle arvosteltavan tason!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

totta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ennen natsien valtaan pääsyä Suomen koululaitos oli maailman huippua. Perusnatsien valtaanpääsyn jälkeen koululaitos on romahtanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

FAKENEWS
Tyytyväinen
#21

Väitätkö, että kaupoista, ei edes näpistelyyn, vaan suorastaan varasteluun kehottava exministeri LI ei olisi ajanut Suomi nimisen eu-tasavallan koulutusta 2020 -luvun alhaisimmalle tasolle koskaan. Vihervasemmistolapset varastelkaa, mutta antakaa toisten opiskella rauhassa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaada ittelles komukka!
Tyytyväinen
#22

Väärin nimetön punafasistien jäljet alkavat näkyä vasta nyt!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Neuvostoliitossa ay-liike oli tosin kielletty. Eli sama malli kuin mitä Persut nyt yrittävät ajaa Suomeen. Peruskommarit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Otetaan esimerkiksi Putkimies !

Ammattkouluun putkipuolelle menee ne jotka ei mihinkään muualle pääse !

Putki miehen pitää todellisuudessa tietää ja tajuta paljos asioita ja osata organisoida että hommat menee jouhevasti ja tulee kunnolla tehtyä.

Tästä syystä putkiremontti vanhaan kerrostaloon maksaa saman verran kun uuden kerrostalon teko (vanhoilla piirrustuksilla) siis 1500,- / m2

Koska suomessa koulutus on päin persettä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Koulun ei pitäisi olla itsestäänselvyys eikä automaattinen oikeus. Opettajista ei pidä tehdä lasten ja nuorten huoltajia tai vanhempien korvikkeita. Koulusta, myös peruskoulusta pitää voida erottaa häiriöaines. Kun vanhempi joutuu jäämään pois töistä kelvottoman kasvatuksensa hedelmän takia ja opettamaan kotona, niin alkaa kasvatus kiinnostaa. Suomessa koululaisilla tuntuu olevan vain oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Kaikki tietävät mikä nykykoulussa mättää, perseilevät oppilaat, jotka vievät kaikkien muiden ajan. Nuhtelu ja keskustelu ei auta, päinvastoin, kun nuori tietää ettei perseilystä seuraa mitään muuta kuin uusi keskustelu jonkun toisen ”auttaja”tädin kanssa. Eräs ratkaisu on saada yksityiskoulut kunnallisten rinnalle, joihin opiskeluvalmiudet omaava ja hyvä aines voi hakeutua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Inkluusio pilasi koulut, enkä nyt tarkoita sitä, että se hiljainen, mukava liikuntavammainen oppilas pitäisi siirtää muualle, vaan ottaa vanhat tasoryhmät käyttöön ja tarkkikset, kuten oli ennen. Toiseksi pitää heivata älylaitteet pois ja palauttaa kynä, paperi ja kaunokirjoitus takaisin. Näistä on hyvä aloittaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Ja tärkeintä on, että osaa suomen kieltä (tai ruotsia).
Ennen kouluun menoa kielitaito testattava, eikä mitään huivipäistä avustajaa luokkaan.
Näitä änkyräkielisiä päästetään aivan liian helposti luokalta toiselle. Kuunnelkaa uutisissa, kun mamuoppilaita haastatellaan.
Kuinka voivat saada hyväksytyn arvosanan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Suomea kaikkien olisi opittava ja osattava.

Pakkoruotsilla ei kukaan tee mitään. Pelkkää oppilaiden ajan haaskausta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Vakna nu ugri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Roligt;)
Tyytyväinen
#35

Och nollgubben här igen!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Järkytyin kun pikkukaupungin yläasteen yhteystiedoissa oli islamin opettaja. Mitä hemmettiä Suomen peruskouluissa opetetaan islamia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Koska:
Oman uskonnon opetusta tulee lain mukaan järjestää, jos opetuksen järjestäjän alueella on vähintään kolme oppilasta. Opetuksen järjestäjä voi olla kunnan lisäksi esimerkiksi yksityinen koulu tai kuntayhtymä.
https://yle.fi/a/3-10357647

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Tuo laki pitää kumota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Miksei peruSShallitus toimi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
#4

Täyttä asiaa Strandmanilta. Ja jotta tuohon typerehtämiseen ei haksahdettaisi toista kertaa, olisi kyllä syytä analysoida pohjia myöten minkä ylivertaisen ideologian valossa näihin järjestelyihin ja ratkaisuihin on aikanaan päädytty. Umpisokean ideologian tuputtaminen tai pakkosyöttäminen puolustuskyvyttömille lapsukaisille on lisäksi sisällytettävä rikoslakiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Meillä on myös todella huono opetusministeri, joka keskittyy omaan euromeppiunelmaansa ja ruotsinkielen paapomiseen.
Onneksi vaihtuu pian.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Pääkaupungissa ilmestyy kaksi isoa sanomalehteä.
Toisessa kerrotaan vain heille tarkoitetusta johtajaseminaarista, lomakylästä, juhlista, kortteleista, ylen puolikkaasta, omasta kulttuurista, omista stipendeistä ja apurahoista, suomalaisten rasistisuudesta, vähemmistöjen syrjimisestä, arvoista, segregaation vaaroista, ja kuinka samanlaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään. Ristiriitaista.
Toisessa hehkutetaan monikulttuurisuutta, kerrotaan rasismista, vähemmistöjen syrjimisestä, eikä puhettakaan, että mainostettaisiin vain suomensuomalaisille tarkoitettuja seminaareja, juhlia, apurahoja ym. Tai sitä, että samanlaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään, tai että ylen puolikas olisi vain suomensuomalaisille eikä monikulttuurinen.
Jokainen saa rauhassa olla mitä on, mutta monella tuolilla istuminen, eri säännöt taustasta riippumatta ja mustan-pekan jääminen aina suomensuomalaisten käteen on oikeusmurha.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Eihän tuon pitäisi sinua lukutaidotonta haitata. Äitisi lukee sulle ääneen ja panee joukkoon puolet omiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Eihän hurrit ja rkp-ministerit muusta välitä kuin suomenkielisille turhan ja inhotun pakkoruotsin vaalimisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Samoin SSpetuboyn touhut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Yleä pitää tutkia myös kielinäkökulmasta. Moniko toimittajista on ruotsinkielinen ja mielinen? Svenskaylellä kaikki, ja ylellä huomattava osa.
Miksi yle, joka mainostaa olevansa kaikille, ei uutisissa ole sitä suomeksi länsi-ja itä-uusimaalaisille? Kuinka paljon enemmän telkkarissa tulee ohjelmaa ruotsiksi, miksi lähes kaiken uuden ohjelman tekevät ruotsinkieliset? Maksaako yle svenskaylelle, kun se esittää svenskaylen tekemiä ohjelmia ylen puolella? Onko suomenkieliset lapset ja nuoret lapsipuolen asemassa ylellä, kun saavat lähinnä uusintoja ja toimvat ohjelmapaikan heittopussina. Miten ulkomaantoimitukset muodostuvat? Vieläkö Brysselissä on kaksi suomenruotsalaista töissä? Miten yle edistää muuta kun suomenruotsalaista tai uussuomalaista kulttuuria? Miksi tutkiva journalismi ja ylen strategiat on ruotsinmielisten monopoli? Miksi ylen suomenkielinen johtaja sallii suomenkielisten syrjimisen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kun Manner-Suomessa on VAIN 4,7 %:a ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä asukkaita, niin ylellä ei pitäisi olla enempää ruotsinkielisiä toimittajia, eikä ylen budjetista ruotsinkielisten ohjelmien osuus saisi ylittää 4,7 %:n määrää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demokratian kukkanen
Vihainen
#19

Tämä olisi sitä vihervasemmiston peräänkuuluttamaa yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa! Kas kun ei yletä kantasuomalaisiin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Natseja on vain 18% kansasta. Kuitenkin kaikki kansalaiset joutuvat kärsimään natsien aivopieruista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000