Perussuomalaiset

Jaana Strandman

Oppimisiloa ja turvaa koulutyön arkeen

Koulutyö niin isoilla kuin pienilläkin oppijoilla on alkamassa. Opetus- ja kasvatushenkilöstö kouluissa on valmiina toteuttamaan maailman parasta oppimista ja kasvamista sekä takaamaan jokaisen koululaisen ja opiskelijan tiedon ja taidon kehittymisen.

Suomen eduskunta haluaa panostaa vahvassa ja välittävässä hallitusohjelmassa osaavaan Suomeen. Tulevaisuuden osaaminen tehdään koulutuksella. Koulujen työrauhan turvaamiseksi tullaan tekemään lainsäädäntömuutokset ja yhtenäiset toimintamallit mm. Mobiililaitteiden käyttöön ja kiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi.

Maan hallitus toteuttaa osaamistakuun, joka tarkoittaa vähimmäisosaamistason määrittelyä ja sen saavuttamista edettäessä luokalta seuraavalle. Koulutusjärjestelmämme tahtotila on tuottaa osaamista ja tekijöitä erityisesti kriittisille aloille sosiaali- ja terveystoimeen sekä palvelualoille, jotta yhteiskuntamme kantokyky säilyy. Yrittäjyyskasvatukseen erityisesti oppisopimuskoulutus sukupolvenvaihdoksissa on tärkeää, jolloin takaamme pienyrityksien jatkuvuutta ja kasvua. Osaavassa hallitusohjelmassa uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusmallia vaikuttavuuden ja kannustavuuden suuntaan sekä nostetaan TKI-toiminnan rahoitus neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta. Korkeakouluja tuetaan profiloitumisessa omilla vahvuuksillaan maailman kärkiyksiköiksi ja osaamispotentiaalia hyödynnetään paremmin. Hallitus sitoutuu lisäämään aloituspaikkoja huoltovarmuutemme kannalta tärkeisiin ammatteihin.

Varhaiskasvatuksessa selkiytetään sosionomien rooli, lisätään koulutusta ja mahdollistetaan YAMK-tutkinnolla toimiminen johtajan tehtävissä. Yli 3-vuotiaiden osallistumisastetta pedagogisesti toteutettuun varhaiskasvatuksen korostetaan. Perheiden ja kotien yhteistyöhön ja tukemiseen erilaisin toimintamuodoin kiinnitetään huomiota.

Esi- ja perusopetukseen tehdään 2-3vuosiviikkotunnin lisäys luku-, kirjoitus- ja laskutaidon opettamiseen. Oppimisen tukea yksilöllisesti ja oppilaan tarpeita vastaavasti selkiytetään ja hallinnollista byrokratiaa kevennetään. Oppilaan tulee saada kehittymistään vastaavaa pienryhmä- tai erityisluokkaopetusta. Olen oppimisen tuen järjestämisestä ja toteuttamisesta jättänyt eduskunnassa toimenpidealoitteen kesäkuun 2023 lopussa. Aloitteessani esitän eduskunnalle, että perusopetuksen tuen muodot ja määrät on selkeytettävä, turvattava riittävä tuki ja vähennettävä opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa ja dokumentointia sekä saatava tarkemmin opetuksen järjestäjiä ohjaavaksi.

Turvallista ja antoisaa koulupolkua jokaiselle oppijalle! Opetushenkilöstölle voimaa ja lempeyttä kohdata oppija yksilönä.

Jaana Strandman

Kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja

Perussuomalaisten kansanedustaja

Sivistysvaliokunnan jäsen

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
#1

Saas nähdä, kuka on seuraava opetusministeri? Biaudet pistää Henrikssonin nurin ja kaataa hallituksen?
Toisaalta olisi ollut hyvä, että nykyinen, aikuinen opetusministeri olisi korjannut vahingot lapsiministerin jälkeen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kepu rkp:n tilalle hallitukseen!

Kannatetaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ALISUORITTAJAT
Vihainen
#2

Kyllä on vaikeaa lähteä ex-hallituksen jäljiltä tätäkin asiaa viemään ylös ja eteenpäin takamatkalta, siksi huonoon jamaan varhaiskasvatus ja koulutus ehdittiin ajaa ja vain neljässä vuodessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Varsinkin, kun rkp oli viime hallituksessa.
Jos nyt kaatavat hallituksen, eivät pääse hallitukseen vuosikymmeniin ja pakkoruotsi siirtyy historiaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Pakkoruotsi on survottava viemäriin, sinne se kuuluu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Varhaiskasvatus ja koululutus oli vuosia afganistanilaisen sdp:n Nasima Razmyarin vastuulla Helsingissä ja tulosta voi nyt ihailla jokainen. Itse Nasima hyppäsi kesken kauden takaisin eduskuntaan ja jätti muiden harteille sotkun siivouksen. Täytyihän sdp:n hankkia muslimiehdokas, jota mamut äänestivät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Blogistin tekemä hallitusohjelman ylistys ja outo kehu saa ns. suun loksahtamaan ja huulet pyöreiksi. Me kaikki tiedämme, että ps on tiktok-puolue. Nyt blogisti puhuu ja kehuu jotain aivan muuta kuin mitä ps-käytännössä toteuttaa. Lähinnä näen blogistin käyttäytymisen nuorisoa tarkoituksellisesti vahingoittavana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Oletko jo hakenut apua vasennukseesi? 😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Pyrkimys puhumisen ja tekemisen edes jonkinlaiseen yhteyteen kuuluu useimpien suomalaisten mielestä hyviin tapoihin. Ymmärrän toki hyvinkin, että ps-ideologiassa vastaava pyrkimys on sairautta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Toki tietenkin monilta osin ohjelma on sama kuin edeltävienkin hallitusten, mutta mobiiliasiassa blogisti on selkeästi tekopyhä koskapa aivan varmasti tietää miten ps somea käytännössä hyödyntää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Millä tämä maksetaan kun kaikesta pitää kuulemma leikata? Pelkkää taattua ps-sumutusta 😂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Ylioppilas Pekka presidentiksi?

https://www.verkkouutiset.fi/a/pekka-haavisto-eduskunnassa-1992-en-oikein-ymmarra-tata-lansihakuisuutta/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

30 vuotta sitten kaikki uskoi että NL:n raunioilta nousee joukko kunnollisia valtioita. Osa onnistui, osa taantui diktatuuriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000