Perussuomalaiset

Ismo Soukola

Aluelennonjohdossa kaikki munat samassa korissa

Näillä väitteillä Finavia perustelee aluelennonjohdon keskittämistä Helsinki-Vantaan lentokentälle.

1. Lennonvarmistus on raskaasti tappiollista. Aluelennonjohdon siirto tuo merkittävästi säästöä työvoimakustannuksissa.

Lennonvarmistusliiketoimintamenoihin näyttäisi kirjatun outoja kulueriä, mm. ”sisäisiä palvelumaksuja” jotka eivät sinne kuulu ja toisaalta keskeisiä tuottoja ei ole kirjattu tuloksi. Näin toiminta on saatu näyttämään tappiolliselta. Finavia ei suostu avaamaan lennonvarmistustoiminnan kulurakennetta, vaan vetäytyy liikesalaisuuden taakse.

Finavia on ilmoittanut siirron tuovan vuosittain 1,5 – 2,0 miljoonan euron säästöt. Kuitenkin Finavian ylimmän johdon palkat ja palkkiot ovat kaksinkertaistuneet vuodesta 2010 ja ovat nyt reilut 1,7 miljoonaa euroa vuodessa.

Väitetyt htv-säästöt syntyvät matalapalkkaisista naisvaltaisista tehtävistä irtisanotuista. Näistä usealla oli jopa 35 vuoden kokemus tehtävästään. Vapautuneisiin tehtäviin pikakoulutettiin Helsinki-Vantaan työntekijöitä. Irtisanotuista yksi palkattiin kouluttajaksi, mutta noudattamatta Finavian omaa rekrytointiohjeistusta. Lisäksi Helsinki-Vantaalle on tulossa 5-6 uutta päällikköä.

2. Yhden lennonjohdon malli ei sisällä riskejä. Väistöpaikkana toimivasta väestönsuojasta voidaan johtaa Suomen lentoliikennettä kaikissa olosuhteissa.

Järkikin sanoo, että tämä on paskapuhetta. Missään muussa maassa ei lennonvalvontaa ole keskitetty yhteen paikkaan, saati kansainvälisen lentokentän kupeeseen ja maanpäälliseen rakennukseen.

Helsinki-Vantaan väistötilana toimiva väestönsuoja sijaitsee varsinaisen lennonvarmistusrakennuksen alla ja tilat ovat yhteydessä toisiinsa mm. yhteisine taloteknisine järjestelmineen. Väestösuojaa ei ole tarkoitettu kyseisenlaiseen toimintaan eikä toiminta olisi edes mahdollista esim. tulipalotilanteessa.

Finavian mukaan aluelennonjohdon siirrosta on tehty turvallisuustarkastelu. Kansainvälisen lentoturvallisuuselimen (Eurocontroll) vaatimukset täyttävä turvallisuustarkastelu on useita satoja sivuja käsittävä asiakirjakokonaisuus. Finavia toimitti vasta marraskuussa 2014 kyseisen asiakirjan Trafille. Kuitenkin jo kesäkuussa 2013 Finavia on tarkasteluun nojaten perustellut liikenneministeriölle siirron tarpeellisuutta. Ministeriölle 2013 esitettyä muutaman sivun asiakirjaa ei Finavia suostu paljastamaan. Onko se pitänyt sisällään sellaisia tietoja, kuin sen olisi pitänyt?

3. Henkilöstö siirtyy vapaaehtoisesti Tampereelta Helsinki-Vantaalle.

Kyllä, kun toinen vaihtehto on työsuhteen irtisanominen. Finavia on kiristämällä ja uhkailemalla luonut tämän vapaaehtoisuuden. Työhyvinvointi on romahtanut, mutta se ei työnantajaa tai valvovaa viranomaista kiinnosta.

4. Helsinki-Vantaalla työskentelee tuhansia turvallisuusalan osaajia.

Niin työskentelee, mm. turvatarkastajia. Näiden osaamisella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä lennonjohdon kohdeturvallisuuden kanssa.

5. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi valvoo myös lennonvarmistustoimintaa.

Trafi on itse myöntänyt, ettei heillä ole riittävää osaamista lennonvarmistustoiminnasta. Siksi Trafi on ulkoistanut toiminnan turvallisuusvalvonnan – Finavialle. Eli voittoa tavoitteleva yhtiö Finavia valvoo itse itseään Trafin suojeluksessa! Siksi Trafi ei ole nähnyt mitään huomautettavaa Finavian aikeista siirtää koko valtakunnan lentoliikenteen turvallisuutta ylläpitävät toiminnot kaupallisilla perusteilla yhteen paikkaan.

Tiesitkö muuten, että lennonvarmistuksessa työskennelleet välttävät lentämistä Suomessa?

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000