Suomi ei kehity mihinkään suuntaan oikeusvaltiona, vaan piiri pieni pyörii hiekkalaatikon ympäri, samaa vanhaa rataa kuin aina ennenkin. Taas yksi sekava oikeuden ratkaisu raiskaus-tapauksessa nostattaa voimakkaita mielipiteitä kansan keskuudessa. Osittain kuitenkin ihan vääristä syistä.

Iltalehden uutinen aiheesta

Oikeudessa todisteltu tapaus oli sinänsä melko perinteinen tapaus: nainen syyttää miestä raiskauksesta. Pelkän kertomuksen lisäksi uhri käytti todisteena myös kaulassaan olevaa mustelmaa, jonka sanottiin aiheutuneen siitä että raiskaaja kuristi häntä teon aikana.

Näin saattoi tapahtua. Tämä on täysin mahdollista. Mutta todistettua se ei ole. On yhtä mahdollista, että seksi oli suostumuksellista, mutta jonkunlaisen vihanpidon takia nainen halusi kostaa miehelle jotain kaunoja, yrittämällä saada hänelle vankeustuomion raiskauksesta, jota ei koskaan tapahtunut. Tekaisemalla itselleen myös mustelman kaulaan, jotta hänen kertomuksensa näyttäisi uskottavammalta. Tai ehkä hänellä oli onnekkaasti mustelma kaulassa muusta syystä, ja siitä mustelmasta nainen sai spontaanisti idean, että juuri nyt väite raiskauksesta voisi menestyä oikeudessa. Ehkä nainen oli loukkaantunut urheilussa, tai pariskunta oli tapellut, siten että sillä ei ole yhteyttä seksiin ilman suostumusta.

Kaikki yllä esitetyt teoriat ovat täysin mahdollisia. Eivät välttämättä yhtä todennäköisiä tilastollisesti ajatellen (jos on edes mahdollista tietää, mikä on näiden erilaisten vaihtoehtojen tilastollinen todennäköisyys). Kaikki nämä tarinat ovat silti täysin mahdollisia, ne on mahdollista toisintaa näyttelijöiden avulla jälkikäteen, että näin on mahdollista menetellä, siten että lopputulos on teorian mukainen.

Monta mahdollista totuutta, eikä ole mahdollista tieteellisesti todistaa, mikä näistä täysin mahdollisista tarinoista on totuus tapahtuneesta. Oikeusvaltiossa tuomioistuimen toiminnan ei pitäisi olla tällaisen hiekkalaatikon äärellä leikkimistä ikuisesti vuodesta toiseen, vaan peli pitäisi puhaltaa poikki ja todeta, että tällaisten olosuhteiden vallitessa ei ole mahdollista jakaa oikeutta. Siis ihan oikeaa oikeutta, jossa tiedettäisiin varmuudella (eikä pelkästään jollain todennäköisyydellä), onko syytetty syyllinen vai ei.

Julkinen kohu ja oikeusopin professorin moitteet kohdistuvat lautamiesten käyttämään varsin erikoiseen perusteluun, että uhrin esiintyminen televisiossa pari kuukautta tapahtuneen jälkeen todistaisi, että raiskausta ei tapahtunut. Ei sekään todista mitään. Eivät kaikki ihmiset traumatisoidu raiskauksesta. Seksityön ammattilaiselle tai paljon sekalaisia yhden yön suhteita harrastaneelle (jollaisesta ei välttämättä ole kyse tässä tapauksessa, tämä on vain teoreettinen esimerkki) seksiin ei välttämättä liity samaa jumalallista puhtauden sädekehää (jonka särkyminen traumatisoi erityisellä tavalla) kuin koko elämänsä selibaatissa eläneelle uskovaiselle, joka säästää itseään papin aameneen asti.

Ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa traumatisoitua raiskauksesta. On monta mahdollista tapaa reagoida asiaan. Sellainenkin ilmiö on olemassa kuin tapahtuneen kieltäminen, jopa unohtaminen kokonaan psykologisena puolustus-mekanismina. Sattuu vähemmän sieluun, kun ei myönnä asian edes tapahtuneen. Eikä tämä päätös ole välttämättä tietoinen. Ihmisen aivot voivat tehdä tällaisen tempun ihan itsekseen.

Siksi suomalainen (ja yleisemminkin länsimainen) ”oikeuskäytäntö” raiskausten kohdalla on täyttä huuhaata, pseudotiedettä ja pseudo-oikeutta. Ei kertomusten, traumatisoitumisen tai sen puutteen, eikä ihmisten oletetun ”normaalin käytöksen tai reagoinnin” perusteella voi todistaa varmuudella kovin paljon.

Seksin toteutuminen on usein mahdollista todistaa lääketieteellisesti, jos ilmoitus asiasta tehdään melko pian tapahtuneen jälkeen. Ei naisilla yleensä ole miehen tuoretta spermaa hallussaan, se todistaa että jotain intiimiä on ollut tekeillä. Mutta oliko se suostumuksellista vai ei? Tämän asian dokumentoimiseen pitää satsata kehitystyötä. Muuten ”oikeusvaltio” on ja pysyy kehitysmaan tasolla jatkossakin.

Yhteiskunnan pitäisi kehittää seksin suostumuksen dokumentoimista, esimerkiksi jonkunlaisella kännykkä-sovelluksella. Ei sen tarvitse olla pelkkä rasti ruutuun, jonka toinen henkilö voi pakottaa tekemään ase ohimolla. Se voisi olla vaikka pilvipalveluun tallentuva live-video, jossa henkilö sanoo muutaman sanan, josta on havaittavissa henkilön käyttäytymisen luontevuutta ja rauhallisuutta. Sitä videota ei kukaan katsoisi koskaan, muussa tapauksessa kuin jos tapahtuneen toisella osapuolella olisi myöhemmin tarvetta todistaa oikeudessa, että seksi oli suostumuksellista.

Ei ehkä täydellinen ratkaisu, mutta paljon parempi kuin se että somessa riidellään kuin alkukantaiset luolamiehet siitä, pitääkö raiskauksesta traumatisoitua vai ei, tai onko kaulassa oleva mustelma todiste siitä, että juuri tietty henkilö on kuristanut häntä, vai voiko mustelma syntyä myös tuhannessa muussa erilaisessa mahdollisessa tilanteessa.