Perussuomalaiset

Henri Sorvali

Arkipyhät palkallisiksi vapaapäiviksi vain kirkon jäsenille

Iltalehdessä julkaistiin näkökulma otsikolla: tässä on Suomen turhin ja typerin vapaapäivä. 

Asiassa otettiin kantaa helatorstaihin ja sen viettämiseen keskellä viikkoa, torstaina. Tekstissä kirjoitettiin mm ”Helatorstai tulisi siivota pois arkipyhänä suomalaisesta kalenterista” ja ”Pyhäpäivä keskellä viikkoa vain siitä syystä, että Jeesus Kristus astui raamatullisen perimätiedon mukaan taivaaseen.” sekä ”Olin ajatellut, että helatorstai olisi normaalisti toukokuun loppupuolella. Mutta helatorstain ajankohta vaihtelee kuten pääsiäisenkin, sillä tätä pyhäpäivä vietetään 40 päivää Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Jeesus pääsi siis yllättämään minut täydellisesti.”

Kirjoittajan uskonnon numeron täytyy olla lähempänä nelosta kuin kymppiä.

Itse esitänkin, että jatkossa kaikki ”turhat” kirkolliset arkipyhät kuuluvat vain kirkon jäsenille, muut voivat mennä töihin. Näin saadaan myös kirkollisverolle lisää katetta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


36 kommenttia
Nimetön
#1

Kyl maar esim. moni yksityisyrittäjäkin tekee helana töitä, kuului sitten kirkkon, tai ei. Tai muuten vain pakonsanelemana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Montako vuotta menee vielä, kunnes Iltalehdenkin toimittaja menee nöyrästi perjantairukoukseen. Nyt Helatorstaina kukin saa tehdä mitä huvittaa, mutta tulevaisuudessa perjantairukouksesta poissa olevia ei yksinkertaisesti ole olemassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Pakkorukous kaikille olisi mukavaa ja mahtavaa🤭

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Rukous kuuluu kaikille ja on täysin vapaaehtoista sekä ilmaista. Odotas vaan, kun olet joskus itse suuressa hädässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Huono ehdotus.

Muslimit olisivat heti vaatimassa omia juhlapyhiään vapaiksi.
Ajatelkaa nyt: ramada vapaaksi muslimeille, suomenkieliset veronmaksajat kustantavat muslimien juhlinnan! Ei tarvii tehdä töitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
#8

Tässä otettiinkin kantaa kristillisiin juhlapyhiin. Ei muslimeihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ei onnistu käytännössä uskontojen kohteleminen eritavoin,
Kyllä kaikki haluaa palkallisia vapaapäiviä, jos joku muukin saa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
#17

Suomi on kristitty maa ja sellaisena se pidetään. Täällä ei minareetin nokasta mölistä, ei nyt eikä vastaisuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Peksu
Hämmentynyt
#21

Miten maa voi tunnustaa uskonsa Jumalaan? Toisekseen, oletko oikeasti tuota mieltä että ihmiset tulisi asettaa eri asemaan uskontonsa tai uskonnottomuutensa takia, tämähän vaatisi perustuslain muutosta, sekä myös irtisanoutumista YK:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksista. Suomesta jonkinlainen kristittyjen ”Iran”. Ps. Suomessa asuu kuitenkin noin 2 miljoonaa ihmistä jotka eivät ole kristittyjä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Mietitkö kommentoidessasi vähänkään nenääsi pidemmälle?
Asia on juuri niin että kohta kaikkien uskontokuntien kaikki ”juhlapäivät” ovat palkallisia vapaapäiviä jotka uskonnottomat kustantavat.

Mielestäni tuo palkallisuus pitäisi poistaa muilta kuin kansallisilta juhlapäiviltä: Itsenäisyyspäivä, uusivuosi, juhannus…
Uskonnolliset juhlapäivät voisi kyllä säilyttää ja uskovaisille pitäisi sallia työstä poissaolo, palkatta, näinä päivinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Pakkotöihin vaan koko kansa, jotta mamuille riittää almuja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kristillisyys on suomalaisen kulttuurin perusta.
Kyllä sitä pitää kunnioittaa ja suojella. Helluntain pyhä päivän kunnioittaminen on oikein.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Helatorstai ja helluntai ovat kaksi eri pyhäpäivää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Taitaa ollakin kaks eri asiaa. Kummatkin tärkeitä kristillisiä päiviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Blogisti voisi mennä töihin turhia löpinöitä kirjoittelemasta ja siivota suunsa. Eikö se ollut niin, että ps-uskovien mukaan kaikki työikäiset ovat velvollisia työntekoon? Vaikka blogistin jutut eivät täysikäisen puheilta kuulostakaan, näyttää kuitenkin kuvasta päätellen muutoin työiässä olevan. Eli kokeilkoon sitäkin elämän osa-aluetta hänkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
#7

Onhan tässä tullut vuodesta 2012 oltua työelämässä. Nimetön voisi vaikka ottaa asioista selvää ennenkuin alkaa ”totuuksia” laukomaan 🤣

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eli siis nämä blogin julkaisuun liittyvät kellonajat ovat hihasta: PE 10.5.2024 klo 07:34 Muokattu PE 10.5.2024 klo 10:46. Molemmat ovat työaikaa. Jos em. ajat pitävät paikkansa blogia kirjoittaessasi et ole voinut olla työnteossa. Sen sijaan blogisi sisältö on työnteon ja työelämän haittaamista. Vain oikeaan työntekoon, työelämään ja työlisiin kohdistuvan tihutyön merkityksessä blogissasi on kyse ’työstä’. Em. perusteilla on mahdotonta kuvitella Sinua palkkatyötä tai yrittämistä tekemässä:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
#16

Minulla on töissä myös tauot jolloin voin kirjoittaa blogia niin paljon kuin lystää. Harmi ettei sinun ymmäryksesi siihen riitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Toi jatkuva riidanhaastaja on Jore.Älkää ottako tosissanne ja vastatko mokomankin pellen juttuihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
#22

Onko Jore jape-tontulle sukua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Saattapi ollakin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#18

Huomaatteko kuinka sairaalloisen kiinostunut nimetön jarppa on näistä PS -blogeista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Ei ole nimetön tarvinnut muutosverokorttia, kun tuet tulevat automaattisesti!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000