Synnytyssairaalassa näet Suomen tulevaisuuden
Missä tavallisen suomalaisen, vähän yli kolmikymppisen naisen silmät olivat avautuneet Suomessa käynnissä olevalle väestönvaihdokselle? Nainen ei ole ollut yhteiskunnallisesti erityisen valveutunut. Hän on kuunnellut aiemmin, kun olen kertonut Suomen maahanmuuttopolitiikan tuottamista ongelmista, mutta ei ole ollut erityisen kiinnostunut niistä. Nyt hän oli kuitenkin täysin muuttunut ja kertoi, että hänen ”silmänsä olivat avautuneet”.
Hän oli ollut synnytyssairaalassa synnyttämässä esikoistaan. Hän näki, miten sairaala oli täynnä vierasperäistä väestöä. Profeetan seuraajia oli ollut joka puolella ja näiden kulttuurien miehiä oli ollut käytävillä yölläkin, vaikka heillä ei olisi ollut oikeutta olla sairaalassa, koska heillä ei ollut mitään perhehuonetta.
Kun hän jakoi oman huoneensa profeetan seuraajan kanssa, niin huoneeseen tunki joukoittain tämän sukulaisia, vaikka sairaalassa on rajoitukset vierailijoiden määrissä ja nämä tietenkin ylittivät ne. Hän koki vastasyntyneen imetyksen vaivaannuttavaksi tällaisessa ympäristössä, jonne muualta tulleet tulivat olemaan kuin siat pellossa. Lopulta henkilökunta sentään rajoitti naisten huoneeseen tunkevien profeetan seuraajien määrää – ilmeisesti sääntöjen mukaiseksi.
Nuoren naisen isä kiinnitti myös huomiota sairaalan potilas- ja muuhun väestökoostumukseen ja kommentoi, että ”Tässä näet Suomen tulevaisuuden.” Millaista kansallismielisen tai tiedostavan suomalaisen on kokea elämänsä suuri hetki synnytyssairaalassa nykyään, kun paikat kuhisevat tällaista porukkaa ja valtaavat hiljalleen maamme?
Tekstin aiheet:
Pysäyttävä kokemus ”tulevan suunnan mahdollisuudesta”, etenkin jos oma väestömme hiipuu suuremman edessä.
Yhteensovittamisen yhteiskunnallista tuskaako ?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Silloin kun vierasperäisten ihmisten osuus oli vielä marginaalinen, Suomi oli sen näköinen millaiseksi suomalaiset olivat sen rakentaneet.
Mitä suuremmaksi vierasperäisten ihmisten osuus kasvaa, sitä enemmän Suomi tulee muistuttamaan vieraperäisten lähtömaita.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tilanne on katastrofaalinen!!!
Islam-mamuja on liikaa, liikaa, liikaa!! Joka paikassa!
Pääkaupunkiseudulla moni mukava lähiö ja kokonainen kaupunkialue on menetetty matuille!!!
Suomalaisten on pakko etsiä itselleen uusia alueita. Tosin kantasuomalaisen on vaikea enää löytää kohtuuhintaista asuntoa pääkaupunkiseudulta, niin että mamuja ei olis kaikki nurkat täynnä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. Kiitos Henna hyvästä, paljastavasta kirjoituksesta. Totuus on karu mikäli tämä tällaisena jatkkuu. Pakanuus valtaa Suomen. Olemme kansakuntana suurimmalta osalta luopuneet Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kaikenpuolisesta kunnioittamisesta. Jumala sallii vitsauksen kohdata luopunutta kansaa. Rukoillaan Jeesusta myöskin; Herraksi takaisin. Siunaten, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti