Perussuomalaiset

Henna Kajava

Siittiöt syöksykierteessä - PVC seksikästä?

Länsimaisten miesten siittiöiden määrä on puolittunut vain parissa sukupolvessa. Lähes puolet suomalaismiehistä on siinä kunnossa, ettei raskautta saa alulle kovin helposti. Tilanteen luisuminen yhä huonompaan suuntaan jatkuu, sillä seurantatutkimuksissa on käynyt ilmi, että 1980-luvun lopulla syntyneillä suomalaismiehillä oli selvästi vähemmän siittiöitä kuin 1980-luvun alussa syntyneillä. 

Mieleen on jäänyt uutinen, tuolloin 37-vuotiaasta, isyydestä haaveilevasta Pyrystä, jonka spermasta ei löytynyt yhtään siittiötä. Kun romahdus on äkillinen, luulisi syyt olevan mahdollista jäljittää. Myös valmiutta radikaaleihin toimiin luulisi löytyvän, kun kyse on ihmiskunnan eräästä kohtalonkysymyksestä. 

Syyllisiä miesten siittiötuotannon radikaaliin romahdukseen näyttäisivät olevan ympäristömme kemikaalit. Epäterveellisellä ruokavaliolla ja istumatyölläkin on vaikutuksensa, mutta tuskin ne näin radikaalilla tavalla näkyvät. Löysin Hyvä Terveys -lehden vanhan artikkelin, jossa kerrotaan, että yleisimpiä siittiötuotantoa heikentäviä kemikaaleja ovat ftalaatit, joita käytetään erityisesti PVC-muovin valmistuksessa pehmittimenä:

”Muovista jopa puolet saattaa olla ftalaatteja. Niitä on kaikessa, missä on PVC-muovia, kuten matoissa, vaatteissa, kengissä, laukuissa ja urheiluvälineissä. Lisäksi ftalaatteja voi löytyä muistakin valmisteista, kuten rakennustarvikkeista, liimoista, kosmetiikasta ja pesuaineista.”

Artikkelissa korostetaan ftalaattien siirtymistä äitien kautta lapsiin ja etenkin äitien raskausaikana. Keinoja, joilla raskaana oleva voi välttää erityisesti ftalaatteja, olisikin hyvä miettiä perheissä yhdessä.

Voiko PVC-muovia sitten tunnistaa jotenkin? Löysin HSY:n sivuilta tällaisen vastauksen:

”Tyypillisiä PVC-tuotteita: pressut, maksukortit, sadetakit, keittiön vahaliinat, puhallettavat uimapatjat, putket ja letkut, muovimatot. Sortti-asemien muovikeräykseen PVCV-muovi ei kelpaa. PVC-muovi merkitään tunnuksella 03, usein kolmion sisällä. Aina merkintää ei kuitenkaan ole.” 

Jos tuotteita ei pystytä valmistamaan ilman ftalaatteja ja niistä saattaa irrota niitä niin, että heikentävät miesten hedelmällisyyttä, tuotteiden valmistaminen tulee kieltää. Ainakin silloin, jos lapset ovat helposti niiden kanssa kosketuksissa ja raskaana olevat naiset. Edellä mainitulta listalta voisi hyvin kieltää esimerkiksi muovimatot ja vahaliinat. Nehän tulevat vieläpä yleensä boikotoitavasta Kiinasta.

Tuoreet uutiset tiskiaineiden riskeistä saivat minut jälleen miettimään kemikaalien vaikutusta terveyteemme ja syntyvyyteen. Tekniikan Maailmassa kerrotaan tuoreista, kansainvälisistä tutkimustuloksista, joiden mukaan teollisissa tiskikoneissa, myös kouluissa, käytetään yleisesti huuhtelukirkasteita, joista jää ainetta astioihin. Tämä tuhoaa suoliston sisäpintaa altistaen kroonisille sairauksille. Mikä on tilanne Suomen kouluissa? Astiat jäävät toisinaan myös liukkaiksi koneiden hoitamattomuutta tai niiden käyttöiän lähestyessä loppuaan.

Suomelan kodinkonekorjauksessa suositellaan myös tiski- ja pyykinpesuaineiden vähentämistä huomattavasti koneiden käyttöohjeiden suosituksista, jotta koneet kestäisivät ehjinä pidempään. Reilu teelusikallinen tiskariin ja ruokalusikallinen pyykinpesukoneeseen. Tästä varmasti myös elimistö ja ympäristö kiittäisivät.

Teflonpannuja olen myös mietiskellyt. Niitä pidetään turvallisina, kun ne eivät ole naarmuuntuneita, eikä niitä kuumenna liikaa. Kuinka tästä tiedetään ja huolehditaan? Aiheesta on tehty myös infernaalinen dokumentti, mutta se ei ole tällä hetkellä katsottavissa Yle Areenassa. Se, ettei teflonpannuja vedetä pois markkinoilta, osoittaa osaltaan, kuinka järkyttävän välinpitämättömiä ihmisille haitallisten kemikaalien suhteen edelleen ollaan. Jos poikamiesboksista löytyy teflonpannu, kuinkahan monella se on pistämättömässä kunnossa?

Entä pyykinpesuaineet, mukaan lukien täysin turhat, kermaperseilyyn tarkoitetut huuhteluaineet, jotka lisäävät turhaa ympäristökuormaa? Hajusteissa on havaittu niin sanottuja ”hormonihäiriköitä”, jotka voivat vaikuttaa poikien hedelmällisyyteen. Ja pyykkiaineissahan hajusteita riittää. Hajusteettomat pyykinpesuaineet ovat lähinnä erikoisuuksia, joista tulee mieleen, että ne on tarkoitettu yliherkkyydestä kärsiville. 

Itse pyykkään kaikki poikieni kalsarit nykyään vain hajusteettomilla pyykinpesuaineilla. Hajusteet olisi syytä kieltää kokonaan pyykkiaineissa, jotta hormonihäiriköitä sisältäviä pesuaineita ei enää käytettäsi lapsiperheissä. Hormonihäiriköitä päätyy niitä käytettäessä myös aina ympäristöön. Nyt lähtevät myös keittiönpöydän vahaliinat kellariin, kunnes poikien murrosikä on ohi. Mielellään olisin kuitenkin tiennyt näistä asioista tarkemmin jo paljon aikaisemmin. Neuvoloista ei juuri hyödyllistä tietoa irtoa, kunhan mittaillaan ja rokotetaan.

Olisi noudatettava varovaisuusperiaatetta ja kiellettävä vihdoin mahdollisesti haitalliset kemikaalit, jotka eivät ole välttämättömiä. EU on liian hidas ja etenkin Saksa-johtoisena epäonnistunut irvikuva, joten Suomen on otettava kemikaaleja vastaan taistelussa rohkeasti ohjat omiin käsiinsä.

Tulevaisuudessa ei tarvita enää ehkä ehkäisyvälineitä, kun lapsensaanti luonnollisella menetelmällä on sellainen ihme, että se otetaan riemulla vastaan, jos on osuakseen kohdalle.

(Kirjoittaja on PS:n Espoon valtuustoryhmän puheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Uudellamaalla.)

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Onko mitään tehtävissä ?! Eipä taida olla on menty jo , niin pitkälle ! Siinäkin nähdään ihmisten , viisaus !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Länsimaiset naisetkin on mennyt viimme vuosikymmeninä pilalle !

Tatulointi väreillä sotkee nahkansa korva koruja laittavat nokkaansa ja naamaansa ja huumeita syö ja tuppakkia vetävät ja loput ylipainoisia laiskoja porsaita.
Eikait niitä siittiöitä tee mieli ruiskuttaakaan sellaisiin…
ajateltaa jos lapsi sattuisi tulemaan niin millainen äiti silä olisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tiedämme hyvin vähän enää mistään, mitä ympärillämme tapahtuu tai mitä aineita ympärillemme kertyneissä tavaroissa on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Vaikka niitä siittiöitä olisi kuinka paljon, niin eihän miehet kerkeä siittämään lapsia.
Syynä on nämä älylaitteet joita pitää hiplata jatkuvasti.
Eihän silloin petipuuhista mitään tuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kaikkihan ne nykyään on netissä…Naisetkin siellähän ne Facebookissa tarjolla ovat kuin kanat orrella,ei ne enää Chatissa ole niin kuin 10 v. sitten ei ei..eikä Baarissa istu kuin 20 v. sitten jos istuu niin niillä on kännykkä nokan edessä ja ja haku päällä turha siihen on mennä mussuttaan mitään valiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Antaa vaan neekereiden lisääntyä, he ovat sosialistien suojeluksessa ja veronmaksajat huolehtivat kuluista. Suomalaisella miehellä ei ole enää verojen jälkkeen rahaa elättää ketään. On selvää, että Suomessa joukko kommunistiakkoja kyttää maksajia suomalaisista. Menisivät sinne Kreikkaan ja Afrikkaan hakemaan maksajat, kun suomalaiset miehet ovat vain verojuhtia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Suomessa kaikki alkaa olla köyhiä, ei ole toivoakaan mennä rikkaisiin naimisiin, ei edes Helsingissä. Siittiöitä kyllä riittäisi, vaikka jakaa, mutta hukkaan on heitettävä. Yksikin siittiö voi viedä vararikkoon. Sukeltajan kumipuku on turvallisin elämänmuoto, ja pysyy vain kotona neljän seinä sisällä. Näin talous pysyy hallinnassa, otsalampun kanssa, on se sähkö niin kallista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Thaimaasta kun hakee naisen niin ,pysyy ainakin marjoissa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

joo ja Orkuissa myös 🙂

Ei tarvitse silmät kiinni noita vittuilevia ja haiseviä läskejä köyriä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#5

Uutiskatsaus; Mobbad, utstött och ratad, huono suomi rajoittaa uraa kertovat monet hbln lukijat.
Onko kyse kampanjasta poistaa hyvä suomenkieli vaatimuksista virkoihin haettaessa. (on folktingetin tavoite, ja niillä on tapana toteutua) vai alkaneesta vaalikampanjasta, (aina ennen vaaleja sorretaan, jotta ei horjuta äänestyksessä)
Tasapuolisuuden vuoksi joku suomenkielinen media voisi tehdä vastaavan kyselyn suomenkielisiltä. Oletko joutunut ulostyönnetyksi, kiusatuksi ja onko urasi tyssännyt, huonon ruotsin vuoksi? Tai ehkä ruotsisi on voinut jopa olla hyvää, mutta äidinkielesi ollut väärä.
Kyllästyttää aina olla se taho, jolle konnan rooli on taustan vuoksi annettu, vaikka usein tilanne on juuri päinvastoin.
SDP sai Helsinkiin uuden ehdokkaan. Kerrotaan Hblssä ja Iltalehdessä. Toisessa kertoo olevansa ruotsin-ja kaksikielisten asialla, muistuttaa puolueen roolista Vaasan keskussairaalan asioissa. Toisessa on eri ääni kellossa. Arvokas äidinkielen vaihtaja folktingetille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000