Perussuomalaiset

Henna Kajava

Agri-Colaa Agricolan päivänä!

Perussuomalaiset haluavat, että suomalainen kulttuuri on vahva. Se on kuitenkin käynyt selvästi liian heikoksi monessa suhteessa. Esimerkiksi viime viikolla oli Agricolan päivä. Molemmat alakoulua käyvät poikani vakuuttivat, ettei koulussa oltu mainittu päivää lainkaan. 

 

Suomalaista kulttuuria on vahvistettava – pelkkä säilyttäminen ei riitä! Minä ja monet muut ihailevat Etelä-Euroopan, kuten lomaparatiisimme Espanjan vahvoja kulttuureita. Niissä uskonto toimii kulttuurin perustana ja juhlien sekä karnevaalien moottorina. Jos meillä ei uskonto olekaan enää yhtä elävä ja vahva täällä kuin Etelä-Euroopassa, on mietittävä, mikä meillä toimisi kulttuuria vahvistavana voimana. No kristillisen perinteen ohella varmastikin Venäjälle pärjääminen sodissa toimisi luonnollisena perustana.

 

On selvää, että juhlat kuuluvat tärkeimpiin elementteihin kulttuureissa, koska juhlathan ovat elämän suolaa. Nyt ei kuitenkaan Agricolan päivääkään edes mainittu koulussa – saati juhlittu. Juhlapäivinä niille omistetut herkut ovat tyypillisesti keskeisessä roolissa. Miksei kukaan ole lanseerannut Agri-Colaa Agricolan päivän juomaksi? Afri-Colaan meillä kyllä on saatavilla. Agri-Colaa voisi olla myös oma versionsa aikuisille pienillä prosenteilla höystettynä. Prosentit sopivat hyvin suomen kielen juhlistamisen päivään, koska niiden avulla moni alkaa puhua anteliaammin upeaa kieltämme.

 

Agricolan päivän ohella monet muut pelkiksi sisällöltään tyhjiksi liputuspäiviksi jääneet juhlapäivät kaipaavat kohennusta ja sisältöä, jotta myös niitä aletaan juhlia. Suomen kieltä tulisi juhlia näkyvämmin myös Snellmanin päivänä 12.5., joka on samalla suomalaisuuden päivä. Monet pitävät Snellmania Suomen suurimpana valtiomiehenä, kun hän ajoi suomen kielen aseman virallistamista. 

 

Kalevalan päivälle sopisi suomalaisen perinnesoittimen, kantelen nostaminen arvoonsa. Ovista ja ikkunoista saisi Kalevalan päivänä tulvia kantelemusiikkia. Samalla Kalevalan päivä saisi olla taianomainen suomalaisen fantasian päivä. Miksei muuten kouluissa opetella kantelen soittamista, mutta nokkahuilua kyllä harjoitellaan – ja taannoin hyvinkin ahkerasti? Kantelesta ei edes kuulu vastaavia hirveitä säröääniä huonosti soitettuna, kun nokkahuilusta. Vanhemmat voisivat rentoutua lasten näppäillessä kanteletta kotona, kun perustaito opetettaisiin koulussa.

 

Tilanne suomalaisten perinteiden vahvistamisessa on kehittynyt jonkin verran. Esimerkiksi saunapäivä on loistava idea ja kansanhuvi. Silloinhan lukuisat yksityiset saunat avaavat ovensa kaikelle kansalle, ja voi viettää päivän kierrellen ja tutustuen erilaisiin saunoihin. Sauna onkin suomalaisuuden keskeisimpiä elementtejä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistotutkijan ja juhlapäiväekspertin Juha Nirkon mukaan omintakeista suomalaisuutta ovat lähinnä vain sauna ja hehkuttamattomuus. Muut perinteet ovat yleensä tulleet joko lännestä tai idästä. Hehkuttamattomuudella tarkoitetaan, että asioihin suhtaudutaan tyynesti, eikä odoteta suuria.

 

Juhla- ja muiden perinteiden vahvistaminen tuskin kuitenkaan yhdistäisi jakautuneita suomalaisia. Juha Nirkonkin mukaan suomalaiset ovat kahtiajakautuneita myös siinä, juhlivatko perinteisinä juhlapäivinä vai eivät. Mutta kyllä meidän työnteon ohella tulisi alkaa korostaa myös akkuja lataavan juhlimisen tärkeyttä. Tyhmähän se olisi, joka eläisi vain raataakseen sen ainoan, lyhyen elämänsä, joka on kullekin suotu.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Henna näin on käynyt , että Suomessakin on paha rappiotilanne /luopumus / äidinkilestäkään , ole oikein mitään jälellä !? Kaikenlaista , kohdanto ym.sanoja ei osata sanoa , että työttömät ja työnantajat eivät kohtaa ! Ym .kapulakieltä !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000