Perussuomalaiset

Heikki Suominen

KUNTADEMOKRATIAN LYHIN OPPIMÄÄRÄ

Kunta- ja aluevaalit edessä ja vielä samana päivänä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa! Itse tein jo valtuustokauteni puolivälissä päätöksen osallistua vain kuntavaaleihin, koska sotepuolelle minulla ei ole mitään annettavaa.

Kuntapuolella demokratian toteutuminen on helposti ymmärrettävää ja oikeudenmukaista, sillä vain Valtuusto valitaan demokraattisilla vaaleilla, jossa jokainen valtuutettu on paikkansa ansainnut vaaleissa saamillaan äänillä.

Koska vain valtuustopaikka avaa ovet kunnanhallitukseen, lautakuntiin, konsernien hallituksiin ja neuvottelukuntien jäseniksi, kannattaa vaalityötä valtuustopaikan eteen tehdä enemmän kuin nimen, kuvan ja numeron verran.

Sillä, ketä valitaan hallituksiin, lautakuntiin ja muihin kunnallisiin luottamustoimiin ei olekaan enää demokratiaa, vaan valinnat tehdään ”muiden” toimiessa jakajina.

Jossakin paikat jaetaan valtuutetun saaman äänimäärän mukaan, joka lienee oikeudenmukaisin tapa, mikäli oikeat henkilöt osutaan valita oikeisiin paikkoihin. Olen myös antanut itseni ymmärtää, että on olemassa myös epädemokraattisempi tapa, jossa hyväveliperiaatteen mukaan saunanlauteilla tehdään valtuustoryhmän- ja hallitusryhmän pj:n toimesta isojako. Pois se meistä PerusSuomalaisista.

Onnellahan ei ole mitään tekemistä vaaleissa ja siksi sanat onni, onnistuminen ja menestyminen tuleekin ennen TYÖTÄ ainoastaan sanakirjassa!

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
WESTFINN
Tyytyväinen
#1

Poliittisen vaikuttamisen ja maailman ei tarvitse loppua siihen, jos ei pääsekään valtuustoon, sillä myös varajäsenet ovat kultaakin kalliimmat sijoitettaessa henkilöitä eri luottamustoimiin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hyvävelilautakunta
Tyytyväinen
#7

Joo, mutta oikeat henkilöt tulisi valita oikeisiin / sopiviin tehtäviin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IKIPERSU
Tyytyväinen
#2

Aika moni lähtee juurikin blogaajan mainitsemin nimen, kuvan ja numeron voimin vaaliin.
Pettymystä ei ole käsitelty etukäteen jos ei menekään läpi, niinkuin monelle meistä käy!
Lähdetään kaikki rannallejääneet Lahteen Puoluekokoukseen ja pidetään oma briefinki asuntoautoalueella!!
Siskoa ja veljeä ei meidän piireissä jätetä, ikinä !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Olet oikeassa! Ei valtuustopaikkaa!! Ei myöskään luottamusmiespaikkaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ÄÄNIPANKKI
Tyytyväinen
#6

Myös Puolueen saamilla äänillä on merkitystä valtuutettujen ”läpimenoon”!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TYÖTÄ, TYÖTÄ JA TYÖTÄ ENNEN ONNEA!
Hämmentynyt
#4

Nais- / mieskiintiöt näyttelevät värikästä roolia lautakuntapaikkataistossa! Tasa-arvo ja demokratia aika kaukana jo tässä vaiheessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PerusSuomalainen
Tyytyväinen
#5

Sukkelaa sanankäyttöä taas blogaajalta, mutta niin totta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000