KUNTADEMOKRATIAN LYHIN OPPIMÄÄRÄ
Kunta- ja aluevaalit edessä ja vielä samana päivänä, ensimmäistä kertaa Suomen historiassa! Itse tein jo valtuustokauteni puolivälissä päätöksen osallistua vain kuntavaaleihin, koska sotepuolelle minulla ei ole mitään annettavaa.
Kuntapuolella demokratian toteutuminen on helposti ymmärrettävää ja oikeudenmukaista, sillä vain Valtuusto valitaan demokraattisilla vaaleilla, jossa jokainen valtuutettu on paikkansa ansainnut vaaleissa saamillaan äänillä.
Koska vain valtuustopaikka avaa ovet kunnanhallitukseen, lautakuntiin, konsernien hallituksiin ja neuvottelukuntien jäseniksi, kannattaa vaalityötä valtuustopaikan eteen tehdä enemmän kuin nimen, kuvan ja numeron verran.
Sillä, ketä valitaan hallituksiin, lautakuntiin ja muihin kunnallisiin luottamustoimiin ei olekaan enää demokratiaa, vaan valinnat tehdään ”muiden” toimiessa jakajina.
Jossakin paikat jaetaan valtuutetun saaman äänimäärän mukaan, joka lienee oikeudenmukaisin tapa, mikäli oikeat henkilöt osutaan valita oikeisiin paikkoihin. Olen myös antanut itseni ymmärtää, että on olemassa myös epädemokraattisempi tapa, jossa hyväveliperiaatteen mukaan saunanlauteilla tehdään valtuustoryhmän- ja hallitusryhmän pj:n toimesta isojako. Pois se meistä PerusSuomalaisista.
Onnellahan ei ole mitään tekemistä vaaleissa ja siksi sanat onni, onnistuminen ja menestyminen tuleekin ennen TYÖTÄ ainoastaan sanakirjassa!
Tekstin aiheet:
Poliittisen vaikuttamisen ja maailman ei tarvitse loppua siihen, jos ei pääsekään valtuustoon, sillä myös varajäsenet ovat kultaakin kalliimmat sijoitettaessa henkilöitä eri luottamustoimiin!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aika moni lähtee juurikin blogaajan mainitsemin nimen, kuvan ja numeron voimin vaaliin.
Pettymystä ei ole käsitelty etukäteen jos ei menekään läpi, niinkuin monelle meistä käy!
Lähdetään kaikki rannallejääneet Lahteen Puoluekokoukseen ja pidetään oma briefinki asuntoautoalueella!!
Siskoa ja veljeä ei meidän piireissä jätetä, ikinä !!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olet oikeassa! Ei valtuustopaikkaa!! Ei myöskään luottamusmiespaikkaa!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuosta puolueisiin liittyvästä hyvävelisuhmuroinnista on sen verran pakko sanoa, että kuten tiedämme, tällä hetkellä Suomen eduskunnan puhemies on ps puolueesta. Nimeltään hän on Jussi Halla-aho ja on toiminut mm. ps puolueen puheenjohtajana. Tutkimukset osoittavat, että hän suhmuroi Suomen historiassa poikkeuksellisella tavalla puolueelleen ja hallituspuolueille puheenvuoroja erityisesti hallituksen kyselytunneilla. Näin toimiessaan hän vandalisoi yhtä ratkaisevan tärkeää opposition kanavaa tuoda suurelle yleisölle tietoisuuteen faktoja esim. vaikkapa hallituksen epäonnistuneen työllisyyspolitiikan seurauksista tai muistakaan hallituksen ei kovinkaan mairittelevista toimista. Blogistin viestiä ’Pois se meistä PerusSuomalaisista’ – niin kannatettava kuin ajatus onkin – ei siksi voi ottaa vakavasti eduskuntaa pienemmilläkään politiikan foorumeilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Halla-aho lehtitietojen mukaan kiistää asian. Hänen huonoksi onnekseen kokonaisuus on kuitenkin kirjattu eduskunnan pöytäkirjoihin, joista mm. suomen kielen dosentti Vesa Heikkinen on kaivanut yksiselitteiset luvut esiin. Halla-ahon kieltäytyminen tulkitsemasta mustaa-valkoisella lukuja niin kuin ne ovat heikentää yhä edelleen luottamusta hänen ja sitä kautta yleensäkin ps-ihmisten kertomaan ja väittämään.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Dem-ihmiset ja dem-uskoiset koettavat muuttaa valkoisen mustaksi. Saksalaiset palaavat kansallissosialismiin, ja kolmannen maailmasodan riskit kasvaa. Sosiaalidemokraatit ottivat Hitlerin jäsenekseen 1930-luvulla, jäsennumero 555, ja kymmenet miljoonat ihmiset kuolivat väkivaltaisesti. Kumma kyllä, saksalaiset rakastavat jälleen sosiaalidemokraatteja, kuten se noiden julmuus ja murhahimo kiinnostaa myös Suomessa, jostain kumman syystä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Heikkisen mukaan Halla-aho on katkaissut ”jännitteen”. Kysymys ei ole siten luvuista, vaan jostain kuvitteellisesta. Kyselytunneilla oppositio papukaijamaisesti toistaa samaa, joten ”jännitettä” ei pysty edes katkaisemaan. Puhemiesneuvosto on tyytyväinen Halla-ahoon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mihin unohdit Riikka Purran?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuo kysymys oli esitetty Jorelle?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pakko tähän nyt laittaa pikkuisen asiasta poikkeavaa, mutta ps politiikkaan kuitenkin olennaisesti liittyvää: ’Suomi ottaa tänä vuonna velkaa 12,2 miljardia euroa. Silti Suomen ja Euroopan on kasvatettava vastuutaan maanosan turvallisuudesta, Purra perusteli.’ Lainaus on Hesarista. On tietysti niin, että täällä blogeissa HS-uutiset ovat panettelua ja valehtelua, mutta jos tuo lausuma silti liittyy maanpäällisessä todellisuudessa oikeasti Purraan, niin ei voi muuta sanoa, kuin että pikkuhiljaa hän alkaa nähdä Suomen oikeassa yhteydessä ja suhteessa Eurooppaan ja sen tekemiin yhteisen paitsi puolustuksen olennaisesti myös talouden toimenpiteisiin. Toivottavasti muu ps seuraa perässä. Hyvä Purra.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Halla-aho jakaa puheenvuoroja hallituksen kyselytunnilla oppositiolle kuten kuuluukin. Vanhasen alullepanema puolueellisuusväite pohjautuu siihen, että kun Jussi ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana ensimmäisenä tuomitsi yksiselitteisesti Venäjän ”ryöstöretken” Ukrainaan, Vanhanen eduskunnan puhemiehenä tuomitsi Jussin mielipiteen ja piti sitä sopimattomana. Jussia vaadittiin tuomitsemaan helsinkiläisen hanttapulin läpsäisy Krista Kiuruun äärioikeistolaisena terroritekona. Jussi tuomitsi väkivallanteon. Tämä ei riittänyt demari Tuppuraiselle.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mihin unohdit Riikka Purran?Jore.Hänen nimeään hoet lähes joka kommentissasi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti