SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar myönsi kielitaito-ongelmien
olevan todellisia hoitoalalla, mutta painotti asenteen ja arvostuksen
merkitystä kielen sijaan. Hänen mukaansa riittää, että työvuorossa on
yksi suomea osaava hoitaja tukemassa muita. Käsittämätöntä.
Hoitotyö ei ole ideologinen kokeilu eikä paikka, jossa voidaan testata
kuinka paljon potilasturvallisuudesta voidaan tinkiä.

Kielitaidon puute näkyy hoitotyön arjessa päivittäin. Asiakas ei ehkä
osaa kuvata kipuaan riittävän tarkasti tai hoitaja ei ymmärrä oireiden
sävyeroja. Lääkitysohjeet voivat jäädä epäselviksi, allergiat kertomatta
ja voinnin muutokset huomaamatta. Hoitotyössä pienetkin
väärinymmärrykset voivat kasvaa suuriksi seurauksiksi, eikä näihin ole
varaa.

Hätätilanteissa yhteisen kielen merkitys korostuu entisestään. Kun
vointi romahtaa tai asiakas on sekava, viestinnän täytyy olla selkeää ja
välitöntä.

Kielitaidon puute kuormittaa työyhteisöä ja siirtää vastuun niille,
jotka kieltä osaavat. He joutuvat selittämään, tulkkaamaan ja
varmistamaan, että kaikki on ymmärretty oikein. Se ei lisää tehokkuutta.
Se lisää riskejä. Jos hyvin suomea puhuvan hoitajan odotetaan jatkuvasti
tukevan toisia ja tulkkaavan heille, kuormitus kasvaa, riskit
lisääntyvät ja työhyvinvointi kärsii. Kielitaidon puute heikentää hoidon
laatua sekä vaarantaa asiakas- ja potilasturvallisuuden.
Kielen opetteleminen riittävälle tasolle on osa ammatillista
velvollisuutta. Hoitotyössä vastuu potilaasta edellyttää, että hoitaja
ymmärtää ja tulee ymmärretyksi ilman jatkuvaa tukea.

Hoitotyö ei ole pelikenttä, jossa testataan keskeneräisiä ratkaisuja
potilasturvallisuuden kustannuksella. Kielitaitovaatimuksia ei tule
höllentää vaan tiukentaa. Suomen kielen riittävä osaaminen on
varmistettava ennen itsenäistä vastuuta potilaista. Kun kyse on ihmisten
terveydestä ja hengestä, rimaa ei lasketa.