Perussuomalaiset

Harri Lehtimäki

Suuren pettymyksen jälkeinen aika

Olen monta päivää ollut ensin epäuskoinen, sitten vihainen ja lopulta pahasti pettynyt. Nyt pikkuhiljaa alkaa elämä palautumaan kohdalleen pahasta pettymyksestä. Olen samalla miettinyt, ja yrittänyt analysoida mielessäni, mikä saa ihmisen käyttäytymään tuolla tavalla, pettämään oman viiteryhmänsä?

Soini sanoi joskus, että jos ihmiset tietäisivät kaikki sopimukset ja sitoumukset, mitä Suomen nimissä on tehty, kapinahan siitä tulisi. Tietääkö Soini jotain kriittistä, jonka vuoksi hänelle on saneltu ottamaan lopullinen pesäero EUta hajottaviin voimiin? Vai oliko seireenien kutsu vain liian houkutteleva?

Ehkä se hillotolppa oli vaan niin makea, ettei ajatusta oppositioon jäämisestä voinut hyväksyä. Eikä ministeriaudin takapenkkiä voinut enää hylätä, kun makuun oli päästy. Muut hillotolpan kannattajat tulivat vaan sitten tyhmyyksissään ja ahneuksissaan Soinin perässä. Soini on antanut vaihtoehdoiksi, joko seurata, tai jäädä oppositioon. Vaihtoehtoa oppositiosta uudelleen nousua Soini ja hillotolppalaiset eivät mielessään nähneet.

Nyt meillä 95%:lla, jotka jäimme poliittiseen kotiimme, on ainutlaatuinen tilaisuus nostaa puolueemme kannatus entistä korkeammalle, kun Soini, Vistbacka ja Jusula eivät ole enää riippakivenä hidastamassa puolueen äänimäärän kasvua. (niillä lammasmaisilla muilla peesaajilla ei ole ollut mitään merkitystä) Silti järki on pidettävä mukana ja pää kylmänä. Erityisesti on varottava niitä myyriä, jotka tilaisuuden tullen nostavat kolosta päänsä ja sivaltavat julkisuuteen asioita, jotka eivät julkisuuteen kuulu. Asiat pidetään omina ja käsitellään oman puolueen sisällä, jos jotain käsiteltävää on. Eikä lähdetä enää ruokkimaan trolleja. Ei lehdistön, eikä somen.

Uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho laitettiin tekaistujen kohujen jälkeen Euvostoliiton ytimeen kasvamaan. Siis ”laitettiin”. Ei Jussia mihinkään laitettu, sai valtaisat äänimäärät (80 529) siinäkin äänestyksessä, eniten sitten Stubbin. Sekin kertoo jo Kansan syvien rivien ajatuksista ja peloista nykymeininkiä kohtaan. Soini ja kumppanit ajattelivat varmaankin, että menkööt sinne, poissa silmistä, poissa mielestä. Ei toiminut sekään idea, valitettavasti, heidän mielestään.

Sitten alkoi mittava kampanja Halla-ahon demonisoimiseksi puolueen sisällä ja julkisuudessa. Julkisuuteen päästettiin jopa Halla-ahon perheasioita, toivossa, että se karkottaisi äänestäjiä. (ehkä joku erehtyikin tuohon miinaan, mene ja tiedä) Tiedossa oli, että Halla-aho nauttii suurta kannatusta puolueen sisällä. Terho nostettiin jo keväällä aiemmin esille ainoaksi vaihtoehdoksi puolueen virallisessa linjassa, jotta saataisiin torpattua Halla-aho puoluekokouksen äänestäjien mielestä. Samalla estettiin mahdollisten Halla-ahon kannattajien liittyminen puolueeseen kikkailemalla muka kiireeseen vedoten. Pieleen meni sekin idea, valitettavasti. Halla-aho voitti Terhon murskaluvuin, vaikka sähköistä äänestystäkin ehkä yritettiin peukaloida. (?). Millä muulla selitetään lähes sama hylättyjen äänien määrä äänestyksissä?

Nyt UV-ryhmä on alkanut demonisoimaan perussuomalaisia jäseniä sillä, että jos et ole heidän puolellaan, olet rasisti, fasisti ja natsi. (vanhaa kommunistista ja sosialistista retoriikkaa). Mari Rantanen (valtuutettu Helsingistä) oli kuullut Soini sanoneen äänestyksen jälkeen, että natsit voitti. Mari kirjoitti siitä US:n blogissaan. En tiedä, mikä saa Soinin yhtymään pilkkalauluun entisiä kannattajiaan kohtaan? Eikö se jo riitä, että persuja on valta(-he)median toimesta jo vuosikausia syytelty vaikka miksi? Pitikö entisen puheenjohtajan vielä iskeä ja haukkua meitä isänmaallisia suomalaisia tahattomasti, tai tahallisesti? Ihmettelin puoluekokouksessa, miksei Soinia kukitettu. Ehkä se oli vain lapsus, ajattelin tuolloin. Nyt jälkeenpäin ajatellen, oli hyvä, ettei kukitettu, loikkaria. Olen henkilökohtaisesti sanonut jopa TV-haastattelussa, että perussuomalaisissa ei ole mitään natseja, rasisteja, tai fasisteja. Allekirjoitan sen edelleenkin. Olen sanonut myös, ettei perussuomalaisissa ole mitään jakautumista soinilaisiin ja halla-aholaisiin, vaan että olemme kaikki perussuomalaisia. Siihen olen uskonut viime maanantaihin saakka. Ja uskoin heti Halla-ahon tultua valituksikin Jyväskylän puoluekokouksessa. Enää en usko ihan niin naiivisti. Oli meillä näköjään sittenkin soinilainen klikki, joka ei uskonut perussuomalaisuuteen, vaan lähti herrojen kanssa marjaan. Tämän klikin poliittinen tulevaisuus kestää korkeintaan kaksi vuotta, jos hallitus pysyy kasassa. Uusia vaaleja heidän poliittinen kuvansa ei kestä, se on selvä. Maakuntavaalit näyttää jo suunnan. Kyllä kansa muistaa ja tietää. Ovi on käynyt vain yhteen suuntaan.

Tässä on vain osa ajatuksistani Jyväskylän puoluekokouksen jälkeisistä tunnelmista. Yritän jäsennellä lisää ajatuksiani ja mielipiteitäni, kunhan tässä hiukan vielä tokenen ja työt antavat myöten. Kohta alkaa kesäloma, joka on moneen vuoteen ensimmäinen palkallinen loma. Tai ehkä nekin rahat on jo Kiky syönyt, enkä saa mitään kesälomarahoja, kuten monelle on jo FB-kavereiden päivityksistä päätellen käynyt. Hyvää, lämmintä ja idearikasta kesää kaikille perussuomalaisten jäsenille, uusille ja vanhoille. Ja ne vielä liittymättömät ja harkitsevat: nyt on aika jo liittyä Suomen nopeimmin kasvavaan puolueeseen!

KOHTI UUTTA JA PAREMPAA PS-TULEVAISUUTTA! #psonpop

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000