Perussuomalaiset

Timo Rautio

Asunnottomat sijoitettava Helsingin arvoasuntoihin?

Etsiskelin lisää tilaa, ensisijaisesti varastotilaa yritykselleni Helsingistä. Haku osoittautui vaikeaksi, mutta ei tilojen vähyyden vuoksi, vaan tilojen paljouden vuoksi. Helsingissä oli jo vuonna 2018 yli miljoona neliötä vapaata toimitilaa, joista pääosa toimistotilaa. Edellisen finanssikriisin aikana heitin idean tyhjien toimistojen luovuttamisesta uutta kehittävien työttömien käyttöön omakustannehinnalla. Silloin 2008 kaikki oli toimistokeskeistä, eikä kukaan olisi uskonut kymmenessä vuodessa etätyöstä tulevan valtavirtaa.

Uusimpaa tilastoa ei ole vielä julkaistu, mutta varovaisen arvion mukaan vapaana olleen miljoonan toimistoneliön lisäksi vuonna 2020 vapautui 200-300 tuhatta toimistoneliötä. Upouusia toimistoneliötä on rakennettu vuosittain noin satatuhatta neliömetriä. Rakentajien ja sijoittajien (=eläkevakuutusyhtiöitä) käsissä on Helsingissä 1,2 – 1,5 miljoonaa neliömetriä tyhjää toimistotilaa. Tässä kohtaa miettii, montaako asuntoa se vastaa. Ottamalla keskimääräisen asunnon koon Helsingissä eli 53 neliötä päädytään noin 25 tuhanteen tyhjään asuntoon.

Kärjistys: Muuttamalla tyhjät toimistorakennukset asunnoiksi ratkaistaan Helsingin asuntotarve seuraavan kymmenen vuoden ajaksi. Kaupunkia ei tarvitsisi tiivistää, keskuspuistoa, lentokenttää tai luontokohteita ei tuhota, infrainvestoinnit voidaan suunnata olemassa olevan infravelan hoitoon.

Helsingin seudulle muuttaa vuosittain noin 2.000 henkilöä enemmän kuin täältä muuttaa pois. Uusia asuntoja tarvitaan, koska Helsingissä on vain kolmekymmentätuhatta tyhjää asuntoa tällä hetkellä. Hetkinen, toistetaanpa äskeiset. Helsingissä on 30.000 tyhjää asuntoa, ja tarve on kahdelle tuhannelle asunnolle vuosittain.

Missä ovat nämä tyhjät asunnot ja miksi kukaan ei käytä niitä? Tilastojen valossa 30 tuhatta tarkoittaa noin kahdeksaa prosenttia Helsingin asuntokannasta. Eli ovatko tyhjät asunnot jossain skutsissa, johon ei kukaan edes löydä? Näin voisi luulla, mutta Helsingin arvoalueilla tyhjien asuntojen osuus on 14 prosenttia. En löytänyt tarkkaa määritelmää mikä lasketaan arvoalueeksi, mutta ilmeisesti mukaan voi laskea jo pääosan kantakaupungista. Suomeksi sanottuna joka seitsemäs asunto kantakaupungissa on tyhjillään.

Asuntojen hinnat jatkavat nousuaan, vaikka tyhjillään makaa keskikokoisen kaupungin verran asuntoja. 30.000x53m2=1.590.000m2 eli yli puolitoista miljoonaa (1,59 milj.) neliömetriä tyhjää tilaa. Kertomalla neliömäärä keskineliöhinnalla (2019=4323€) voidaan todeta, että tyhjissä asunnoissa makaa kuuden miljardin, yhdeksän sadan miljoonan ja kuudensadan tuhannen euron (6,87mjrd.) edestä kuluvaa omaisuutta. Nykyrahassa seitsemän miljardin euron edestä tyhjää.

Nyt viimeistään tietänet, ettei otsikolla ole paljoa tekemistä minkään kanssa. Suomessa on yhteensä 4.300 ihmistä vailla vakituista asuntoa ja heistä noin 1.000 henkilöä ”asuu” Helsingissä. Meillä on 25 tuhannen asunnon verran tyhjää toimistotilaa ja 30 tuhatta tyhjää asuntoa. Jos ja kun 55 tuhannen potentiaalisen asunnon reservistä ei löydy tuhatta asuntoa sormia napsauttamalla, ovat poliitikot ja virkamiehet epäonnistuneet tehtävässään ja joka ainut kanssaeläjä on epäonnistunut ihmisenä. Asumisesta on tehty hyödyke, mutta se ei ole sellainen.

Voida asua jossain on ihmisoikeus ja meidän jokaisen on vaadittava sen toteutumista.

Mielipiteeni lähteet

Aunnottomuus:

https://vvary.fi/asunnottomuus/

https://ysaatio.fi/asunnottomuus-suomessa

Tyhjät asunnot:

https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/3133477

Tyhjät toimistot:

https://www.talouselama.fi/uutiset/rakentaminen-kay-kuumana-vaikka-yli-miljoona-neliota-toimistotilaa-seisoo-helsingin-seudulla-tyhjana-kiinteistosijoittaja-silverang-ttlle-suurin-osa-pitaisi-purkaa/212de9e8-374c-3bcb-9bfa-89a5eb83b964

Neliöhinnat:

https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunginkanslia/asuntojen-hintojen-nousu-jatkuu-helsingissa

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Tyhjiä toimistotiloja voisi helposti ja huokeasti muuttaa asuntolatyyppisiksi ensiasunnoiksi tai työsuhdeasunnoiksi sinkuille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Niistä saisi hyviä karanteeni asuntoja maahan tuleville.
Ei siinä monta neliötä tarvitse yhdelle ihmiselle olla.
Ennen oli tietyö parakeissa 4 sänkyä aina aloosissa. 2 sänkyä päälekkäin sänkyjen välissä noin 1 mertin tila, siinä aamulla ylös noustessa vähän vuoroteltiin vaatteiden päälle laitossa.
Ja hyvin siinä mahtu nukkumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Einari jos ja kun , asuntoja on tuhansia tyhjillään , niin mikä mättää , ettei niitä voisia antaa asunnottomille ?!? Tietenkin jonkunhan nekin olisi , kustannettava !?Siinäpä kysymys ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000