Perussuomalaiset

Charles Nyberg

Eläkeläiset

Ovatko eläkeläiset kunnalle uhka vai voimavara ?

Vanhusikään tulleita on rahastettu koko eliniän tavalla tai toisella ja hyvinkin monipuolisesti. He ovat ostaneet palveluja, hyödykkeitä, maksaneet erilaisia vuokria, käyttäneet kulkuvälineitä jne. lista voi olla todella pitkä, ja joka asiasta ovat maksaneet veroa.

Kun jatkuvasti puhutaan ikäihmisistä ja tuodaan esille miten heitä kunnassa lisääntyy ja miten kunta ikääntyy, niin heistä puhutaan ikään kuin he olisivat joku uhka kunnalle, eihän se kuulkaa niin ole. Ikäihmiset/vanhuksethan ovat kunnan rikkaus. Ajatelkaa nyt Virolahtea ilman yhtään eläkeikäistä ihmistä, ajatelkaa. Sellainen kuntahan olisi erittäin tylsä paikka olla, käydä tai asua. Mietitäänpä sitä.

Ihmisestä on kunnalle iloa vauvasta vaariin. Ihmisen syntymä tuo jo iloa suurelle joukolle, perheelle ja sukulaisille. Ihminen tuo iloa monessa muodossa, synttäreillä, lakkijaisissa, koulujen päättäjäisissä, ammattiin valmistuessa ja suurimmaksi osaksi ihmisiä eläkkeelle pääsystä. Eläköityneet ihmiset ovat maksaneet koko työikänsä veroja kunnalle, he maksavat kunnalle veroja eläkkeestään eli he maksavat kunnalle kaikesta, jopa hoitopaikasta, mikäli sellainen on ihmiselle tarpeen. Ikäihmisillä on paljon toimintaa kunnassa joka elävöittää kunnan toimintaa. Siis summa summarum, pitäkäämme ikäihmisistä hyvä huoli.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Kirjoitat tärkeästä asiasta. Keskustelu on välillä syyllistävää. Pidetään se mieluiten toisiamme arvostavana. Itsekin olen jo jonkinlainen ikäihminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000