Perussuomalaiset

Björkbacka Kalervo

MILLÄPÄ LAPPI LÄMMITETÄÄN

2 kommenttia

Lämmin kesä ei tee kaikkia onnelliseksi. Varsinkin vanhukset, sairaat ja eläimet kärsivät paahtavasta helteestä sekä minä. Yllättävintä on se, että vihreiden kansanedustaja Emma Karikin kärsii helteistä, nuori ihminen. Kansanedustaja Emma Kari vaatii hallitusta tiedotteessaan ”pysäyttämään turvevimman ja lopettamaan turpeen energiakäytön”. Hänen mielestään ennätyksellinen turvekesä on surullista. Turvetuottajien mielestä taas hyvä turvekesä vahvistaa polttoainevarantoja, kun ne olivat keväällä hupenemassa. Kari väittää toimintaa sekopäiseksi. Koska vihreät ovat ymmärtäneet energiapolitiikasta yhtään mitään. Se että turpeen polton laskennalliset hiilidioksidipäästöt ovat kivihiilen luokkaa, on vihreää politiikkaa, millä ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä.

CHP-laitokset (sähkön ja lämmön yhteistuotanto) ovat Suomelle huoltovarmuuden vuoksi erittäin tärkeitä. Mutta vihreällä politiikalla ne on ajettu ahdinkoon. Kaukolämmitysjärjestelmämme ovat maailman parasta. Siihen käydään tutustumassa pitkin maailmaa. Kiertotalous on tällä hetkellä trendikästä. Niinpä muun muassa Rovaniemellä on lähdetty kiertotalouskaupungiksi. Puuhakkeesta ja turpeesta tuleva tuhka hyödynnetään uudelleen kiertoon. Kari kauhistelee hiilidioksidipäästöjä, ymmärtämättä tätäkään, populismia. Rovaniemen kaupungin omistama Suosiolan voimalaitos on investoinut kymmeniä miljoonia päästöjen vähentämiseksi sekä laitoksen tehostamiseksi. Suosiolan voimalaitos käyttää 60 prosenttia puuhaketta ja 40 prosenttia turvetta. Öljynkäytön tarve on laskenut yhteen prosenttiin. Savukaasupesurin käyttöönotto vähensi päästökaupan kasvihuonepäästöjä 58 prosenttia verrattuna vuoteen 2008. Savukaasupesurilla hukkalämmöstä otetaan talteen kaukolämpöä, joka vastaa noin 1000 rekkakuormallista haketta tai turvetta tai hieman yli 9 000 tn raskasta polttoöljyä.

Vihreällä politiikalla on valitettavasti sellainen tapa, että se kuvittelee verottamalla vähentävänsä päästöjä. Edellisen hallituksen energiasta vastaava ministeri Jan Vapaavuori lupasi Rovaniemellä, että turpeen verotusta alennetaan. Sitä alennettiin jonkin verran, muttei tasolle 2011. Tämä hallitus on sitä laskenut sellaiselle tasolle, että energialaitosten ei ole tarvinnut korottaa suuremmin hintojaan. Siitä on siis hyötynyt kotitaloudet, mutta myös ilmasto. Ei ne päästöt verottamalla vähene, siitä kärsii ainoastaan ”köyhänlompakko”. Vihreät eivät siis ole kiinnostuneet ilmastosta vaan ihmisten kiusaamisesta.

Millainen on vihreiden hiilijalanjälki? Se on niin synkän musta, että se sotkee minunkin pirtinlattian täällä Lapissa. Erästä toimittajaa lainaten; ”Vihreitä vihataan korpimailla enemmän kuin susia”, hyvin ilmaistu.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Hyvä Kassu, lisää vaan tällaisia kannanottoja: Toivottavasti pyrit paikkoihin jossa näistä asioista päätetään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Virheillä on tilaisuus ensi talvena näyttää esimerkkiä miten säästetään lämmityksessä. On typeryyttä jos Suomi ei käyttäisi omaa energiaa vaan sen sijaan käyttäisi virheiden hyväksymää hiilivoimaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000