Perussuomalaiset

Arto Luukkanen

"Yhdessä se onnistuu" - Arto Luukkanen puoluesihteeriksi

Pitkän harkinnan ja lukuisien maan eri puolelta tulleiden pyyntöjen jälkeen olen tehnyt päätökseni.

Runsaiden pyyntöjen, sekä suoranaisten vaatimusten vaikuttamana, olen päättänyt asettua ehdolle ja olla käytettävissä valittaessa puoluesihteeriä Seinäjoen puoluekokouksessa.

Tavoitteenani on se, että Perussuomalaisen puolue olisi suurin puolue vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen.

Tätä varten puolueenjäseniä, aktiiveja ja kenttää on kuunneltava tarkalla korvalla. Kuten Jussi Halla-ahon esimerkki osoitti: puoluetta on johdettava edestä. Puolueorganisaatiota on kehitettävä niin, että puoluesihteeri kulkee aktiivien rinnalla – yhdessä.

Vielä kerran: Perussuomalaisen puolueen on tultava maan tärkeimmäksi poliittiseksi voimaksi. Se tapahtuu kenttää

kunnioittavalla yhteistyöllä, kovalla työllä ja hellittämättömällä aherruksella.

Yhdessä se onnistuu.

Nähdään Seinäjoella!

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos. JUURI noin Tekee reipas Aitosuomalainen Mies. TAIVAAN ISÄ SINUA, JA RAKKAITASI, RUNSAASTI SIUNATKOON. KIITOS 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eila Aavakare
#6

Hienoa Arto! Juuri näin! Arvostan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Tervetuloa ehdokkaita lisää vaan ! Niin saadaan värikkäämpi , puoluekokous !?! Naisia myös mukaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näin on
Tyytyväinen
#3

Hyvä Arto !!

Viimeksi jäätiin niin hilkulle, että pannaanpa uusiksi ja otetaan luottamus ja kenttä takaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#4

Arto on hyvä valinta ja tunnettavuutta riittää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kysymys Luukkaselle:
Miten Luukkanen laittaisi vauhtia pakkoruotsin poistamiseen kouluista ja edistäisi ruotsin muuttamista valinnaiskieleksi kaikilla koulutuksen asteilla?

Perussuomalaisten äänestäjissä on perinteisesti ollut paljon niitä, jotka ovat äänestäneet persuja vain sen takia, että puolue ”jossain vaiheessa” profiloitui ainoana puolueena pakkoruotsin poistamisen kannattajaksi.
Nämä äänestäjät uhkaavat tippua pois, jos pakkoruotsin poistamiseen ei saada vauhtia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#7

Persut eivät yksinään pysty pakkoruotsia poistamaan kun sitä kannattaa enemmistö suomenkielisiä. Toisaalta, on paljon tärkeämpiäkin ongelmia maassamme, mm järjetön maahanmuutto. Pakkoruotsi ei sentään tuhoa maamme taloutta kuten jatkuva huoltosuhteen huononeminen maahan muuttavien elätettävien joukon kasvaessa. Ruotsinkieltä en ole itse koskaan tarvinnut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Åbo Akademin laajan tutkimuksen tulos: 74 % suomenkielisistä kannattaa pakkoruotsin lakkauttamista!!! Selvä enemmistö suomenkielisistä siis kannattaa pakkoruotsin lakkauttamista.

Useat galluptutkimukset vuosien saatossa ovat päätyneet samaan tulokseen: noin 75 % kansalaisista kannattaa pakkoruotsin lakkauttamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Pakkoruotsi on valtava ja ihan turha rasite Suomen taloudelle.
Suomessa ylläpidetään leikki-kaksikielisyyttä, jota pönkitetään pakkoruotsilla.
Kun Manner-Suomessa ruotsinkielisiksi rekisteröityneitä (joista suurin osa puhuu sujuvasti suomea) on vain noin 4,5 % väestöstä, niin onhan se kaikille selvää, että mitään todellista kaksikielisyyttä ei ole olemassa.

Suomi on selvästi suomenkielinen maa, ja samalla monikielinen maa. Puhuttuja vähemmistökieliä on lähes kaksi sataa erilaista. Ruotsi on yksi vähemmistökieli muiden vähemmistökielten joukossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Pakkoruotsi aiheuttaa mahdollisuuksien epätasa-arvoa.
Pakkoruotsin avulla kaksikieliset (ruotsinkieliset) saavat paremmat arvosanat ko. kielestä ja heidän mahdollisuutensa yliopisto- ja korkeakouluopintoihin ovat paremmat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000