Sopimus-Suomea puolustettiin ennen ja myös nyt
Olin eilen Uusi Juttu-median; Eeva Lehtimäki ja Olli Seuri ja Ylen Antti Pilkeen haastateltavana. (https://www.uusijuttu.fi/juttu/sxWxRdEG-aiRhUtIa-afd22) ja (https://areena.yle.fi/1-74531182).
Esitin heille argumentin miksi ay-liikkeen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistaminen ei ollut viisasta.
Toimittajat eivät oikein saaneet tästä ajatuksesta kiinni ja aika ei riittänyt asian selvittelyyn joten perustelen sen tässä.
UKK ja Hetemäki taivuttelivat viisaan pääoman turvaamaan ay-liikkeen varainhankinnan
Kyseinen hanke syntyi kokoomuslaisen vaikuttajan Päiviö Hetemäen kynästä. Kyse oli valtakunnansovittelijan Keijo Liinamaa I:stä sopimuksesta. Liinamaa I oli Suomessa 27. maaliskuuta 1968 solmittu ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Ajatusta jalostettiin myöhemmin niin, että kesäkuussa 1968 säädettiin laki, jossa jäsenmaksut tulivat verovähennyskelposeksi.
Ay-liikkeen jäsenmaksujen työnantajaperimisestä oli ollut aikaisempaa kokemusta paperiteollisuudessa. Nämä myös tukivat ay-liikettä rahallisesti. Syy oli yksinkertainen: tällä tavalla estettäisiin se, että ay-liikkeelle tyrkytettäisiin vierasta rahaa.
Näin oli käynyt II maailmansodan jälkeen. Suomesta taisteltiin ja dollareita tuli USA:sta ts. CIA jakeli sitä demareille ja ay-liikkeelle. Sitä jakeli myös KGB. Poliittisista puolueista ruplia tuli kommunisteille, demareista luodulle Työväen ja Pienviljelijäin Sosialidemokraattiselle Liitolle (TPSL – 1959-1973) ja tietysti myös Keskustalle.
Ensio Hetemäen ja UKK:n ideana oli säilyttää teollisuuden ydinalojen ay-liike maltillisten käsissä. Hetemäen ja UKK:n yhteistyöllä myös työnantajat STK ja LTK & vuorineuvokset nielivät tämän idean vaikka sitä pidettiin aluksi vallankumouksellisena. Ajatus oli kehittää vastuuta.
Näin syntyi sopimus-Suomi joka turvasi yhteiskunnallista vakautta
Selkosuomeksi: elettiin kylmän sodan aikaa, jossa voimansa tunteva NL yritti kuristaa Suomea ja liittää sen itseensä. Se oli kyennyt luomaan talvi-ja jatkosodan aikana repeämän SDP:n sisälle (ns. kuutoset) ja yritti jatkuvasti vyöryttää myös ay-liikettä.
Tällä teolla Suomi puolusti itseään.
Nyt tilanne on samanlainen. Venäjä pyrkii Suomessa saamaan repimään, hajottamaan ja atomisoimaan poliittista elämää ja yhteiskuntaa. Se on kyennyt luomaan ja uudet ”kuutoset” demarien sisälle. Se pyrkii myös radikalisoimaan ay-liikettä ja ohjaamaan sitä lakkojen tielle.
Vakauden säilyttäminen olisi todella tärkeä. Siksi ay-liikkeen jäsenmaksujen verovapauden poistaminen on minusta väärää politiikkaa.
Mistä sitten rahat? Säätiöistä?
Hallitus tekee parhaansa ja etsii uusia tuloja. Puolustusmenot kasvavat valtaviin summiin.
Mitä tehdä?
Meillä on verovapaissa säätiöissä valtava omaisuus, jota voisi ”kertaluontoisesti ja ainutkertaisesti” verottaa isänmaallisiin tarkoituksiin ts. että voisimme maksaa nousevia puolustusmenoja ja tukea suomalaista puolustusteollisuutta.
Jos säätiöiden varallisuudesta verotettaisiin neljän vuoden aikana 10 %, tämä tuottaisi: 0,10×50 miljardia euroa=5 miljardia euroa.
Jos varallisuusarvio olisi suurempi, esimerkiksi 100 miljardia euroa, vero tuottaisi 10 miljardia euroa.
Tämä voi tuntua suurelta mutta vaikeina aikoina isänmaan on pyydettävä palveluksia niiltä, jotka ovat voineet hyötyä turvallisesta Suomesta. Kaikki verorälssi Kojamot ja ym. säätiöt ovat voineet harjoittaa verovapaata toimintaa mutta jos asiat menevät huonosti ei ole mitään liiketoimintaa mitä harjoittaa.
Uskon, että SDP, kokoomus ja RKP isänmaallisina puolueina haluavat tukea tätä hanketta.
Luotan demareiden, kokoomuksen sekä RKP:n isänmaallisuuteen.
Pelastetaan Suomi! Puolustetaan Sopimus-Suomea!
Tekstin aiheet:
Lapinlahden Linnut lautaa eräässä biisissä, että ”ennen oli ennen ja nyt on nyt.”
Toki historian tunteminen on hyvä asia mutta menneessä ei pidä elää. Vaikka on inhimillistä vaikeuksien alla haikailla menneitä, pitää ymmärtää, että toimenpiteet ja tavat toimia ovat aikasidonnaisia ja se pitää vain hyväksyä. Mikä toimi 1968, ei toimi enää 2025.
Mikään muu järjestö, olkoon kuinka tärkeä tai hyödyllinen kansalaisten hyvinvoinnin kannalta, ei nauti sitä etua, että jäsenmaksun saisi vähentää verotuksessa.
En usko Venäjällä olevan tekemistä SDP:n sekstetin kanssa. Tuo porukka leikkii Suomen ja suomalaisten turvallisuudella johtuen aivan kotikutoisesta, ideologisesta lapsellisuudesta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin minullakin etuveitikka toimi hyvin v.1968. Mutta nyt viimeaikoina on ollut vähän seesteisempää.😅
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Säätiöitä ilman muuta pitäisi verottaa!
Etenkin hurri-säätiöillä on rahaa mielettömästi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki tulot verolle, ja menot vähemmälle verolle, se kun on tuplaverotusta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vain tulojen verotus on oikeudenmukaista. Pienituloiset voivat tai joutuvat vähentämään menojaan, kun tuloja ei voi kasvattaa. Onko se sitten hyvä, että vaikka raha ei riitä ruokaan tai lääkkeisiin? Suomen turvallisuus kärsii jokaisesta palkankorotuksesta, kun vienti vähenee, joten vaikka lakot palkkojen nostamiseksi on epäisänmaallinen teko. Elämisen kallistumista tulee siltikin vähentää, koska se aiheuttaa palkankorotuspaineita. Rehellisintä on verottaa tuloja, ei menoja. Maailman on matkalla kohden maailmansotaa, mitä ilmeisemmin, joten nyt tarvitaan maahan rahaa ja turvaa, lakoilla ei saada kuin katastrofi aikaiseksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Verottomat säätiöt voivat lainata rahaa korkoja vastaan vaikka valtion rakennussijoituksiin, eli systeemin pitäisi kestää päivänvaloa. Lisäksi poliitikot voivat olla ns. yleishyödyllisten säätiöiden hallituksissa, jolloin hallinnoissa voi olla ristiriitoja, eli parempi olisi että säätiöiden verottomuutta, tai ay-liikkeen etuja on syynätään tarkoin, etenkin rakennusbisnes haisee.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samaa sakkia ovat vihreät.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreät, demarit ja kepu ovat turhia ja maallemme vaarallisimpia puolueita. Maailma on matkalla sotamoodiin, ja tähän johtaa myös maapallon ravintopula, mutta ennen kaikkea turha ilmastokiima, jossa esim. sähköautoihin on siirryttävä hintaan mihin hyvänsä. Missään tapauksessa se ei ole oikea tie ja johtaa myös maapallon puhtaan pohjaveden tuhoutumiseen käyttökelvottomaksi kaivostoiminnan seurauksena.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samaa mieltä ,sillä erotuksella että kyllä Vasemmistoliitto on yhtä turha ja paljon kommunistisempi vielä Mutta ei niin homo /Pakolais ihannoija kuitenkaan yhtä paskoja molemmat !
Mutta Vasemmistoliitto (kontula) on avoimesti Islamisti terroristien ihannoija puolue .
Mutta ei ne kaukana perässä tule sdp ,Rkp ja kepu ..
Eikä Kok. ja Perusissakaan kehumista ole kun kaikki rahat Ukrainaan tungetaan kuten nuo muutkin !
KD. taitaa olla järkevin puolue vaikka en hyväksy että uskontoa ja politiikkaa sekoitetaan ja Israelia ihannoidaan ja sillä perusteella Zelenskyä eli täysiä paskoja kaikki puolueet…
Persut olisi järkevin puolue ,jos ei olisi persettä ja Suomen rahoja Ukrainaan myyneet…
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Yhdistyksiä myös !
Katsokaa mitä tuhoa yhteiskunnallemme tekee nämä Finnairiin kytköksissä olevat ammattiyhdistykset joiden yli palkkaiset työntekijät lakkoilee ja terrorisoi koko yhteiskuntaa vastaan ,Sama peli on myös Ahtaajien ammattiyhdistyksissä. Sama oli oli ennen Metsä teollisuuden ammattiyhdistyksissä ,mutta ne on rauhoittuneet tehtaiden sulkemisien jälkeen.
Kaikilla näillä on yhteistä aivan järjettömät yli palkat !
Satamia ja Lentoliikennettä Suomesta ei voida sulkea !
Näille piruille pitää panna kuri ne pitää julistaa terroristi järjestöiksi että johtajat voidaan ottaa kiinni elävänä tai kuolleena.
Kaiksita suurimpia rosvoja on poliitikot ne pitäs luokitella terroristeiksi…jokainen näkee mitä ne tekee tässä maassa maa velkaantuu,ne vetää rahaa liiveihinsä alentaa omaa verotusta ja keksii toislle sika palkkaisia virkoja Eu:n ja Suomeen viimeinen esimerkki Saarikko !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Luukkanen ei tunne sijoitusmaailmaa? Varallisuusvero olisi Suomelle hyvin kielteinen
Osinkoveroa on laskettava ja yleishyödyllisten/ammattiliittojen/suursijoittajien osinkoveronollaus
poistettava eli kaikki piensäästäjien kanssa samalle tasolle
Tuottoja voi verottaa, ei varallisuutta, jolla tuodaan ULKOMAILTA Suomeen tuottoja, jotka muuten menisivät Trumpin kavereille. Suomalaiset pörssiyritysetkin tekevät tilinsä ulkomailla
Aikanaan Marin ehdotti lähdeveroa ammattiliitoille ja yleishyödyllisille, miksi? Ei lähdeveroa, vaan kaikki pääomaverossa samalle viivalle kuin piensijoittajat, samalla osinkoveroprosentti painetaan alas, koska valtion saama tuotto kasvaa
Googlaa kahta:
Marin luopuisi verovapaudesta iskisi ay-liikkeen tuloihin
Tavalliset ihmiset ja Wahlroos maksavat täyden osinkoveron
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eihän Luukkainen ole kommari ?
Kommarit ei tajua mistä ja miten raha tulee yhteiskuntaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kommarit kuuluu vasemmistoliittoon!
ei Perussuomaisiin .
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikö sinullakaan, Arto, ole maan talouden kuntoon saattamiseksi muuta keinoa kuin veronkorotus? Samaa sosialistien pakkovaltaa taidat ajaa kuin sosialistit.
Eikö maan taloudessa todellakaan ole mitään kuluja jotka EIVÄT kuulu yhteiskunnan maksettaviksi?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti