(Kirjoitan ennen puoluesihteerivaalia blogisarjan. Tämä käsittelee kentän ja puoluesihteerin suhdetta).

**

Perussuomalaisen puolue elää kentällä ja arjessa.

Puolueaktiivin arki

Perussuomaisessa kansanliikkeessä on paljon jäseniä. Siellä toimii usean tuhannen hengen innokas joukko suunnilleen noin 300:ssa paikallisosastossa.

Meillä on iso perhe!

Aktiivien joukko istuu työpäivien jälkeen kokouksissa, mietiskelee milloin mennään torille tarjoamaan kahvia, pohtii paikallispolitiikan kiemuroita, kirjoittelee paikallislehteen perussuomalaisia näkemyksiä ja viihtyy yhdessä niin räntäsateessa kuin auringonpaisteessa.

Toiminta on käytännönläheistä.

Joku tuo teltan peräkärrissä, toinen ostaa makkarat ja pöytäliinat kaupasta. Torilla viihdytään porukassa mutta myös keskustellaan paikallisten ihmisten kanssa. Paikalliset aktiivit ottavat vastaan haukut kun omat tekevät typeriä päätöksiä, heidän kengilleen syljetään jos ei olla rehellisiä ja heidän pitää keksiä sopivat selitykset.

Piirin puheenjohtaja tai kansanedustaja on teltoilla toivottu mutta ehkä hieman harvinainen näky. Yleensä heitä käy teltoilla ennen vaaleja ja näillä viskaaleilla on kova kiire. He eivät jää sinne ymmärrettävistä syistä pitkäksi aikaa vaan kahvikupin juomisen jälkeen on aika mennä eteenpäin.

Kun juhlahumu on loppu niin kenttäaktiivit jäävät paikalle. He siivoavat jäljet, kokoavat teltan, lorottavat ylimääräisen kahvin alas viemäristä ja syövät viimeiset palaneet nakit.

Silloin lauantaipäivästä on mennyt hyvästi jo iltapäivän puolelle ja pitäisi mennä kotiin. Perhe on jo odottanut malttamattomana kylmenevät ruuan kanssa. Kovan ulkoilupäivän jälkeen ehkä nukuttaakin eikä se puoliso ole ehkä kovin iloinen kun se toinen nukahtaa television ääreen jo uutisten jälkeen.

Hyvän puoluesihteerin malli

Kokemus puoluesihteeristä on vielä harvinaisempi.

Mitä se sihteeri tekee kun kansanedustajatkin ovat sille niin ystävällisiä? Siinähän se seisoa toljottaa ja ahmii makkaraa kuten muutkin.

**

Hyvä puoluesihteeri on oikeastaan kuin ilma jota ei näe mutta ilman sitä ei voi hengittää.

Hän hoitelee puoluetoimiston ja piirien kautta järjestöosaamista ja kiertää näillä teltoilla koko ajan. Säännöllisesti. Hän tuntee kaikki. Istuu heidän kanssaan kahvilla niin tuulessa kuin tuiskussa. Hän on vähän postimies puolueesta, joka seisahtaa toviksi teltoille.

Parhaimmillaan puoluesihteeri on, kun hän pitää suunsa kiinni. Ja tärkein puoluesihteerin instrumentti on korva. Hänellä pitää olla isot höröiset korvat vähän kuin aikoinaan SMP:n puoluesihteeri Poutiaisella. On oltava myötätuntoa ja tunne-älyä. Ilman sitä ei pärjää.

Jokaisella kaupungilla ja kunnalla on omat ongelmansa. Kun on voimakkaita ihmisiä yhdessä, niin aina tapahtuu. On yleensä kaksi tai useampiakin kertomuksia. On voimakkaita näkemyksiä, joita on osattava yhdistää. Harvoin on pelkkiä konnia ja täysiä enkeleitä vaan asioissa on omat raadolliset puolensa. Nämä tarinat on kuunneltava. Sydämellä. Ja niitä pitää käsitellä järjellä.

Delegoinnin ja johtamisen haaste

Kaikkeen ei kuitenkaan kerkiä.

Puoluesihteerin on pystyttävä delegoimaan asioita. On kyettävä organisoimaan järjestöorganisaatioiden tueksi henkilöitä, jotka osaavat antaa tukea kiperiin tilanteisiin. Probleemat ovat moninaisia: mistä löytää pöytäkirjaan pohja, mistä löytää lomakepohjan, jolla haetaan tukea piiriltä pientä avustusta varten, no nyt tuo yksi sanoi rumasti ja nyt täällä on ilmiriita. Entä miten Kaustisten osasto jaksaa, entä mikä on tilanne Oulussa tahi Kankaanpäässä. On myös luotava digitaalinen järjestöosaamisen tietopankki, josta voi sähköisessä muodossa löytää vastauksia näihin tuhansiin pieniin kysymyksiin. Kirjalliset ohjeet ovat parhaimmillaan PS:n sivuilla. Siellä ne eivät häviä tai joudu kirjahyllyyn.

Näkemyksen jakaminen ja kommunikoiminen – soon supliikki

Isojen hörökorvien lisäksi puoluesihteerillä pitää olla ideoita, ohjelmia ja ylitsepursuavaa innostusta esitellä niitä paikallisille. On luotava uusia kiinnostavia toimintatapoja. Hänen pitää olla yhtä tarpeellinen kuin aikoinaan vuonna 1944 suurhyökkäyksen aikana se mies, joka toi panssarinyrkit kentälle ja opetti sotilaat niitä käyttämään.

Kun puoluesihteeri avaa sen suunsa on sieltä tultava asiaa. Jokainen paikallinen aktiivi janoaa tietää mitä piirissä ja ennen kaikkea eduskunnassa tapahtuu. Puolueella on edesottamuksensa ja niistä pitää kertoa viisaasti näkymiä aktiiveille. Pitää osata kommunikoida – pitää olla tunneälyä ja osata selittää asioiden isompia yhteyksiä.

Selkosuomeksi kysymys on supliikista – kyvystä selittää monimutkaisia asioita niin, että jokainen ne ymmärtää.

Lyhyesti: tarvitaan supliikkia ja hörökorvat. Isot sellaiset. Tunneälyä ja kärsivällisyyttä. Ideoita ja halua jakaa niitä kentälle. Käytännönläheisiä ohjelmia, joissa narskuu paikalliset ja todellinen elämä. Ja sitten vielä kerran sitä tunneälyä, jossa näkyy, että hän todella on kiinnostunut paikallisista.

Sillai oikeasti.

Seuraavassa blogissa käsittelen ihmisten johtamista perussuomalaisten kesken.