Vaihtelevaa isänmaallisuutta ja järjen käytön mahdollisuus

Suomessa on keskusteltu viime aikoina isänmaallisuudesta ja turvallisuudesta; tarkemmin sanottuna jalkaväkimiinojen kieltämisestä ja rajaturvallisuuslaista.

Näyttää siltä, että meille on muodostumassa kolme erilaista turvallisuuspoliittista linjaa.

Aloitetaan ääripäistä.

Ääripää A) on: ”Venäjä ei tee koskaan mitään väärin, mutta Suomi tekee kaiken väärin”

Ensimmäinen ääripää on sitä mieltä, että Suomen pitää olla avoin hollitupa. Heidän mukaansa mitään rajaa ei saa sulkea. Erityisesti tänne tulevia ”esineellistettyjä” maahantulijoita ei saa millään hinnalla estää saapumasta tänne. Samoin raja Venäjän suuntaan pitää pysyä auki. Moskovaa ei saa eristää. Natosta pitäisi lähteä pois.

Nämä ”kuutoset” eivät häikäile.

Tälle viher-vasemmistolaiselle, marinisti-leninistiselle joukolle miina on äärimmäinen paha. 

Miinoittaminen loukkaa tänne hyökkäävän armeijan ihmisoikeuksia. Se estää miehittäjää toteuttamasta itseään ja omia unelmiaan Suomen suhteen. Vääristää hiilijalanjälkeä, ymv. 

Suhde Venäjään pitäisi heidän mukaansa korjata ”normaaliksi” ja…hurjimpien ääripäiden mukaan Ukrainan kriisin ”juurisyyt” pitäisi ratkaista liittämällä se Suureen Venäjään.

Toinen äärilinja (äärikokoomus) lähtee jalosta ajatuksesta B) ”Me maksamme kaiken eikä rahanpuute tunnu missään”

Lainaan nyt kirjailija Väinö Linnaa.

Hänen luomansa hahmo Rautajärvi ”Täällä Pohjantähden alla” kirjassa ei siekaile.

”Tiukkoina aikoina tämä kansa on ennenkin turvautunut petäjäiseen mutta on pitänyt aseensa kirkkaana”.

Kirjailija antoi erään mielihahmonsa vastata: ”nyt se ei syö puunkuorta, niin kauvan kun muitakin mahdollisuuksia on…”

Ongelmana on se, että rahaa ei ole.

Kun pitäisi elääkin. 

Meiltä vaaditaan nyt jonkinlaisen ”tähtitavoitteen” täyttämistä – että Suomi pääsisi maailmankartalle ja olisi mallioppilas. Pitäisi päästä viiteen prosenttiin bruttokansantuotteesta.

Asiasta on jo sovittu – tuosta vaan ilman suurta keskustelua – Naton puolustusministerikokouksessa.

Kolmas linja: järjen käyttö on sallittu

On aivan selvä, että ylivoimainen enemmistö kansasta suhtautuu suosiollisesti maanpuolustukseen. Se on kansan luonnollinen oikeus ja lähellä sydäntä.

Kysymys on rahan riittämisestä; puunkuorta ei käy syöminen. Pitää käyttää järkeä.

Olemme veloissa ja talous on kriisissä. Nyt Suomen puolustusmenot ovat 2,5 prosenttia bkt:sta, kohta pitäisi nostaa se 3.5% ja sitten viiteen.

Nyt onkin kyettävä ajattelemaan luovasti ja järjellä.

Ensimmäinen toimenpide: asevelvollisen armeijan laskeminen mukaan puolustusbudjettiin

Ehdotan, että Suomi laskisi asevelvollisen armeijan ”säästämät” kulut puolustusbudjettiin. Asevelvollisuus perustuu siihen, että varusmiehet suorittavat palveluksen hyvin pienellä korvauksella (päiväraha 5,90–12,60 €/vrk palvelusajan mukaan), mikä on huomattavasti halvempaa kuin ammattisotilaiden palkkaaminen.

Toisaalta asevelvolliset miehet ja naiset uhraavat puoli vuotta tai vuoden elämästään ts. palvelevat isänmaata. Kyseinen järjestelmä aiheuttaa piilokustannuksia, kuten varusmiesten menetettyä työ- tai opiskeluaikaa, joita ei yleensä lasketa budjettiin.

Varusmiespalveluksen suorat kustannukset ovat noin 350 miljoonaa euroa vuodessa, kun varusmiehiä on keskimäärin 19 000 ja vuorokausikustannus noin 45 €/varusmies. Tämä kattaa koulutuksen, varustuksen, ylläpidon ja päivärahat.

Piilokustannukset ovat myös huomattavat: tutkimusten mukaan asevelvollisuuden piilokustannukset, kuten menetetty työpanos ja vaihtoehtoiskustannukset, voivat olla 1–2 % Suomen BKT:sta, eli noin 2,5–5 miljardia euroa vuodessa (BKT 2024 ~250 mrd €). Näitä ei lasketa puolustusbudjettiin, mutta ne ovat kansantaloudellinen rasite.

Selkosuomeksi: meillä on jo iso siivu näistä laskennallisista rasituksista valmiina. Trump olisi onnellinen.

Ei tarvitsi syödä ”petäjäistä” vaikka monet hyvinvoivat kansalaiset sitä ehkä mielellään haluaisivat.

Toinen toimenpide: yritystuen käyttäminen puolustusteollisuuden investointeihin

Suomi jakelee anteliaasti nyt budjetista hyvin toimeentuleville firmoille 1,2–1,5 miljardia euroa, joista merkittävä osa menee Business Finlandin kautta innovaatio- ja kansainvälistymistukiin, energiaintensiivisen teollisuuden tukiin sekä maatalouden ja aluekehityksen tukiin.

Valtio myös tukee verotuksen muodossa näiden firmojen mukavia taseita; arviolta 2–2,5 miljardia euroa, esimerkiksi energiaveron palautukset, tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannustimet sekä yritysten tappioiden vähennysmahdollisuudet.

Yleensä ne ovat kuitenkin tehottomia tai kilpailua vääristäviä. Onko ihan pakko maksaa veronmaksajien kukkarosta osinkoja näille firmoille? Onko se kirjoitettu perustuslakiin? Samalla kun tavalliselta ihmiseltä leikataan ja puristetaan?

Eli tehdään näillä rahoilla Suomesta suuri demokratian arsenaali ja samalla saadaan se 5% täyteen.

Kasvava suomalainen aseteollisuus voisi toimia meille vientiteollisuuden Sampona, joka takoa kilkuttaisi valtiolle ja kansalaisille yhteistä hyvää: yhen purnun syötäviä, toisen jauhoi myötäviä, kolmannen kotipitoja”.

Puolustusteollisuudesta voisi tulla meillä uusi Nokia. 

Lyhyesti: käytetään järkeä ja investoidaan puolustukseen ja puolustusteollisuuden rakentamiseen.