MEIDÄN ON RAKENNETTAVA UUSI KOKOKANSAN KANSANLIIKE!
Hyvät lukijat!
Tänään on tasan puoli vuotta eduskuntavaaleihin. Huomioiden vakava maailmanpoliittinen tilanne kyseiset vaalit omaavat ennen näkemättömän painoarvon sekä merkityksen!
Tällä päivämäärällä eroan Perussuomalaiset r.p:n jäsenyydestä. Puoluejohto ja sitä ympäröivä koko ajan pienemmäksi käyvä eliitti ei enää pitkään aikaan ole edustanut niitä arvoja, joita ajan. Puoluetta ja sen edustamaa linjaa ei enää sisäisesti pysty muuttamaan ja perussuomalaisen puolueen sisäisen vahvan opposition poliittinen toiminta ja vaikuttaminen on tehty puoluejohdon toimesta, puolueen omien sääntojen vastaisesti mahdottomaksi. Kehotan kaikkia puolueeseen ja sen johtoon pettyneitä seuraamaan maanlaajuisesti esimerkkiäni.
Tällä päivämäärällä olen myös perustanut oman valitsijayhdistyksen ja tulen olemaan eduskuntavaaliehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä! Valitsijayhdistykseni ympärille tulen vaalien jälkeen rakentamaan uuden kokokansan kansanliikkeen, jonka graniitinluja perusta on oikeudenmukaisuus, seinät puoluetoveruus ja kansallismielisyys sekä katto vahva ja määrätietoinen johtajuus!
Tästä päivästä lähtien tärkein poliittinen kanavani on oma henkilökohtainen blogisivustoni: https://www.arnowesterholm.fi/ . Sosiaalisessa mediassa olen X – tilini lisäksi perustanut oman Facebook, Instagram ja YouTube tilin. Kehotan kaikkia liittymään seuraajiksi sekä välittämään informaatiota eteenpäin.
Aloitan noin kahden viikon sisällä laajan oman poliittisen podcastin, joka on katsottavissa muun muassa blogisivustollani. Lisäksi kaikille kannattajilleni, jotka haluavat osallistua näinä isänmaamme kohtalon hetkinä valitsijayhdistykseni toimintaan pidän koordinaatiokokouksen kyseisestä asiasta vuoden vaihteen jälkeen.
Muistakaa, että yleensä lopulta voitto seuraa oikeuden ja totuuden miekkaa!
Tekstin aiheet:
Tämä on aivan totta. Suomi on saatettu suurvaltojen väliin ydinsodan puskurivyöhykkeeksi, joka voidaan tarvittaessa tuhota aiheuttamatta haittaa muille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Varojamme heitellään ympärimaailman ja milloin mihinkin niin EU:n kuin omien maanpettureittemme toimesta. Suomalaisten turvallisuuden ja hyvinvoinnin tulisi olla tärkein asia, mutta niin ei ole, vaan U:n turvallisuus ja kehareiden hyvinvointi on tärkeämpää. Mieletöntä ja sietämätöntä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aivan mahtavaa meillä on edessä kahden rintaman sota. Hesari ihannoi ja usuttaa meille sisäisesti samaa toimintaa kuin Ranskassa. Sitten meillä on paljon niitä, jotka haluavat sodan Venäjää vastaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti