Perussuomalaiset

Arja Suuronen

Kokemuksia pyöräilijänä ja joukkoliikenteen käyttäjänä

Olen A-vyöhykkeen joukkoliikenteen käyttäjä ja aktiivipyöräilijä. Pyöräily on minulle mieluinen päivittäinen hyötyliikuntamuoto myös talvella. Vuosien varrella olen havainnut talvipyöräilyn suosion kasvun. Oulu on onnistunut luomaan monipuoliset 600 km:n pituiset pyöräilyreitit kuntalaisilleen, osa reiteistä on hienoja maisemareittejä kuten Merellinen reitti ja Oulujoen reitti. Puutteet tulevat esiin, kun pyöräilee päivittäin ja muulloinkin kuin päiväsaikaan. Lumisateisina päivinä, varsinkin ennen kello seitsemää ja viikonloppuisin on todennäköisempää vuorotyöläisenä joutua työntämään pyöräänsä lumessa. Onko kalustoa ja työntekijöitä riittävästi koko tieverkoston ja myös jalankulku- ja pyöräilyväylien hoitoon ja arvostetaanko pyöräilyä liikuntamuotona ja keinona edistää terveyttä?
Oululla on paljon kehitettävää, jotta voimme kehua olevamme Suomen paras pyöräilykaupunki. Kuntavaaliehdokkaana olen saanut keskustella ilokseni näistä asioista vaalikentällä ja saanut hyviä ideoita kehitettäväksi, mikäli pääsen jatkoon.

Aktiivipyöräilijänä ja jalankulkijana toivon, että kaupunki huolehtisi ripeämmin aurauksen, hiekoittamisen ja sohjoisuuden ja urien sekä tiepölyn poistamisen. Teiden liukkaudet näkyvät piikkinä päivystyksen kirurgian puolella. Suur-Oulun on taattava tasapuolisesti myös alueensa koululaisille turvalliset koulureitit, sillä kaikki koululaiset eivät ole oikeutettuja ilmaiseen taksikuljetukseen.

Oulu on kehittynyt joukkoliikennekaupunkina parempaan suuntaan. Joukkoliikenteen käyttäjät lisääntyivät 15 % ja toimintatulot nousivat budjetoidusta arviolta 1,1 miljoonaa euroa (Forum24 12.1.2017). Henkilökohtaisesti en kannata kallista raitiotiehanketta Ouluun, jolloin asiakasmaksut nousevat. Sillä rahalla voimme kohdentaa uusia vuoroja purkamaan aamu- ja iltapäiväruuhkia esimerkiksi Linnanmaalle, kun ammattikorkeakoulun Kotkantien ja Teuvo Pakkalan kadun kampukset siirtyvät Oulun Linnanmaalle vuonna 2019. Monen opiskelijan elämä on elämää niukkuudessa. On mietittävä, voisiko opiskelijoiden nuorten kausilippujen alennusta nostaa nykyisestä, sillä kaikille ei riitä opiskelija-asuntoja Linnanmaan lähistöllä.
Joukkoliikennettä tulee kehittää siten, että myös vuorotyöläiset pääsevät töihin ja kotiin myös viikonloppuisin.
Palautteen anto kannattaa aina, silloin asioihin saadaan vauhtia.

Arja Suuronen, ps. kuntavaaliehdokas 276

MUISTA KÄYTTÄÄ ÄÄNIOIKEUTESI!

ARJESTA SE ALKAA, 

ARJA 276

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000