Jos aiheuttaa EU:n yhteinen maatalouspolitiikka parran pärinää, on syytä olla huolissaan myös metsäpolitiikan kannalta. Yhteinen maatalouspolitiikka ei varsinaisesti ole ollut menestys, mutta siedettävä pakkopaita. Perin epäreilu se on ollut suomalaista maanviljelijää kohtaan, kun EU asetti Venäjäpakotteet. Nehän vaikuttivat dramaattisesti maataloustuotteidemme vientiin. Pakotteita on helppo katsella Pyrsselin suunnasta, mutta se ei lämmitä itäsuomalaista maitotilallista.

Jotta sama pakkopaita ei toistuisi metsäpolitiikassa, se on säilytettävä kansallisena. Meillä valitettavasti on Suomessakin poliittisia voimia, jotka eivät tätä ymmärrä. Jo Paavo Lipponenkin puhui, ettemme tarvitse sertifikaattipuoluetta. Tällaiset voimat voisivat vaikka syöttää tietoa Brysselin pimeyden ytimeen, joka olisi vain osa totuutta ja kohtalokasta.

Pohjoista havumetsävyöhykettä on EU -maista Ruotsissa ja Suomessa. Sen jälkeen havumetsävyöhyke jatkuukin valtaisana ainakin Valdivostokiin asti. Näin ollen Suomen ja Ruotsin asiantuntijuus on tärkeää, kun metsäpolitiikasta päätetään unionin tasolla.

Metsää on meillä osattu käyttää kestävästi. Muutama vuosi sitten uudistettu metsälaki tuo entistä enemmän mahdollisuuksia metsänomistajille käyttää metsiään kestävästi. Nimenomaan se on suomalaisen turva, kestävä ja oma kansallinen metsäpolitiikka. Meillä on metsä osattu löytää aina uudelleen, tervankeitosta on tultu nanoselluloosaan ja samalla pysytty perinteissä kuten puurakentamisesta. Meillä on osaamista ja päätöksentekokykyä.

Metsäpolitiikassa on parempi olla ohjaksissa kuin reen jalaksilla.