Perussuomalaiset

Ari Prihti

Vartia tai Vartiainen - sama hölinä

Nämä kaksi V-alkuista kansanedustajaa ovat kunnostautuneet viime aikoina käymään suomalaisen maatalouden kimppuun. Vartiainen puhuu sovhooseista ja on itse valmis hyväksymään kolhoosit. Ekonomiassaan he vaikuttavat olevan viisaampia kuin luomakunta itse. Sinänsä ei tuo virheellinen ja yliampuva politiikka ärsytä, vaan heidän suunnaton ylimielisyys ja suoranainen maaseutuviha.

Jotenkin luulisi, että kaupungissa kasvanut ja koulujakin käynyt ymmärtäisi ruuan tulevan maalta ja toisaalta kivikylän kasvatinkin kaipaavan linnunlaulua, tuulen huminaa oksistossa ja kaislikon suhinaa järvellä.

Mihin ihmeeseen tuo suuruuden ekonomia voi perustua muuhun kuin virhearvioon? Minä en ole EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan rakastunut, mutta siinä ollaan. Tasapuolistakaan se ei ole, sillä veikkaanpa vain että etelä-eurooppalainen tuskin ymmärtää suomalaista talonpoikaa, vaikka yhteinen EU vaatii meiltä kuitenkin Venäjäpakotteita, jotka vaikuttavat suoraan maataloutemme, etenkin lypsytilojen kannattavuuteen.

Minäkin kaipaan maataloustukijärjestelmän uudistamista, mutta ennenkaikkea tukijärjestelmän tasapuolisuutta. Suomalaista maanviljelijää hyppyytetään byrokratialla jota perustellaan Pyrsselin herrojen kotkotuksilla. Höpöhöpö. Moneen kotkotukseen taitaa olla syy Vartiaisen edustamassa puolueessa.

Näitten haihattelijoiden takia tarvitaan perussuomalaista politiikkaa. Esimerkiksi ekonomistina Vartiaisen pitäisi kyllä tajuta tuhlaavaisten tuulivoimatukien ollen turmiollisia. Ennemminkin siis taitaa olla silkasta hämmentämiseen ilosta nämä ulostulot. Kiusa se on pienikin kiusa, herroilla taitaa olla liikaa ylimääräistä aikaa. Suomalaisella viljelijällä sitä tuskin on.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lontte
#1

Vartiainen on täysin huuhaata koko ukko!
Olisi kiinnostavaa tietää miten vajavaisella älyllä maamme eduskuntaan pääsee.
Ns. lukeneistokin on täysin pihalla asioista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ryydman
#2

Ei näille globalisteille saa järkeä taottua päähän millään.
Vartiainenkin väittää naama peruslukemilla että työllisyys ja maan talous lähtee nousuun kun tänne vaan rahdataan luku- ja kirjoitustaidottomia kehitysmaalaisia pilvin pimein.
Vaikka tilastot todistavat näiden jäävän lähes kaikkien loppuiäkseen sosiaalipummeiksi, sama propaganda jatkuu.
Systeemi on mätä, rahan valta ja eliitin laillistettu rosvous ja kansan kyykyttäminen sen kuin lisääntyy.
Palkat halutaan mikrotasolle ja voitot eliitille veroparatiiseihin.
Korruptoitunut hyvävelijärjestelmä näitä vartiaisia ohjaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000