Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Ylös hetekasta ja äänestämään

Hyvinä aikoina on helppo luvata kansalle leipää ja sirkushuveja, mutta huonoina aikoina punnitaan, mikä arvomaailma kansanedustajalla on. Kaikki päätökset lähtevät ihmisen arvoista. Vaaditaan harkintakykyä, jotta maamme voidaan johtaa vaikeiden aikojen ylitse.

Sanonta kuuluu, että suomalaista johdetaan edestä – esimerkin voimalla. Kiperässä taloustilanteessa on vähintä, että päättäjät leikkaavat myös omista eduistaan. Tasavallan presidentti Niinistö näytti esimerkkiä, kun alensi omaa vuosipalkkiotaan kymmenillä tuhansilla euroilla. Onko tulevista kansanedustajista samaan? Eduskunnassa esimerkkiä näytetään myös sillä, että työpaikalla ollaan työaikana, kuten tavallinen kansakin on.

Perussuomalaiset julkaisivat vastikään tutkimuksen, joka osoitti, että pelkästään vuonna 2011 maahanmuutto maksoi Suomelle 700 miljoona euroa. Siitäkin osan voi käyttää toisin – esimerkiksi maaseutupitäjien kyläkouluihin, joita vanhat puolueet ovat lakkautelleet tuon tuosta ”rahan puutteessa”. Pienissä kouluissa opettaja tuntee oppilaat paremmin ja kykenee puuttumaan herkemmin mahdollisiin ongelmiin. Kyläkoulu on usein myös kylän henkinen keskus, joka kokoaa väkeä kouluaikojen ulkopuolella. Näillä asioilla on merkitystä.

Rahaa on kyllä riittänyt puoluetukiin, poliittisten nuorisojärjestöjen tukiin, kansanedustajien torkkupeittoihin ja tuulivoimatukiaisiin. Jos miljardi euroa öysätään kehitysapuun, miljardi euroa on pois suomalaisten terveydenhuollosta, lapsilisistä, tieverkosta ja niin edelleen. Kyse on arvovalinnasta.

Suomi on suomalaisten isänmaa, jonka tulee säilyä elinkelpoisena myös jälkipolville. Turkistarhauksen ja maaseudun elinkeinojen puolesta on taisteltava. Elämää on myös sorateiden varsilla ja siellä elää kansa, jota on ahdistettu jätevesiasetuksen tasoisilla vitsauksilla liian pitkään. Nyt ylös hetekasta ja äänestämään!

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Joosua
Hämmentynyt
#1

Kotimainen omavarainen enerkia ,pitkässäjuoksussa,EU tuet pois,”tuulimylly tuet pois”likakaivo jupakka”yli pöhöttynyt virkakoneisto kuriin”ym. Ym.jne.Turhat säätelyt pois! Rahat alkaisi riittämään! On ollut huonoja, talouden hoitajia?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
Tyytyväinen
#2

Jalkautukaa loppumetreillä lähiöihin.. samon vaalimainoksia ihan loppumetreille. Se aktivoi nukkuvat liikkeelle!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juha
Tyytyväinen
#3

Moikka kaikille !

Itse menen aanestamaan Suurlahetystossa ulkomailla huomenna, koska en halua menettaa oikeuttani aanestaa. Tsemmppia vaaleihin:)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000