Gunilla Ohls, Ylen strategiajohtaja, kirjoitti 2.9.2015 Ylen verkkosivuille näkemyksiään Yleisradion tulevaisuudesta otsikolla ”Yle on Suomen kokoava voima”. Ohls kirjoittaa:

”Yle on aina vienyt mediaa uuteen aikaan ja vuosikymmenten jalanjäljet ovat vaikuttavat. Jaetut, yhdessä koetut hetket ovat lähes yhdeksänkymmenen vuoden ajan muokanneet kansakuntaamme. Ja jokainen meistä kantaa Yle-muistoja mukanaan.”

Kyllä. Hella Wuolijoen ja Reporadion ajat ovat jättäneet ikimuistoiset jäljet kansakuntamme muistiin. Uusinnat, paisutettu ruotsinkielinen ohjelmisto, poliittiset ajojahdit ja tarkoituksenhakuinen uutisointi tuskin unohtuvat hetkeen. Yle-vero tulee muistuttamaan jälkipolvia siitä, kuinka poliittiset päättäjät eivät kyenneet sopeutumaan digitaalisen murrokseen. Nuoret käyttävät hyvin laajasti erilaisia viestintäkanavia, mutta Yleisradio elää yhä vanhassa maailmassa.

”Kun internet murtaa olemassa olevat rajat, niin kansalliset kuin teknologiset, olemme jälleen uuden edessä. Sekä media-ala että koko yhteiskunta joutuvat miettimään, miten tästä selvitään.”

Tätä kutsutaan markkinataloudeksi, joka ei sattumoisin kosketa Yleisradiota. Samalla, kun paikallis- ja maakuntalehdet kamppailevat tilaajamäärien laskun vuoksi selviytymisestään, Yleisradiolle napsahtaa noin puoli miljardia veronmaksajien rahaa. Ei huolta konkurssista.

Eikö Yleisradiossa pidetä huolestuttavana, että lukuisat kaupallisten medioiden johtohenkilötkin ovat jo peräänkuuluttaneet Yleisradion roolin rajoittamista?

”Samalla on tärkeää vaalia vuosien aikana rakennettuja, ainutlaatuisia arvoja ja toimintatapoja. Yle on poliittisesti ja kaupallisesti riippumaton ja läsnä sekä maailmalla että koko Suomessa.”

Yleisradio on poliittisesti riippuvainen, koska sitä ohjaa poliittisesti valittu hallintoneuvosto. Ohjelmien julkaisussa tehdään politiikkaa. Uutisten julkaisussa tehdään politiikkaa. Myös sillä tehdään politiikkaa, mitä ei kerrota. Kesä 2015 on ollut Yleisradion ohjelmistossa täydellinen rimanalitus. Enkä ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota tähän samaan asiaan.

”Ylen oikeutus tulee suomalaisten hyvästä palvelemisesta. Tämä ei hoidu juhlapuheilla ja korulauseilla, vaan teoilla, joilla on merkitystä.”

Jos hyvä palvelu on perustelu puolen verorahamiljardin budjetille, koskeeko sama perustelu muita toimialoja? Eikö mainosrahoitteisilla kanavilla ja internetissä saa hyvää palvelua?

Mitä ovat ”teot, joilla on merkitystä”? Lisää rahaa Yleisradiolle?

”Olisi outoa ajatella, että Yle ei tämän päivän myllerryksessä kaikin voimin pyrkisi vastaamaan suomalaisten uusiin tarpeisiin.”

On lähtökohtaisesti jo mahdotonta, että Yle voisi vastata suomalaisten tarpeisiin. Toiset tykkäävät uutisista, toiset urheilusta ja loput taas jostain aivan muusta. Osa ei taas ei siedä ajankohtaisohjelmia. Joku saattaa valittaa HBO-ohjelmien vähäisyyttä. Yleisradio ei voi antaa kaikille kaikkea, minkä vuoksi Yleisradio on suuri kompromissi. Kallis sellainen.

”Aiomme edelleen olla Suomen kokoava voima.”

Se ei ole mahdollista niistä syistä, joita tässä kirjoituksessa käsittelen.

”Mitä enemmän ihmisten mediankäyttö sirpaloituu ja yhteiskunta moninaistuu, sitä haastavampi tämä tehtävä on.”

Ihmisten mediankäytön sirpaloituminen on vain hyvää kehitystä, koska ihmiset eivät kuuntele enää yhtä ”totuuden torvea”. Ihmiset haluavat kokeilla uutta. Mitä useammista lähteistä tiedot voi varmistaa, sitä kattavamman kuvan saa maailman ilmiöistä. Digimaailmassa lähteitä on jo suunnaton määrä. Verorahoitteisen Yleisradion tarpeellisuus on hyvin kyseenalainen näin moninaisessa mediakentässä. Suomenkielistä kulttuuria on internet sekä radio pullollaan.

”Mutta kansakuntamme tarvitsee ehkä kipeämmin kuin koskaan liimaa ja yhteen hitsaamista.”

Juuri sen vuoksi Yleisradio tuleekin yksityistää, koska sen toiminta on hyvin poliittista ja siitä täytyy kaikkien suomalaisten maksaa Yle-veron muodossa puoluekannasta riippumatta.

”Lupaamme tehdä kaikkemme, että suomalaisilla jatkossakin on yhdessä koettuja hetkiä ja mahdollisuus kuulua yhteen.”

Verorahoitteinen Yleisradio ei ole edellytys suomalaisten yhteenkuuluvuudelle tai yhteisesti koetuille hetkille. Yhteisyyden tunnetta luovat myös kaupallinen sekä vapaaehtoisvoimin pyörivä media.

”Ilman läheistä vuorovaikutusta suomalaisten kanssa, ilman merkittävää palvelukehitystä ja ilman yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa kasvava joukko suomalaisia uhkaa jäädä ilman henkilökohtaista suhdetta Yleen. Vastuumme on tehdä parastamme, jotta ihmiset kokevat saavansa vastinetta rahoilleen.”

Markkinaehtoisesti toimivassa yrityksessä ”rahoille vastinetta” -kysymys ratkeaa sillä, onko ihminen halukas maksamaan tuotteesta. Jos tuote on huono, sitä ei osteta. Yleisradion tapauksessa näin ei ole. Kansalaiset eivät voi mennä Yle-boikottiin, koska rahat otetaan veroista. Koska konkurssi ei uhkaa Yleisradiota, yrityksellä ei ole taloudellisia motiiveja (=kuluttajien preferenssit) muuttaa toimintatapojaan. Näin ollen keskustelu ”henkilökohtaisesta suhteesta Yleen” on hieman erikoista.

”Suomi ansaitsee jatkossakin moniäänisen ja laadukkaan mediatarjonnan kansalaisilleen.”

Olen samaa mieltä. Juuri siksi Yleisradio tuleekin yksityistää. Mediatarjonnan moniäänisyys ja laatu perustuu siten, että markkinoilla on monia erilaisia medioita – ei niin, että on yksi iso verorahoitteinen toimija, joka yrittää tehdä kaiken. Yleisradion toiminta on pois kaupallisesta toiminnasta. Verorahoitteinen Yleisradio on moniäänisyyden ja laadukkaan mediatarjonnan este. Kuinka paljon kulttuuria, tiedettä ja taidetta oltaisiin voitu tukea puolella miljardilla eurolla yksityisessä kulutuksessa?