Perussuomalaiset

Aleksi Hernesniemi

Miksi EU ei toimi?

EU on luonteeltaan ylikansallinen ja byrokraattinen hallintakoneisto, joka vähentää kansallisvaltioiden asukkaiden päätösvaltaa. EU rajoittaa kansallisvaltioiden tekemiä päätöksiä, mikä tarkoittaa sitä, että toisten valtioiden edustajat voivat säädellä naapurivaltion lainsäädäntöä. Kansallisen parlamentin sijasta päätösvalta on luovutettu valtakunnanrajojen ulkopuolelle yli tuhannen kilometrin päähän. Tässä on yksi syy, miksi kansallisvaltiokeskeisyyteen pohjaavat ideologiat tavanomaisesti kritisoivat EU:ta. Vallansiirrot ja liittovaltiokehitys johtavat siihen, että kansallisvaltio ei pysty enää toteuttamaan tehtäväänsä, eli toimimaan oman kansan edunvalvontakoneistona. Mitä sellaista EU on antanut Suomelle, jota Suomi ei olisi itsenäisesti voinut tehdä?

EU-vastaiseen näkökantaan voi päätyä myös liberaalin talouspoliittisen ajattelun kautta. Libertaarit perinteisesti vastustavat valtion väliintuloa markkinoille tai ainakin haluavat pitää valtion roolin mahdollisimman pienenä (minimivaltio). Periaate on se, että uusia hallintotasojen luomisia on kategorisesti vastustettava, koska hallintokoneiston ylläpitäminen tarkoittaa uusia veroja ja/tai rajoituksia. Koska EU edustaa kansallisen sääntelyn päälle tulevaa uutta sääntelykehää, myös EU-jäsenyyttä on johdonmukaisesti vastustettava (esimerkki). Lähestyipä EU:ta sitten nationalistisesta tai liberaalista näkökulmasta, lopputulos on sama: päätösvallan ulkoistaminen valtakunnanrajojen ulkopuoliselle byrokratiakoneistolle on väärin. Päätökset tulee tehdä mahdollisimman lähellä yksilöä, johon ne vaikuttavat. Aiheesta olen kirjoittanut aikaisemmin täällä.

Euroopan unionin suuri toimivalta aiheuttaa sen, että Brysselistä voidaan suoltaa täysin järjettömiä tuotoksia. Yritystoimintaa haittaavaa sääntelyä edustavat puhtaimmillaan esimerkiksi hehkulamppukielto, ravintoloiden oliiviöljykannukielto, pölynimurikielto, rotanmyrkkykielto, Mac Pro -kielto ja mentolisavukekielto. Suunnitteluasteella ovat olleet lisäksi holtittomat aserajoitukset (puoliautomaattiaseiden kielto, biometrinen tunnistus, patruunalippaiden enimmäiskoko) sekä hiustenkuivaajien, ruohonleikkurien ja vedenkeittimien kielto. Tämän lisäksi EU-viranomainen on päättänyt, että vesipullossa ei saa lukea, että veden juominen ehkäisee nestehukkaa. Lisäksi EU:n puitteissa on tehty esimerkiksi 60-sivuinen selvitys wc-pöntön vetämisestä. Lopuksi on vielä syytä mainita, että EU on määritellyt, että hilloa ei saa myydä hillona. Käytännössä EU ohjaa siis kaikkea. En ole varma, haluanko edes tietää, kuinka paljon verorahoja on haaskattu, kun tällaisia hankkeita on virkamiestyönä suunniteltu.
HS:n tietojen mukaan vuonna 2013 Euroopan unioni työllisti yhteensä noin 40 000 virkamiestä, joista 24 000 työskenteli Euroopan komissiossa. Eurooppatiedotuksen mukaan Euroopan unionin palveluksessa on jopa 56 000 virkamiestä. Vuonna 2014 Euroopan komissiossa työskenteli 33 039 henkilöä. Kun valta kasautuu, virkamieskunta alkaa keksiä yhä enemmän asioita, joita tulisi säännellä. Tämä taas vaatii budjetin kasvattamista, joka paikataan EU-maksujen korotuksilla. Tästä alkaa loputon kierre, sillä missään vaiheessa asiat eivät ole hyvin, vaan vaaditaan yhä enemmän valvomista, verottamista ja kyttäämistä. Tarvitaan loputtomasti uusia projekteja ja hankkeita yleisen hyvän nimissä.

Edellisestä johtuen EU ei tule purkamaan itse itseään. EU on työpaikka suurelle virkamiesarmeijalle, eikä kukaan halua tehdä itsestä vapaaehtoisesti työtöntä. Poliitikot, jotka on valittu kovapalkkaisiin luottamustehtäviin, eivät vapaaehtoisesti halua luopua omista (tai puoluetovereiden) eduista. Uusien kieltojen keksiminen voi olla elämäntyö ja keino näyttää tärkeältä. Vihervasemmistolaisille ryhmille EU tarjoaa uuden kanavan, jolla voidaan lisätä verorahoitteista maailmanparannusta ja humanitaarista massamaahanmuuttoa. Lisäksi EU mahdollistaa valtioiden väliset hyväntekeväisyysoperaatiot, jonka tuloksena syntyy tulonsiirtounioni. Rikkaat Pohjois-Euroopan maat – Suomi mukaan lukien – saavat tässä ikuisen maksajan roolin. Kun mukaan otetaan vielä epäonnistunut yhteisvaluutta euro, tilanne ei ole kenenkään kannalta kannalta hyvä.

Juuri tästä syystä on mahdollista, että veronmaksajien rahoja hukkuu aivan ihmeellisiin kohteisiin: sukupuolineutraaliin kulttuurikeskukseen (jota ei koskaan rakennettu), virtuaalisen Malmön rakentamiseen Second Lifeen ja niin edelleen. Vuonna 2013 EU:n budjetista käytettiin laittomasti 7 miljardia euroa (4,7 % koko budjetista). Vuosi 2014 oli kahdeskymmenes kerta peräkkäin, kun tilintarkastajat eivät hyväksyneet EU:n tilinpäätöstä. Tätä kulissia pidetään yllä, koska se on liian suuri kaatuakseen. Poliitikoilla on liian paljon menetettävää.

Koska EU tiedetään haitalliseksi ja EU ei tule purkamaan itse itseään, on byrokratiakoneistosta oma-aloitteisesti erottava. Vapaakauppa ja kansainvälinen yhteistyö eivät edellytä nykyistä hallintajärjestelmää. Tavarat ja ihmiset voivat liikkua vapaasti myös ilman raskasta virkamieskoneistoa ja korkeita jäsenmaksuja. EU-eron myötä tarvitaan vähemmän virkamiehiä, voidaan vähentää sääntelyä ja ihmisten kyttäämistä sekä alentaa verotusta, minkä johdosta ihmisille jää enemmän rahaa käteen palkasta. Tästä hyötyvät kaikki suomalaiset asuinpaikastaan riippumatta. Näin luodaan paremmat edellytykset työlle ja yrittämiselle ja tehdään Suomesta samalla houkuttelevampi paikka ulkomaisille sijoittajille.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Grexitiä odotellessa
Iloinen
#1

Aleksi kirjoittaa täyttä asiaa. Byrokratian lisäämisellä ei rakenneta Suomen eikä minkään muunkaan maan kilpailukykyä. Odotan innolla grexitiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#2

Toimii se näköjään joskus ja nyt PERSUJEN YKKÖS VAALITEEMAN AUTOVERON POISTON PUOLESTA !

http://www.taloussanomat.fi/autot/2015/02/26/liikaa-veroja-autoista-eu-uhkaa-suomea-oikeudella/20152519/304?&posted=1&n=1#messageSent

MAHTAVAA EU, NYT VOI KERRANKIN EU:TA KIITTÄÄ !

Tämä Suomen kansan nöyryytys saa nyt loppua tällä asialla!
Kreikkaan on syydetty muutaman vuoden aikana monin kymmen kertainen määrä rahaa mitä autovero on tuotttanut !!! muutaman Brysselin miljoona viran takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

Jokohan sitä sitte vihdoin osais vetää vessankin kun kerran EU:hun kuulutaan.. Mahtavaa.. Mitenköhän se tiedon määrä on saatu mahtumaan 60 sivuun? Hohhoijaa.

Sitten toisinpäin ajateltuna EU:ssa on myös jotain hyvää vaikka en sitä fanitakkaan. Esimerkiksi Suomessahan monissa kohdin verot ovat suuremmat kuin mitä eu sallisi ja toisaalta myös sosiaaliturva pienempi kuin eu sallisi.. Suomi kuitenkin mielummin maksaa sakkoa kuin korjaa asioita meitä rosvoamalla hallitus tienaa niin paljon enemmän kuin mitä se sanktioissa menettää, että niin kannattaa toimia. Miksi me ollaan liitytty johonkin eurokerhoon jos kerran sääntöjä kumminkin tehdään ihan miten huvittaa. Sitten tuolta direktiivi eli suositus puolelta poimitaan vaan jotain säädöksiä mitä aletaan sokeasti noudattamaan ihan vain näyttääksemme esimerkkiä vaikka ei olisi edes pakko. Sitten vielä maailmalle näyttääksemme päästämme yhden kansalaisaloitteenkin läpi eli nyt ei enää ole joulupukkia vaan jouluhenkilö joka varmaan menee live lähetyksessä naimisiin toisen parrakkaan ”henkilön” kanssa.. Ymmärrätte varmaan mitä lakia tarkoitan.. Kaikki muut aloitteet ja järkevät ajatukset on kyllä kiiruusti lakastu sinne eduskuntatalon nahkajakkaroiden alle josta ne varmaan viimeisimmässä satojen miljoonien rempassa siivottiin pois.. Voi hyvää päivää mihin ollaan menossa joka puolella… Pelastakaa meidät vielä kun voisi… Kohta voi olla myöhäistä. Tälläisen jästipäisen kamelin selkä kun katkeaa se saattakin olla hurjempi rysäys kuin luulisi (tarkoitan Suomen kansaa jolta jossain kohtaa hermo palaa vielä kiinni ja sitten mennään kohti sisällissotaa)…

Suomi itsekin tekee aivan pas**** ratkaisuja ja soveltaa sääntöjä juuri miten huvittaa.. Jos unionista päästäisiin eroon olisi joka tapauksessa mätä hallintomme vaihdettava.. Markan kanssa voisivat vielä enemmän meitä kupata kun kukaan ei valvoisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut ei persettä myy
#6

Juuri niin… korkeilla veroilla yllä pidämme sikamaista hinta ja kustannustasoa jonka takia sosiaaliturvankin pitää olla sikamainen ettei elätit nälkään kuole.
Tämä ei ole oikea systeemi varsinkaan ,kun nyt rahoitamme sitä velkarahalla..ja nyt kun tästä systeemistä on mennyt tieto jo Afrikkaan ja lähiitään sotatantereille asti niin pummeja tulee jopa rintamalta karkuun sieltä asti tänne elämään meidän kustannuksella.
Kaiken Kruunaa se kun meidän politikkomme jakavat surutta meidän ja tulevien sukupolvien (velka) rahoja pitkin Eurooppaa ja maailmaa Miljoona Eu virjokensa tähden.
Näin ei voi jatkua …..tähän pitää tulla muutos ! Muuten konkurssi uhkaa !

-Hinta ja kustannus taso pitää saada kuriin
-Viron veromali käyttöön
– Pummit ja sosiaali elätit kuriin
-Valtion velkojen maksu läyntiin heti
-Tuottava työ kunniaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

EU siirtyi eliitin käsiin ja tämä eliitti myös omistaa tiedotusvälineet, joiden avulla se voi ylläpitää valtaansa ja pakottaa poliitikot noudattamaan ”oikeaa” politiikkaa. EU pakottaa kansat luopumaan itsemääräämisoikeudestaan ja siirtämään yksityistämis- ja vapauttamisvaatimuksin kansojen varallisuuden eliitin käsiin.

Euro taas ei toimi, koska eri maissa ei voida harjoittaa kullekin maalle sopivaa valuutta- ja finanssipolitiikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kreikassa näkyy EU:n pankkivalta:
Ongelma ei ole siinä, että Troikka haluaa Kreikan tasapainottavan budjettinsa: Troikka halusi Kreikan tasapainottavan budjettinsa alentamalla veroja ja kohdistavan talouskuria työtätekeviin. Sen sijaan (Kreikan uusi valtiovarainministeri) Varoufakis ehdotti budjetin tasapainottamista kohdistamalla talouskurin finanssieliittin, pohattoihin ja veronkiertäjiin.

Varoufakis halusi mieluummin ottaa Kreikan pohatoilta 2,5 miljardia euroa sen sijaan että olisi alentanut eläkkeitä, supistanut kotimaan kysyntää ja noudattanut itsetuhoista talouskuripolitiikkaa.

Pankit raivostuivat tästä – ja pankkien orjamaiden valtiovarainmnistereille Kreikan ehdotus ei käykään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000