Johdanto

Verkossa liikkuu useita tarinoita siitä, kuinka poliisi olisi kuulusteluissa painostanut kuulusteltavaa, käynyt käsiksi, lyönyt ja manipuloinut esitutkintapöytäkirjan sisältöä siten, ettei se vastaa kuulustelun sisältöä. Juuri sellaista toimintaa, mitä voisi kuvitella tapahtuvan vain elokuvissa – eihän meillä täällä Suomen lintukodossa! Koska nämä tarinat ovat nimettömiä ja lähteettömiä, niiden oikeellisuutta on vaikea tarkistaa. Kuitenkin, kun tällaisia kertomuksia levitetään, niin ne voidaan helposti mieltää tositapahtumiksi. Ei ole poliisinkaan etu, jos heistä levitetään perättömiä väitteitä.

Juuri tästä syystä kuulustelun tallentamisen tulee olla sallittua osana perustuslaillisten vapauksien harjoittamista. Sillä tavalla voidaan estää perättömät väitteet ja toisaalta turvata yksilöiden sananvapaus ja oikeusturva. Lisäksi kuulustelun tallentaminen ennaltaehkäisee poliisin tekemiä virkarikoksia kuulustelussa, koska asiasta jää todiste.

1. Asian taustaa

Korkeimman oikeuden päätöksessä (KKO:1981-II-182) henkilön, joka oli äänittänyt omassa asunnossaan siellä läsnä olleiden suostumuksetta ja heidän tietämättään keskustelun, jossa hän oli itse mukana, ei katsottu syyllistyneen rangaistavaan salakuunteluun.

Tämä tulkinta vahvistettiin koskemaan myös poliisia korkeimman oikeuden päätöksessä (KKO:1990:36). Ollessaan poliisin kuulusteltavana C oli vastoin poliisimiesten kieltoa salaa videolaittein tallentanut käytyä keskustelua. Tällä menettelyllään C ei ollut syyllistynyt salakatseluun tai -kuunteluun, koska se ei ollut loukannut poliisimiesten yksityisyyttä. Päätöksen mukaan C on kuvannut ja äänittänyt vain sellaista, mistä hän luvallisesti virkahuoneessa ollessaan on A:n ja B:n tieten voinut omin aistein tehdä havaintoja. Teknisen laitteen avulla hän ei ollut siten tallentanut keskustelutilanteesta mitään muita A:n ja B:n yksityisyyden kannalta merkityksellisiä seikkoja.

Korkeimman oikeuden päätös painotti sitä, että viranomaisten toiminta on lähtökohtaisesti julkista, eivätkä viranomaiset virkatoimissaan siten nauti samanlaista yksityisyydensuojaa kuin yksityishenkilöt. Näin ollen sananvapaus- ja julkisuusnäkökulmat arvioitiin tärkeämmiksi kuin viranomaisen oikeus yksityisyyteen.

Perustuslakivaliokunnan mietinnön PeVM 25/1994 vp s. 4–5 mukaan Sananvapauden rajoitusten sallittavuutta on arvioitava perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten valossa. Yksi yleinen rajoitusedellytys on se, että rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä eli rajoittamisen tulee olla painavan yhteiskunnan tarpeen vaatima. Lisäksi rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia eli niiden tulee olla välttämättömiä ja hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi.

Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio käsitteli 10.1.2002 antamassaan ratkaisussa (Dnro 2327/4/99) myös ulosottomiehen oikeutta kieltää keskustelun tallentaminen. Apulaisoikeusasiamies totesi, että ”Oikeuskäytännössä on usein ollut esillä kysymys henkilön oikeudesta äänittää salaa keskustelu, johon hän itse osallistuu luvallisesti. Nykyään voidaan lähtökohtana pitää, että tällaisen keskustelun saa äänittää. Esimerkiksi oikeustapauksessa KKO 1990:36 on katsottu, että poliisikuulustelun äänittäminen salaa ei ollut rangaistavaa. Tässä tapauksessa mitään perustetta kieltää äänittämistä ei ole ilmennyt eikä sellaisena voida pitää C:nkään esittämää perustetta.” Näin ollen viranomaisen kanssa käydyn neuvottelun tallentamista ei pidetty tuomittavana, vaikka se tehtiin salaa.

Apulaisoikeusasiamies Ilkka Raution 29.9.2005 antamassa ratkaisussa (Dnro 442/4/04) oli kyse siitä, että toimittaja oli tullut kuvaamaan tieltä suistunutta Puolustusvoimain miehistönkuljetusajoneuvoa alueella, jonka poliisi oli eristänyt. Ratkaisun mukaan ”rikosylikonstaapelilla ei ole tilanteessa ollut toimivaltaa määrätä lehden avustajaa näyttämään, mitä kameran muistikortille oli tallentunut eikä myöskään toimivaltaa määrätä häntä poistamaan kaatuneesta miehistönkuljetusvaunusta otettua kuvaa kameran muistista”.

2. Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen ratkaisu 15.10.2010

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen 15.10.2010 antamassa ratkaisussa OKV/603/1/2008 todettiin, että poliisi sai kieltää kuulusteltavaa tallentamasta kuulustelua. Kantelija oli halunnut tallentaa poliisikuulustelun, mutta poliisi oli kieltänyt kuvaamasta ja nauhoittamasta kuulustelua. Apulaisoikeuskansleri katsoi, että kuulustelija ei ollut estämällä kantelijaa tallentamasta kuulustelua rajoittanut perustuslain tai ihmisoikeussopimuksen vastaisesti tämän sananvapautta eikä muutoinkaan menetellyt lainvastaisesti. Perustelussaan apulaisoikeuskansleri katsoi, että yksityishenkilö yritti tallentaa poliisikuulustelua, mikä oli ilman poliisin lupaa kielletty, koska esitutkinta-aineisto on lain mukaan salassa pidettävää.

Perustuslain (731/1999) 12.2 §:n mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki, 621/1999) 24.1 §:n 3 kohdan mukaan salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja ovat muun muassa poliisille ja muille esitutkintaviranomaisille ja syyttäjälle sekä tarkastus- ja valvontaviranomaisille tehdyt ilmoitukset rikoksesta, esitutkintaa ja syyteharkintaa varten saadut ja laaditut asiakirjat. Yksityishenkilön tallenne ei käsitykseni mukaan ole julkisuuslain 5.2 §:n tarkoittama viranomaisen asiakirja.

Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen ratkaisussa yksityishenkilön tallennetta tulkittiin esitutkinta-aineistoksi. Jos apulaisoikeuskanslerin ratkaisua tulkitaan laajasti, mikä tahansa asiakirja, esimerkiksi kuulusteltavan kirjoittama muistilappu keskustelun sisällöstä, voidaan tulkita esitutkinta-aineistoksi, jota ei saa tehdä. Se, että onko asiakirja syntynyt manuaalisesti tai teknisen apuvälineen avulla, ei laajasti tulkittuna vaikuta lopputulokseen, eli siihen, että kuulusteltava on omalla toiminnallaan luonut tallenteen kuulustelun sisällöstä. Tästä herää kysymys, onko kuulusteltavalla kuulustelun jälkeen oikeutta kirjoittaa muistilappua tai tehdä videotallennetta, jossa on referoitu kuulustelun sisältö.

Apulaisoikeuskansleri vetosi ratkaisussaan myös julkisuuslain 11.2 §:n 2 kohtaan, jonka nojalla asianosaisella, hänen edustajallaan ja avustajallaan ei ole oikeutta esitutkinnassa ja poliisitutkinnassa esitettyyn tai laadittuun asiakirjaan ennen tutkinnan lopettamista, jos tiedon antamisesta aiheutuisi haittaa asian selvittämiselle. Kielto on siis voimassa ainoastaan, jos tiedon antamisesta aiheutuisi haittaa asian selvittämiselle.

Tallenteen tekeminen on eri asia kuin tallenteen jakaminen tai salassa pidettävien tietojen kertominen julkisuuteen. Tallenne kuulustelusta itsessään ei ole julkinen ja kaikkien saatavilla oleva asiakirja, koska se on yksityishenkilön omistuksessa ja sijoitettuna mahdollisesti kotirauhan piiriin.

KKO:n (KKO:1990:36) päätöksessä kuulusteltava pystyi tekemään tallenteen poliisikuulustelusta, koska se sisälsi ainoastaan luvallisesti virkahuoneessa ollessaan omin aistein tehtäviä havaintoja. On siis hyvin vaikea nähdä, miksi tallenteen tekeminen omin aistein tehtävistä havainnoista voisi aiheuttaa haittaa asian selvittämiselle, koska kuulusteltava tietää muutenkin tallennetta vastaavat tiedot. Koska poliisikuulustelussa kuulusteltava on itse läsnä ja on siten tietoinen kuulustelun aikana käydystä keskustelusta, tallenne ei itsessään paljasta kuulusteltavalle mitään uutta, eikä siten voi aiheuttaa haittaa asian selvittämiselle. Tallenteen tekeminen on aivan eri asia kuin tallenteen levittäminen, eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa.

Apulaisoikeuskansleri Puumalainen perusteli ratkaisua myös siten, että ”kantelija oli tarkoittanut ottaa kuvan pelkästään kuulustelijasta. Kuulustelija ei ollut julkisuuden henkilö. Hänen kuvaamiseensa ei ollut ilmennyt liittyneen mitään yleisesti mielenkiintoa ja keskustelua herättävää aihetta. Kuulustelijan kuvaaminen ei siten kuulunut sananvapauden ydinalueeseen. sen sijaan henkilön kuvan suoja kuului olennaisena osana yksityiselämän suojaan. Punnittaessa sananvapautta yksityiselämän suojaa vastaan olivat yksityiselämän suojan puolesta puhuvat seikat tässä tapauksessa sananvapautta painavampia. Sananvapauden oli väistyttävä yksityiselämän suojan tieltä. Näin ollen kantelijalla ei ollut sananvapauteen perustuvaa oikeutta kuvata kuulustelijaa.” [huom: tummennukset omia]

Tässä huomaamme, millainen painotus apulaisoikeuskansleri Puumalaisella on ollut ratkaisua tehdessään. Viranomaisen yksityisyydensuojaan vetoaminen on todella outoa, sillä päätöksessä KKO:1990:36 nimenomaan linjattiin, että kuvaaminen ei loukannut poliisin yksityisyydensuojaa.

Lisäksi perustelu siitä, että kuvanneeseen ei liity mielenkiinnon aihetta, on subjektiivinen käsitys ja siten altis vaarallisille tulkinnoille. Se, että kuvaamisen kriteerinä on ”mielenkiintoisuus” tarkoittaa käytännössä kuvaamisen ennalta rajoittamista, mikä itsessään on perustuslaillisen sananvapauden rajoittamista ja vaatii hyväksyttävän perusteen. Onko ”mielenkiinnon aiheen puute” hyväksyttävä peruste rajoittaa perustuslaillista sananvapautta? Kuka määrittelee ”mielenkiinnon aiheen puutteen”?

3. Perusoikeusmyönteinen laintulkinta

Apulaisoikeuskansleri Puumalainen olisi voinut ottaa antamassaan ratkaisussaan perusoikeusmyönteisen laintulkinnan perustuslain 22 §:n nojalla. Tulkintavaihtoehdoissa tulisi valita se ratkaisu, joka mahdollistaa perusoikeuksien parhaimman toteutumisen.

Kyse on esitutkinta-aineiston salassa pidettävyyden ja yksilön perusoikeuksien välisestä jännitteestä. Tällöin joudutaan punnitsemaan, mitä asioita pidetään tärkeämpinä suojella. Onko esitutkinta-aineiston rajoitettu julkisuus (jonka sisällön kuulusteltava entuudestaan tietää) puolustettavampi tavoite kuin yksilön oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja turvallisuuteen (oikeus olla joutumatta pahoinpitelyn, uhkailun tms. kohteeksi), sananvapauteen (oikeus tallentaa keskustelu), oikeusturvaan ja oikeuteen saada asianmukaista kohtelua viranomaisilta?

Perustuslain 7.3 §:n mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Perustuslain 12.1 §:n mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Lisäksi perustuslain 21.1 §:n mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi.

Tallenteen tekeminen omasta kuulustelusta takaa ennakollisen oikeusturvan. Kuulusteltavalla on tallentamisen avulla mahdollisuus hankkia todistusaineistoa viranomaisten mahdollisilta väärinkäytöksiltä, mikä itsessään ennaltaehkäisee epätoivottuja ja kiellettyjä ilmiöitä (vrt. rangaistusten negatiivinen yleispreventio), ja siten edistää oikeushyviä. Tallentamisen mahdollisuus ohjaa poliisin menettelytapoja pysymään laillisuuden rajoissa. Tallenne voidaan siten tulkita varmenteeksi perusoikeuksien toteutumisesta.

4. Kidutuksen vastaisen komitean suositukset v. 2011

YK:n kidutuksen vastainen komitea (CAT) on ollut vuonna 2011 huolestunut siitä, ettei Suomessa vapautensa menettäneille henkilöille ole aina vapaudenmenetyksen alkamisesta lähtien taattu oikeudellisia perustakeita, kuten tapaamista mieluiten henkilön itse valitseman lakimiehen kanssa, ilmoittamista henkilön omaisille lyhyestäkin poliisin säilössä pitämisestä ja riippumattoman, mieluiten henkilön itse valitseman, lääkärin suorittamaa tutkimusta säilössäpitotiloissa. Tämä koskee erityisesti ”vähäisiin rikoksiin” syyllistyneitä, mukaan lukien nuoret rikoksentekijät. Komitea on suositellut, että sopimusvaltio varmistaa, että jokaiselle vapautensa menettäneelle henkilölle taataan vapaudenmenetyksen alkamisesta lähtien oikeudelliset perustakeet, kuten yhteys mieluiten henkilön itse valitsemaan lakimieheen, ilmoittaminen vapaudenmenetyksestä henkilön perheelle ja riippumattoman, mieluiten henkilön itse valitseman, lääkärin suorittama tutkimus. Lisäksi komitea on huolestunut siitä, ettei pidätettyjen ja vangittujen henkilöiden kuulusteluja eikä esitutkintakuulusteluja järjestelmällisesti äänitetä eikä videoida. Komitea on myös suositellut, että sopimusvaltio myöntää varat tarvittavien äänitys- ja videolaitteiden hankkimiseksi kuulustelu- ja esitutkintatiloihin ja erityisesti poliisiasemille.

Kuulusteltavalla on esitutkintalain (805/2011) 7:11 §:n nojalla oikeus esteettömään kuulustelutodistajaan. Jos kuulusteltavalle halutaan antaa oikeus todistajaan oman oikeuksien takaamisen perusteella, miksi samaa oikeutta ei anneta kuulusteltavalle täysimääräisenä sallimalla kuulustelun tallentaminen? Kuulustelun tallentaminen on paljon edullisempaa kuin kuulustelutodistajan kutsuminen (esimerkiksi kännykän nauhurilla tehty tallenne) ja on lisäksi paljon täsmällisempi todiste kuin kuulustelutodistajan suusanallinen ja muistinvarainen todistus tapahtumien kulusta.

Esitutkintalain 11:2 §:n nojalla suppea esitutkinta saadaan toimittaa noudattamatta oikeutta kuulustelutodistajaan. Käytännössä siis rikoksissa, joista voidaan tuomita korkeintaan sakkoon, kuulusteltavalla ei ole oikeutta kuulustelutodistajaan. Mahdollisuus kuulustelun tallentamiseen parantaa siten merkittävästi kuulusteltavien oikeuksia, jos heihin kohdistetaan suppea esitutkinta.

Esitutkintalain 9:3 §:n mukaan kuulustelutilaisuus saadaan ottaa kokonaan tai osittain ääni- ja kuvatallenteeseen. Se, että viranomaisilla on oikeus tehdä tallenne, muttei velvoitetta tekemään sitä, mahdollistaa käytännöstä lipsumisen. Se, että poliisilla on oikeus tallentaa äänitys- ja videolaitteilla kuulustelu, ei edelleenkään poista kuulusteltavan tarvetta tallentaa oma keskustelu.

Poliisihallitukselta saamassani vastauksessa (POL-2015-16832) todetaan, ettei nykyisellään kuulusteluja tallenneta videonauhalle. Kuulusteltavalla ei ole mahdollisuutta valita kuulustelutodistajaa, vaan poliisi valitsee kuulustelutodistajan. Varsin tavallisesti kuulustelutodistaja on toinen poliisimies. Poliisihallitukselta saamassani vastauksessa myös todetaan, että kuulusteltavalla ei ole ilman kuulustelijan lupaa tallentaa kuulustelua ja oikeustilan on ratkaisussaan 15.10.2010 OKV/603/1/2008 todennut Valtioneuvoston apulaisoikeuskansleri.

On kuitenkin syytä huomauttaa, että vaikka kuulustelutodistajana toimiva toinen poliisimies olisi juridisesti esteetön, siitä huolimatta esteettömyys voi kuitenkin joutua vaakalaudalle tilanteessa, jossa poliisimiehen on valittava, ryhtyykö todistamaan virkaveljeään tai -sisartaan vastaan. Tällaisessa kahden sana yhtä vastaan -tilanteessa on poliisi luonnollisesti paremmassa asemassa kuulusteltavaan nähden.

5. Eräitä huomioita v. 2012-2014

Pirkanmaan johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen teki vuonna 2012 syyttämättäjättämispäätöksen tapauksesta, jossa henkilöä syytettiin poliisin salakatselusta. Poliisit olivat tulleet henkilön asuntoon, kun henkilöllä oli tallentava valvontakamera kuvaamassa heitä. Kihlakunnansyyttäjän mukaan kotirauhan piiriin oikeudettomasti tunkeutuvia ei tarvitse tarkkailusta millään tavoin varoittaa. Lisäksi hänen mukaansa ”olisi nurinkurista jos poliisit nauttisivat sen henkilön kotirauhan suojaa, johon he virkatehtävässään joutuvat lain oikeuttamalla tavalla kajoamaan”.

Korkeimman hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpään mukaan ”poliisin toiminnan pitää tietysti kotirauhan piirissä olla sellaista, että se kestää myös kuvaamisen. Lähes kaikissa kodeissa kuvataan, ainakin silloin tällöin. Olisi absurdia vaatia siitä erityistä varoituskylttiä postilaatikon viereen”. (HS 9.8.2012)

Rikosoikeuden professori Kimmo Nuotion mukaan ”virkatehtävässä toimiva poliisi ei missään tapauksessa ole tällainen yksityishenkilö, joka saa suojaa oleskellessaan kotirauhan suojaamalla alueella, ikään kuin yksityishenkilö. Lainkohdan tarkoitus on suojata kotirauhan piirissä olevaa henkilöä oikeudettomalta ja ulkopuoliselta katselulta ja kuvaamiselta”. (HS 9.8.2012)

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan 28.5.2013 antamassa ratkaisussa (Dnro 1806/4/12) todettiin, että poliisilla ei ollut oikeutta kieltää poliisitoimen kuvaamista yleisellä paikalla. Ratkaisussa todetaan, että ”[yleisellä] alueella on lähtökohtaisesti oikeus kuvata poliisimiesten toimintaa. Samoin lähtökohtaisesti yleisellä alueella on oikeus myös kuvata poliisitoimenpiteiden kohteena ollutta henkilöä”. Lisäksi Poliisihallitus totesi, että valokuvaamisen ennakollinen estäminen on sananvapauden rajoittamista.

6. Apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu 17.12.2014

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on 17.12.2014 antamassaan ratkaisussa (Dnro 2276/4/13) käsitellyt asiaa, jossa kantelija on halunnut tallentaa kuvanauhoitteen avulla häntä itseään ja hänen huollossaan olevaa alaikäistä lasta koskevan asiakassuunnitelmaneuvottelun. Viranhaltijat kielsivät tilaisuuden kuvaamisen ja kantelukirjoituksen mukaan uhkasivat peruuttaa tilaisuuden, jos asiakassuunnitelmapalaveri videotallennetaan.

Apulaisoikeusasiamies totesi ratkaisussaan, että ”lähtökohtana on, että sosiaalihuollon asiakkaalla on oikeus tallentaa viranomaisessa käymänsä keskustelu tai muu neuvottelu. Tämä tallentaminen voidaan tehdä erilaisin teknisin apuvälinein esimerkiksi videoimalla tai äänitallentamalla asiakas- tai muu tapaaminen. Viranomaisella ei ole oikeutta kieltää sosiaalihuollon asiakasta tallentamasta keskusteluja tai muuta asiakastilannetta. Kun kysymys on tällöin asiakastilanteessa tapahtuvasta sellaisesta tietojen tallentamisesta, joista henkilö on voinut luvallisesti saada tiedon, ja jotka sosiaalihuollon asiakas saisi, jos ne olisi merkitty asiakirjaan.”

Lisäksi Sakslinin ratkaisussa todettiin, että ”pelkkä epäilys siitä, että tiedot luovutettaisiin ulkopuolisille tai olisivat muutoin ulkopuolisten käytettävissä, ei riitä kiellon perusteeksi. – – Pelkästään se, että henkilö tallentaa käymäänsä keskustelua viranomaisen kanssa, ei vielä merkitse sitä, että tällä menettelyllä loukattaisiin viranomaisessa työskentelevien yksityisyyttä. Tälläkään perusteella viranomaisella ei ole oikeutta kieltää asiakastilanteen kuvaamista, sillä tallentaminen kohdistuu seikkoihin, joista asiakas voi asiakastilanteessa tehdä havaintoja”

Tässä apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa näkyy selvästi perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Ratkaisu on perusteltu ja siinä on selkeät viittaukset aiempiin päätöksiin ja ratkaisuihin. Lisäksi apulaisoikeusasiamies Sakslinin ratkaisussa tallenteen tekemisen ja tallenteen jakamisen ero on ymmärretty ja tuotu selvästi esille.

7. Lopuksi

Tallennuslaitteen kieltämistä voitaisiin teoriassa yrittää perustella myös sillä, että se haittaisi virkatoimen (eli tässä tapauksessa kuulustelun) suorittamista. Kuulustelun tallentaminen ei kuitenkaan voi olla rikoslain (39/1889) 16:3 §:n tarkoittamaa haitantekoa virkamiehelle, jos se toteutettaisiin rauhallisesti ja sillä ei häirittäisi kuulustelun kulkua. Olisi kyseenalaista rinnastaa äänettömän ja huomiota herättämättömän tallennuslaitteen pitäminen esimerkiksi pöydällä tai taskussa virkatoimen suorittamisen estämiseen. Samalla verukkeella voitaisiin kieltää mikä tahansa esine tai vaatekappale kuulusteltavalta, koska se ”estää virkatoimen suorittamista”.

Sananvapaus on luonnollinen ja perustuslaillinen oikeus ja siksi sen toteutuminen on turvattava. Apulaisoikeuskansleri Puumalaisen tulkinta kuulustelun tallentamisen kieltämisestä on perusoikeuksien edistämisen kannalta huono ratkaisu. Ottaen huomioon myös kidutuksen vastaisen komitean suositukset, kuulustelun tallentamisen kieltäminen ei ainakaan edistä perusoikeuksien toteutumista. Tallentamiskielto ruokkii jatkossakin huhuja poliisimiehen tekemistä mahdollisista virkarikoksista, mikä ei ole tavoiteltava asia.

Lainsäätäjien olisikin syytä ryhtyä toimenpiteisiin, jotta kuulusteltaville sallitaan oikeus kuulustelun tallentamiseen – tarvittaessa kirjaamalla tallennusoikeus lakiin.