Ennen ja nyt
Eduskuntavaalien jälkilöylyissä on taas paheksuttu, kuinka menneisyyteen tuijottavat impivaaralaiset ja traditionalistiset voimat ovat ottaneet vallan Suomessa. Myöskin siitä riittää vääntöä, kuinka vahingollista tällainen ajatusmaailma on yhteiskunnan kehitykselle. On syytä huomauttaa, että kaikki nykyajan ilmiöt eivät ole positiivista kehitystä, vaikka ne toki eräänlaista kehitystä ovatkin. Tässä luettelossa on pintaraapaisu niistä arvomaailman muutoksista ja ilmiöistä, joita voimme havaita.
Mitä ennen oli:
urheilullisia elämäntapoja nuorilla
kädentaitoja
varmoja työpaikkoja
maalaisjärkeä
halpoja asuntoja
poliiseja myös maaseudulla
ydinperheitä
elinikäisiä liittoja
kyläkouluja
lapsia
tervettä kasvatusta
kurinpitoa
uskoa johonkin
jonkinlainen käsitys kunniasta
pientilallisia
kykyä tyytyä vähempään
maanpuolustustahtoa
kyky kirjoittaa kynällä
tiiviit sukuyhteisöt
kylähenki ja talkoot
jatkuvuus ja tulevaisuudenusko
ovia ei lukittu yöksi
kasvatusvastuu koko kylällä
vastuuta lähimmäisistä
ylpeyttä suomalaisuudesta ilman rasistin leimaa
todellisia valtiomiehiä
vahvoja presidenttejä
kansallissankareita
laadukasta taidetta
kotimaisia elokuvia
klassikkokirjoja
majesteettista runoutta
uusklassista arkkitehtuuria
hengittäviä puurakennuksia
oma kansallinen valuutta
ruoanlaittotaitoa
kotiruokaa
kerättiin marjoja ja sieniä
kalastusta
omavaraisuutta
laajaa aseenomistusta
oikeus puolustaa itseään
oikeita vankiloita
eduskunnalla arvovaltaa
kehittyvä tieverkosto
kasvien ja eläinten tuntemus
terve suhde luontoon
ahkeruuden paloa uhkuvia uudisraivaajia
tansseja
runonlaulajia ja kansanperinteen tuntijoita
sukulaiskansojen välistä yhteistyötä
kestäviä vaatteita ja kodinkoneita
räätäleitä
kansallisvaltioita
vanhempien ihmisten kunnioittaminen
***
Mitä nyt on:
uhriutujia (myös työkseen sitä tekeviä)
mielensäpahoittajia
sinisilmäisiä maailmanparantajia
kovapalkkaisia virkamiehiä
itseään työllistäviä byrokraatteja
tyhjänpäiväisiä strategioita ja toimintasuunnitelmia
”asiantuntijoita”
jatkuvia veronkiristyksiä
kateusveroja
menestyjien, ahkerien ja luovien ihmisten kadehtimista
liki kaiken mahdollisen verottaminen
pöhöttyvä lainsäädäntö
EU:sta tulevaa byrokratiaa ja jäsenmaksuja
EU-tarkastajia
EU-liittovaltiofanaatikkoja
harmaata taloutta
veropakolaisia
kaatuvia pk-yrityksiä
massatyöttömyyttä
maksuhäiriömerkintäisiä
kriisikuntia
maaseudun autioittamista
laitoksiin unohtuvia vanhuksia
kerrostalomuumioita
lasten huostaanottoja
monikulttuurisuutta (ei hyvätuloisten asuinalueilla)
turvapaikkashoppailua
pakolaisbisnestä
islamilaisia terroristeja
ulkomaisia rikollisliigoja
joukkoraiskauksia
puoluetukia
avustuksia poliittisille nuorisojärjestöille
ylisuuria kokouspalkkioita
repiviä huoltajuuskiistoja
pirstoutuneita sukuja
avioeroja
kunniakäsityksen katoamista
masennusta jo pienillä lapsilla
uusavuttomuutta
hiihtotaidottomuutta
päiväkoti-ikäisten lasten kasvava levottomuus
urakeskeisyyttä perhe-elämän kustannuksella
sosiaalitukien passivoimia ihmisiä
hömppätutkimuksia
saasteita ja myrkkyjä
ylipainoa ja elintasosairauksia
einesruokaa ja lisäaineita
hometaloja
…ja edellisestä johtuen oireilevia julkisen sektorin työntekijöitä
umpiotaloja
kosteusvaurioita
lasten valtaa aikuisten ylitse
lapsia pelkääviä opettajia
koulukiusaajien ja häirikköjen hyysäämistä
helppoa rahaa lapsilla
vastuita toisten euromaiden veloista
suomalaisuuden pilkkaamista ja häpeämistä
laiminlyöty maanpuolustus
asehysterian lietsojia
rappiollista taidetta
kurjistuva tieverkosto
heikkoja valtionpäämiehiä ja -naisia
pakkoruotsi
pienyrittäjien, tarhaajien ja maatilallisten sortamista yleisesti
jatkuvaa kiirettä arkielämässä
***
Olivatko asiat ennen vanhaan sittenkään niin huonosti?
Tekstin aiheet:
Niinpä… Suosittu hokema on: maailma muuttuu. Jos et ole muutoksessa mukana olet auttamattomasti vanhanaikainen, fossiili, niin last season! Tosiasiassa ihminenhän se maailmaa muuttaa, toiset kuvittelevat että se vain itsekseen muuttuu ja mitään emme sille mahda. Kehitys ei aina ole hyvää, senhän tämä maailmanmeno hyvin todistaa. Yksi ikivanha asia on säilynyt vuosisatoja: rahan ja vallanhimo, joista suurin osa maailman huonoista asioista kumpuaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mutta kun televisiossa ja lehdissä kerrotaan, että nykymeno on parempi niin kyllä sen pakko on olla totta. En mitenkään voi enkä halua uskoa, että maamme voisi mennä huonompaan suuntaan, se tuntuisi niin surulliselta. Ei kai kukaan voi maatamme haluta huonompaan suuntaan viedä? Kyllä nekin jotka rahamme vievät varmaan ovat ihan kunnon ihmisiä. Ja kun he puhuvat ”leikkaustarpeesta” ja muusta urhoollisen näköisinä, haluan heitä uskoa.
terveisin aivoton (hömppä)median kuluttaja
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvä lista.
Ennen vannottiin markkinatalouden nimiin, nyt pankki- ja EU-tuen välttämättömyyden ja täysin vapaan äärikapitalismin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihan oikealla omalla nimelläni tässä nyt kommentoin.
Listassasi on muutama kohta, joita voisi miettiä. Mutta suurin osa siitä listasta on sellaista, joihin on mahdollista esittää pätevä vasta-argumentti. Esimerkiksi avioerot. Suurin osa aivoeroja hakevista on naisia. Se johtuu siitä, että nykymaailmassa nainen ei enää ole niin taloudellisesti riippuvainen miehestään. Vaikka ennen oltiin pidempään avioliitossa, ei se tarkottanut automaattisesti sen onnellisempia avioliittoja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
ONHAN NYT AVO ”LIITTO”. SIINÄ VOI TEHDÄ MITÄ VAAN
EIKÄ TARVITSE PELÄTÄ ETTÄ OMATUNTO SOIMAA. VOI HARRASTAA MITÄ VAIN. TULOKSENA SIITÄ ON ONNETTOMIA LAPSIPARKOJA JOILLA EI OLE OIKEAA ISÄÄ EIKÄ ÄITIÄ.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti