Keskusta yrittää hämätä äänestäjiä
Istun Mirja Vehkaperän kanssa neljänä päivänä viikossa saman pöydän ympärillä eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnassa. Mielestäni Mirja on keskustalainen siitä paremmasta päästä. Nyt kuitenkin vaalien läheisyys saa myös Mirjan mopon keulimaan.
Mirja Vehkaperä syyttää perussuomalaisia, että me emme tiedä mihin ryhmään menemme. Olemme kertoneet mielestäni riittävän selkokielisesti, että tulemme muodostamaan maltillisten eurokriittisten kanssa oman parlamenttiryhmän. Ensin äänestäjät kertovat, minkälainen europarlamentin tuleva koostumus on. Vasta sen jälkeen ryhmän muodostaminen on mahdollista.
Vehkaperä kehuu keskustan vaaliohjelmaa. Ei siinä mitään, jokainen saa omaansa kehua. Sinä Mirja, minä, ja kaikki muutkin tiedämme, että keskustan europarlamentaarikot ovat hyvin pieni osa Alden ryhmästä, joka on kaikkein liittovaltiomyönteisiin ja maaseutuvastaisin. Silloin on lähes yks´lysti, mitä keskustan eu-vaaliohjelmassa lukee. Alde on Alde, ja Suomen keskusta ei sitä voi muuksi muuttaa… Ei ainakaan Väyrynen, joka valituksi tultuaan olisi mahdollisimman väärässä seurassa.
Ymmärrän, että kyse on vaaliretoriikasta. Viikon kuluttua voimme palata normaaliin tilanteeseen.
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia